perjantai 7. joulukuuta 2012

Näyttelypäivä

Eilen kävimme näyttelemässä Valkeakosken ryhmiksessä. Gwendalle ainoana narttupentuna KP ja oli  sitten VSP-pentu. Ihan hyvä arvostelu. Merlinille EH ja hyvä arvostelu myöskin. Laitan arvostelut tuonne omaan osioonsa.

Merlinillä oli ohjelmassa vielä agility (Agilityakatemiassa). Rata oli oikein mukava ja päästiin jopa ihan loppuun asti, kun ei tullut mitään ylitsepääsemätöntä takkua matkalla. Merlin teki tosi hyvin, mutta ohjaajan muuveja piti viilailla muutamassa kohdassa. Lopulta saimme tehtyä radan yhdellä virheellä puolivälissä ( keskeytettiin kyllä virheeseen 15. esteellä ja korjauksesta loppuun). Alla rata (2-3 väliä kerrattiin pari kertaa:valssi-pakkovalssi oli tarkoitus tehdä, en tiedä mitä tein, mutta toimi kuitenkin, 14-15 välillä ohjaaja juoksi tuolta keinulta suoraan 15-esteen taakse. Lisäksi 17-18-19 -väliä treenattiin: 19 jälkeen persjättö, jotta putken väärä pää ei houkutellut). Mittasuhteet pikkasen heittävät tuossa.


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Merlin *sydän* agility

Agilitytreenit ohjattuna Merlinille. Sellainen mölliluokan rata. Muuten menee hienosti, mutta keinuun pitää kehittää jotain. Teki hyppykeinun, valmentaja epäili, ettei erota sitä muista kontakteista. Poika on kyllä todella täpinöissään touhusta, mikä on tosin hiukan ärsyttävää omaa vuoroa odotellessa, kun saa pitää tästä kengurusta kaksin käsin kiinni ja rauhoittelulta ei ehdi seurata muita. Radalla kyllä keskittyy hyvin olennaiseen.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Pikamarkkeeraukset

Lyhyet noutotreenit molemmille lumisella pellolla. Markkeerauspaikka tampattuna tasaiseksi.

Gwendalle etäisyys n. 25-30 m. 4 heittoa, josta kaksi hain itse. Toisen pääsi suoraan hakemaan ja toisessa käveltiin ensin muutama askel poispäin. Toinen palautus käteen, tosen damin kanssa sääti pikkasen matkalla (luminen dami ilmeisimmin häiritsi). Pudotti ensin, mutta luovutti sitten käteen.

Juuri kun muutama päivä sitten tuskastelin tuota luovutusongelmaa, on asiassa päästy paljon eteenpäin. Ja Gwenda on alkanut tuomaan mulle tavaroita. Ja sen voi pyytää luokseen, kun sillä on jotain suussa ja sitä voi silittää ja kehua ihan rauhassa eikä yleensä pudota. Vielä ihan hetki sitten se pudotti kaikki tavarat ennen luoksetuloa tai viimeistään silloin, kun oli koskettamassa koiraa. Mutta nyt Gwenda tulee esineet suussa luokse niin tavattoman ylpeänä itsestään :) Viime päivinä sisällä on kannettu monipuolisemmin kaikenlaista esinettä (aloin mm. opettamaan sille "tuo lisää" käskyä, jossa näytän esim. kädessäni olevaa kenkää ja koiran pitää löytää lattialta toinen samanlainen). Selkeästi Gwendankin päässä on jokin asia loksahtamassa paikoilleen, että se tavaroita todellakin kannattaa tuoda ohjaajalle. Nyt olen oikein korostetusti silittänyt ja kehunut rauhassa ja antanut Gwendan pitää sitä esinettään suussa (eli ihan perus noutajan koulutus -juttua).

Merlinin kanssa tehtiin samaisella sänkipellolla 3 ykkösmarkkeerausra n 50 metrin etäisyydellä. Parilla kerralla käveltiin ensin muutama askel poispäin. Lopuksi samaan kohtaan ohjaus.  Markkeeraukset jäivät helposti muutaman metrin liian lyhyeksi, mutta rengasti sitten kuitenmin aika pienellä alueella ja nosti ylös. Linja oli hyvä.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Ja lisää hyppelyä!

Näiden kolmen päivän aikana on varmaankin treenattu agilityä enemmän, kuin 2 viimesen kuukauden aikana yhteensä. Ja onhan sitä nyt jotain saanut aikaankin. Eli tänään taas omatoimiset agilityt. Molemmat koirat pääsivät kentälle 3 kertaa.

Ja kuten yleensä omatoimivuorolla, tein radanpätkiä niillä esteillä, mitä edellinen oli kentälle jättänyt. Pääosin tein aika helppoja ohjauksia, ja lyhyemmissä pätkissä tein Merlinin kanssa haastavampia koukeroita.

Pääpaino oli kuitenkin A-esteellä ja kepeillä, joita tein osana rataa eri suunnista. Merlin pysyy jo paljon paremmin alastulossa paikallaan, mutta huomasin, että se tulkitsee selän kääntämisen vapautukseksi. Naama Merliniin päin voin liikkua, tehdä harhautuksia ym. Pitää siis treenata ja treenata vaan lisää. Kepeistä otin 2 verkkoa taas heti pois. Yritin ottaa kolmannenkin, jolloin tuli toiselta puolelta 4 välin verkoton kohta. Tämä sujui vain niin, että kuljin sinä ihan vieressä. Idea kuitenkin on, että koira suorittaisi kepit itsenäisesti, joten palataan siihen helpompaan versioon ja yritetään saada pujottelu lihasmuistiin.

Merlinin kanssa olen nyt omatoimivuoroille nostanut rimoja. Ohjatuissa treeneissä tehdään n 55(-60) cm korkeudella ja haastavilla radoilla näilläkin korkeuksilla pudottelee ajoittain. Helpommilla radoilla taas nostan nyt sinne maksimin lähelle ja laitan rimoja vinoon. Lisäksi tehtiin tänään hyppytekniikkaa kolmella tavalla a) 5 estettä peräkkäin (etäisyytenä mun 9 askelta), korkeus 40 cm. Ja ponnistaa siis suoraan alastulosta. On kehittynyt tässä. b) tuplaetäisyydellä 3 estettä, maksimikorkeudella. Hyvin pysyy rimat ja ihan hyvältä tekniikkakin näyttää mun harjaantumattomaan silmään. c) okseria maksimikorkeudelta paikaltaan. Kun teimme tätä vuosi sitten, Merlin toi vielä takajalat mahan alle hypyn aikana (=väärin). Nyt ne ojentuivat taakse kuten kuuluukin.

Gwendan kanssa rimat ovat nyt 30-40 cm:n korkeudella. Teimme saman hyppytekniikkaharjoituksen (a), kuin Merlinin kanssa. Gwendalla etäisyytenä 6 askelta ja korkeutena 30 cm (ehkä matalampi olisi ollut ensimmäisellä kerralla parempi). Oli jännä huomata ero Merlinin (jolle harjoitus on jo tuttu) ja Gwendan välillä. Ei se ole helppoa alkuun ollenkaan, palkkasin alkuun 3. esteen jälkeen, sitten 4. esteen jälkeen ja sitten loppuun. Ensimmäiset 3 estettä meni hyvin, mutta loppu oli vaikeampi. Yritti mm. mennä riman ali :). Mutta kyllä sitten alkoi rullaamaan.

Keppejä verkoilla osana lyhyttä rataa, 2 verkkoa poissa. Hyvin meni. A-esteellä alastuloja ja pari kertaa koko A-este (vaikka Gwenda on vasta alle 9 kk, en usko sen menevän rikki parista kerrasta...). Pussia ensimmäisen kerran ilman, että kukaan piteli kangasta. Pieniä ohjauskuvioita. Gwendan kanssa kaipaisi ohjattuja treenejä nimenomaan ohjauksessa. Gwenda tykkää selkeästi enemmän muista, kuin hyppyesteistä, joten pitäisi saada motivoitumaan ja löytämään vauhtia hyppyihinkin.

Mutta kyllä tuo agilitykärpänen näyttää purreen Gwendaankin. Pohdin nimitäin vielä pentukurssilla, että onko tässä harrastuksessa tämän koiran kanssa mitään järkeä, kun koira tuntui niin passiiviselta (kun nome-treeneissä ja muutoin ulkona vauhtia ja virtaa kyllä riitti).

Mutta kyllähän Gwendakin tästä tykkää. Alkuverryttelylenkillä nimittäin ihmettelin, että mikä koira seisoo meidän kentän oven edessä? Gwendahan se siellä jonotti, eikä haluaisi mennä tauolle ollenkaan. Tämä pikkuinen on vaan niin erilainen, tekee hommia aika vakavana ja mietteliäänä. Mutta leluilla palkaantuu koko ajan paremmin, joka tuo myös vauhtia. Luulen, että Gwendalla vauhti tulee kasvamaan sitten varmuuden myötä. Gwenda nimittäin hidastaa heti, jos ei ole ihan varma, mihin pitää mennä. Merlin taas oli samanikäisenä sellainen, että meni joka suuntaan 5 metriä ohi. Ja koko ajan täysillä.

Nyt alkoi virallisesti talvi, joka tietää meillä nome-treenien vähenemistä (tosin marraskuussa laiskotellessa ei olla kovin paljon enää treenattukaan). Toki lumessa pystyy jotain treenaamaankin, mutta ihan virkistävää tehdä jotain muuta. Jos nyt saisi tätä agilityjuttua jatkettua tehokkaammin ja sen lisäksi talvella on aikaa opetella sisällä kaikkea hyödytöntä ja hyödyllistä. Agilityn suhteen en vieläkään oikein tiedä, haluanko harrastukselta muuta, kuin yhteistä kivaa. Tulevaisuus näyttää, onko meistä kisaamaan. Mutta tämä on niin hyvä harrastus sekä yhteistyön, että koiran ja ohjaajan liikunnan kannalta, joten ilman muuta jatketaan treenausta.

torstai 29. marraskuuta 2012

Tehopäivä

-Eilen ja tänään omatoimiagit. Merlinin kanssa eilen oli vuorossa kontaktien treenausta, erilaista lyhyttä ja helpohkoa radanpätkää, etenemistä ja pieni hyppytekniikkaharjoite. Muutoinkin laitoin aitojen rimat vinoon, jotta koira joutuu vähän miettimään niitä rimojakin. Alkuun pudotteli, mutta alkoi sitten petrata. Hyppytekniikkaharjoituksena oli 5 aitaa peräkkäin 40 cm korkeudella niin että suoraan alastulosta piti ponnistaa.

Tänään päästiin tekemään kepejä verkoilla. Tein aina osana lyhyttä rataa. Otin kaksi verkkoa lopulta pois, ja homma rullasi ihan hyvin. Ensi kerralla voi taas ottaa yhden verkon pois. Muutoin jatkoimme samantyyppistä settiä, kuin eilenkin. Alkaa nuo kontaktitkin sujua hiukan paremmin.

Gwendan kanssa piiitkästä aikaa agilitykentällä molempina päivinä. Tyttö olikin oikein täpinöissään asiasta ja tarjosi omatoimisesti kaikkia esteitä, mitä suinkin vaan muisti. Tehtiin puomia nyt kokonaisena ja kerran meni A-esteen. Vaikka Gwenda oli puomilla pentuna kävellytkin, oli se aika jännää. Tänään sujui jo paremmin.

Kepeissä lähti myös Gwendalla 2 verkkoa pois, eikä koira tainnut edes huomata asiaa. Mukava huomata, että putkikammokin oli unohtunut. Eiliseen tekstiin viitaten Gwenda palautti kaikki pallot agilitykentällä napakasti suoraan käteen...

-Molemmille myös lyhyesti noutohommia. Merlinille 3 sokkoa linjaa polkua pitkin, etäisyydet n 50-60 m. Viime aikoinahan on linjat olleet pääosin motivoituja. Hyvin irtosi ja eteni. Lisäksi 3 damin hakuruutu heinikkoon, joska kaikki löytyi.

Gwendan kanssa motivoitu linja ja kerran oikea ja vasen erikseen. Sitten vielä niin, että molemmilla puolilla oli damit. Oikein meni. Ja positiivista oli, että muutama dami tuli ihan käteen asti. Lukikohan Gwenda mun eilisen vuodatukseni luovutusprobleemista... :)

-Ja viimeisenä Merlinille vielä ohjattu agilitytreeni. Nyt päästiin jo niin pitkälle radalla (16. esteelle), että olisi taas järkevää rustailla ratoja ylös (etenkin sitä, miten niissä ohjattiin..). Ohjaajakin sai vähän kehuja kehittymisestään. Lisäksi testattiin, tarvitseeko Merlin A-esteelle ylösmenoon pysäytystä. Pitäisi kovemmastakin vauhdista osua kontaktipinnalle, joten jätettiin se nyt pois. Puomi onkin sitten erikseen...


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Aksaa ja luovutuspulmia

Tiistaina Merlinillä oli ylimääräinen agility. Aika helppo, lyhyt rata ja taas pääsi nauttiumaan vaan siitä tekemisen riemusta. Tosin kontakteja pitäisi päästä treenaamaan, kun ovat kovaa vauhtia unohtumassa. Tällä kertaa keinu tuotti ongelmaa eikä malta pysyä alastuloissa.

Gwendan kanssa eilen ulkona ja tänään sisällä vähän noutoa, muistia, pitoa ja satunnaisia temppuja. Dami on kyllä hyvin löyhästi suussa, saas nähdä, kuinka pitkään tätä luovutusasiaa joutuu jauhamaan. Palkkaan Gwendan aina palautuksista, koska tällä omapäisellä tytöllä näkyy eleissä aika usein se harkinta, että "palauttaako vai eikö palauta". Ja sitten, kun palauttaa, se sylkäisee damin hyvin nopeasti ja hamuaa sitä palkkaansa.

Toisaalta haluaisi palkata jo palautuksesta (vaikka luovutus tökkii), mutta sehän vaan vahvistaa sitä tiputtelua. Välillä olen otanut damin vähäeleisesti maasta ja pyytänyt koiran sivulle, josta sitten palkannut. Tänään sisällä odotin, että koira ottaa damin uudestaan suuhun ja palkkasin onnistuneesta luovutuksesta. Jossain olen tosin lukenut, että noutoharjoituksissa ei pitäisi niin jumiutua siihen luovutusosuuteen, koska koira saattaa hidastaa palautusvauhtia. Ja sitten luovutukset ja pitotreenit olisivat erikseen. Meillä ei nämä pitotreenit vaan tunnu edistyvän. Tosin jos damin vaihtaa johonkin pehmeämpään, pysyy se paremmin suussa.

Kyllä tämä Merlinin kanssa oli silloin niin helppoa... Kyykkyyn vaan ja koira tuli dami suussa syliin. Oli helppo tosiaan vastaanottaa se koira, eikä niinkään damia. Gwenda taas on sellainen hiukan pidättyväisempi, joka ei syliin asti muutoinkaan hyppää. Siinä tulee helpommin hamuiltua sitä damia, kun koira jää metrin päähän (ellei ole jo aiemmin tiputtanut damia).

Muutoinkin Merlin on ollut jo ihan pikkuisesta asti sellainen, että tuo kaiken mulle aivan onnessaan. Gwendan kanssa voi varmaan laskea yhden käden sormilla ne hetket, kun se on vahingossa tullut jokin esine suussa oma-aloitteisesti lähelleni.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Vesitreeniä

Viimeisimmän päivityksen jälkeen on ollut muutamia pikkutreenejä. Lähinnä eteenlähetyksiä molemmilla koirilla ja kaikenlaista temppuilua. Gwenda on muun muassa oppinut myös sulkemaan ne kaappien ja laatikoiden ovet. Eilen Merlin pääsi taas tauon jälkeen agilityradalle, ja saatiin ihan 14 esteen pätkä tehtyä kunnialla. Kepeissä oli verkot, joten niitäkin teimme radalla :) Ansaittiin joku positiivinen kommenttikin.

Tänään oli sitten ihan kunnon nometreenit Merlinille. Oli taas oikein kuuliaisella päällä ja seurasi mallikkaasti. Koska lähdin nyt treenaamaan kotiovelta, olivat hakuruudut ja linjat motivoituja. Yksi suora linja erikseen ja kaksi 180 asteen kulmassa.

Varsinainen aihe oli vesiohjaus pienellä, pitkulaisella lammella. Suunnitelma: menen koiran kanssa lammen toiselle puolelle heittämään damin lähes keskelle lampea ja sitten lähettämään toiselta puolelta.

No, damihan jäi toiselta puolelta katsottuna aivan rantaan. Ei koira oikein irronnut, kun matka olikin aika pitkä, eikä nähnyt damia lainkaan. Lopuksi lähti selkeästi väärään suuntaan, meni kuitenkin vastarannalle. Lopuksi dami nousi lähinnä sellaisen haun näköisen suorituksen tuloksena. Välillä saatoin kuvitella koiran noudattavan suuntakäskyäni.. Palautti sentään vettä pitkin.

No, tehtiin sama toisaalla, mutta kirkaalla vesidamilla. Ongelma oli nyt taas se, että lahettää piti kaislikon läpi. Ei irronnut. Heitin sitten yhden damin samaan suuntaan, jonka toi ensin. Sitten lähetys samaan suuntaan. Koira irtosi ja juuri uskon loppuessa keskellä lampea havaitsi damin vastarannalla. Palautus maan kautta.

Lopuksi hakuruutu rannassa. Sai hakea 5/6, vika nousi sitten vielä yhdessä etsiessä.

Gwendan kanssa oli enemmän sellaista leikkiä. Eri temppujen muistelua, malttia, pari suoraa linjaa. Lopuksi motivoitu hakuruutu. Sai hakea 3/5. Ympärillä ulkoili muita koiria häiriönä, mutta eivät häirinneet typyä.



lauantai 10. marraskuuta 2012

Lyhyesti mutta ytimekkäästi

En tiedä voiko tätä treeniksi kutsuakaan, mutta parit markkeeraukset lyhyesti niityllä:

Merlin: Markkeeraus kiven juureen. 10 metriä seuruuta ja markkeeraus puun läheisyyteen. Matkaa noissa oli ehkä n 60 metriä. Ensin lähetys jälkimmäiseen ja sitten kivelle. Muutoin meni mainioisti, mutta jälkimmäisen palautuksessa oli mennä tarkastamaan niitylle ilmaantuneen koiran.

Gwenda sai noutaa puolet heitoista. Pidin taipparioteessa. Eli ensin hetto kivelle, jonka hain itse. Seuraavan sain noutaa suoraan. Sitten heitto sinne puun lähelle, jonka taas hain itse. Seuraavan heiton jälkeen ensin muutama askel poispäin ja sitten lähetys noutoon. Hyvin tämä malttaa paikallaan ollessa eikä ole hötkyilemässä. Mutta se pois päin kävely markkeerauksen perään on raastavaa pikkuiselle.

torstai 8. marraskuuta 2012

Löysäillään

Tässähän tuli parin viikon treenitauko niin, että hurahti! Ensin matka, sitten lusmuilua, sitten taas muita rientoja ja eiliset agilitytreenit jäivät väliin flunssani vuoksi.

Tänään olikin suuret suunnitelmat: Ensin nomeilua, sitten agilityyn ja lopuksi pitkä lenkki vapaana ennen illan menoja. Homma kaatui siihen, kun vietyäni osat tavaroista autoon, huomasin koirien sekä kotiavaimieni jääneen kotiin. Prkl. Vihdoin kotiin päästyäni oli noista aikaa enää yhteen.

Jätettiin (taas) agility väliin, koska muutoin Gwenda olisi joutunut olemaan koko illan autossa. Tein pikaiset nometreenit molemmille. Gwendalle maksimissaan 25% noutoja heitoista. Yksi motivoitu linja. Sitten täytettiin Merliniä varten hakuruutua, joten taas sitä malttia. Gwenda sai hakea 3/6. Kaikista lähimmät tuli. Kerran vaihtoi damia. Sisällä tehdyt pitoharjoitukset eivät aivan vielä ole tuoneet tulosta... Palautus tulee suoraan, mutta aika hyvin roiskaisee siihen eteen.

Merlin oli niin täynnä intoa tauon jälkeen, että jonkin aikaa sai ihan rauhoittua seuruuta ja paikallaoloa tehden. Pojalle yksi n 40 metrin sokko linja (tosin muistipaikkaan) ja yksi 50-60 metrin motivoitu linja. Hakuruudusta löytyi 5/6. Yksi jäi pimeyden tullessa ikuisesti kaislikkoon. Oli kyllä aika vaikeaa maastoa.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Tekemisen riemua!

Merlinin kanssa jatkui tänään "back to basics" -viikko sekä damijuttujen että agilityn saralla. Eli aika simppeleitä juttuja, jolloin vauhti ja motivaatio olivat huipussaan! Tämä formula-koira olisi mielestään jaksanut vielä kolmannetkin ja neljännetkin treenit...

Ensin molemmille nomeilua, kahdessa pätkässä. Merlinillä teemana ensimmäisessä osiossa vesiohjaus. Max 10 metrin oja, osa dameista rannassa, osa pari metriä maalla. Kaikki nyt muistina/motivoituna, koska olemme aika paljon tehneet sokkona. Tein niin, että heitin ensin damin paikkaan 1, kävelin koiran kanssa ojan reunaan paikkaan 2, jonne dami, sitten takaisin paikkaan 1, johon ohjaus, välissä dami paikkaan 3, ja käveltiin paikkaan 2, josta ohjaus. Tässä vaiheessa Merlin kävi vaihtamassa damin sinne 3. paikan damiin... Palautti kuitenkin juosten monta kymmentä metriä maata pitkin ihan käteen asti, mikä oli sinäänsä positiivista.

Sitten vielä yksi dami. Toisella puolella käveli koira, joka sekoitti Merlinin pasmat. Mentiin poispäin ja tultuamme takaisin ohjaus damille. Tämä toinen kaveri oli vaan välissä vienyt damin. Vesinoudoissa pari damia taisi tippua maahan, muut tulivat käteen.

Tauon jälkeen motivoitu hakuruutu. Yksi dami vedessä, osa korkeassa kaislikossa. 7/7 haki, kaikki supervauhdikaasti ja palautuksetkin oikein riemulla :) Vähän vaihtelin lähetyspaikkaa, mutta muutoin haki kaikki putkeen. Ja lisääkin olisi virtaa ollut.

Gwendan kanssa tavoitteena on nyt, että dameista pääsee noutamaan 25-50 %. Tänään molemmissa osioissa sai kaksi noutoa ja loput hain itse. Yksi noudoista vedestä. Kaikenlaista perustottelevaisuutta välissä. Pitoharjoitukset ovat jatkuneet kotona. Pentudami pysyy itse asiassa paljon paremmin suussa, joten sillä jatketaan enemmän.

Ja sitten Merlinin agility. Vuorossa oli ryhmätreenit Ojangossa ja olipa ihanaa päästä tekemään ihan normaalia ykkösluokan rataa. Agilityakatemian treeneissä, kun radat ovat niin teknisiä jolloin meillä tulee aina jokin hiottava asia 3-7 esteen välein. Radalla oli 19 estettä, näistäkin löytyi pari kinkkistä kohtaa, jota hiottiin, mutta muutoin oli vaan vauhdin riemua :). Merlinin estehakuisuus on kyllä lisääntynyt ja näitä helpompia ratoja on mukavaa ohjata.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Noutamattomuustreeniä ja peruslinjaa

Lauantaina Gwenda kävi SNJ:n näyttelyssä. Juuri parilla päivällä meni 7-9 kk:n ryhmään ja sijoitukset menivät vanhemmille pennuille. Mutta Gwendaa oli helppo esittää, vähän turhankin rennosti otti homman. Laitan arvostelun myöhemmin omalle sivulleen. Merlinin siskoja oli paikalla 3, joista kaikille NUO ERI ja yhdelle SA, kahdelle sijoitus (3. ja 4.). Merlin vielä kasvaa, kypsyy ja ehkä talviturkki olisi sen verran tuuhemapi, jotta kevättalvella voitaisiin käydä taas kehässä.

Tänään lyhyet nomeilut molemmille. Merlinin kanssa on tehty nyt niin paljon sokkoa linjaa, että tänään oli teemana ihan perusteet: paikallapysyminen/maltti, seuraaminen ja pari motivoitua 60-70 metrin linjaa tehtiin. Tänään Merlin seurasikin jo ihan alusta asti niin nätisti! Ja muutoinkin oli kuuliainen.

Gwendan kanssa on tullut fiilis, että tuohon malttiin ja perustottikseen saisi nyt keskittyä paljon enemmän. Noutoja on tullut aika paljon. Oli siis damien viskelyä kaikin tavoin ilman, että pääsi noutamaan. Seuraamista, paikallaoloa ja luoksetuloa. Lopuksi tein pysäytyksiä muutaman ja niissä sai damin/tennispallon palkaksi.

Muina temppuina ollaan Gwendan kanssa päästy nyt mm. ovien ja laatikoiden sulkemisessa siihen, että saa työnnettyään kuonollaan ne kiinni (tänään oli vasta toinen sessio ja siinä on sellainen post-it lappu apuna). Kohta on sitten kaksi koiraa, jotka tulee nurkan takaa paiskaisemaan vaatekaapin oven kiinni, kun aamulla yrittäisi ottaa jotain päällepantavaa..

lauantai 20. lokakuuta 2012

Perjantaina vähän sinne päin

Eilen oli alkuun nomeilua. Pellolla, joka oli reunoiltaan ajettu matalaksi, hyvä siis linjoja varten.

Merlinin kanssa oli alkuun ohjausta. Merlin ei tehnyt ihan suunnitelmani mukaan, oli ehkä kuitenkin vähän huonosti suunniteltu treeni.

Lyhyt linja ojan yli. Meni kyllä, mutta sai vainun 40 metriä sivummalla olevasta damista (en ottanut tuulta huomioon) ja kävi sitten nappaamassa sen. Seuraavalla lähetyksellä oikea damiki tuli ylös.

Linja pellon reunaa. N 40-50 m. Hyvin meni. Ohjaus samaan paikkaan, pysäytys ja piti ohjata oikealle, koira pysähtymättä vasemmalle ja dami ylös. Seuraavaksi meni sinne oikealle ohan oikein. Sitten toista reunaa linjaa, jossa oli peräkkäin 3 damia, viimeisin n 100 metrin päässä. Eteni kyllä, mutta hyvin poukkoilevasti ja kaikki tuli ylös. Nämä oli kaikki siis sokkoja linjoja. Voisi hetkeksi palata ohjaksessa taas enemmän motivoituihin linjoihin.

Gwendan kanssa motivoitua linjaa, malttitreeniä. Lopulta täytimme hakuruudun, joka oli n 50 x 50 metrin kokoinen heinikko. Kiersimme sen ympäri heitellen dameja. Ja jokaisen damin jättäminen sinne kyllä raastoi taas pikkuisen sydäntä. Tämä muutoin niin rauhallinen kaveri syttyy kyllä todella näistä noutojutuista. Voisi vähän rauhoittaa noissa noutojen määrissä ja keskittyä hetken lähinnä malttiin ja tottelevaisuuteen.

Merlin lähetettiin sitten hakuruutuun. Vauhtia oli, mutta nenä oli unohtunut jonnekin. Kiersi meidän jälkiämme heinikon ympärillä, kävi jopa takana metsässäkin ja huiteli ihan väärissä paikoissa. Lähetin uudestaan siitä heinikon reunalta. Pari damia tuli sitten ylös, mikä sai riittää.

Gwendalla olikin edessä melko työ, kun tuolta heinikosta oli itsekin vaikeaa löytää damit. Mutta se tekikin tarkkaa ja sinnikästä työtä. Käskyllä haki 3 ja vapaasti yhdessä etsien löysi vielä kaksi.

Agilityssä Merlinin kanssa taas ihan pikku pätkissä rataa. Koko ajan tulee vain uusia ohjauskikkoja, joiden kanssa olen solmussa.. Mutta kivaa oli, ja jotain ehkä taas opittiin.

Gwendan kanssa myös jo ihan usemman esteen pätkää. Alkuun riittää virtaa ja vauhtia tulee lisää, mutta neiti kyllä alkaa jo kyselemään parin toiston jälkeen, että mitä me vielä tätä jankataan..

torstai 18. lokakuuta 2012

Askel kerrallaan palautus kuntoon

Parin päivän treenit kirjaamatta, aloitetaan vaihteeksi Gwendasta. Toissapäivänä ja eilen pienet treenit. Pysäytyksiä, seuruuta ym. Luovutuksia/pitoa erikseen. Neiti on aika kova sylkäisemään damin maahan heti mun läheisyydessä, joten tämän kanssa saa tehdä töitä. Olen ottanut nyt naksuttelun apuvälineeksi, jota teen välillä erikseen. Ensimmäisenä päivänä päästiin siihen, että otti damin suuhun ja piti hetken. Nyt vaan pidennetään kestoa. Muutoin ollaan tehty vähän motivoitia linjaa/muistiharjoitusta. Malttiin saa tällä hetkellä keskittyä myös. Vähintään puoleen noudoista yritän liittää ajatuksen, että ensin pitää totella (seuruuta, luoksetuloa tms) ja sitten vasta pääsee noutamaan.

Merlinin kanssa treenattiin eilen ja voi kuinka taas tuli niin hyvälle tuulelle. Palautus ja luovutus vedestä menee pienin askelin parempaan suuntaan.

Ohjausta (2 lyhyttä linjaa veden yli,. toiden dami vedessä, toinen pari metriä maan puolella ja yksi 40-50 metrin linja polkua pitkin). Maalla oleva linja meni hyvin. Nyt lähti molempiin vesiohjauksiin epäröimättä (aika jättiloikalla..), eteni suoraan vastarannalle (n 5-7 metrin levyinen oja) ja damit saatiin talteen. Tein myös aivan loppuun ihan heittoja veteen, jotta tuon luovutuksen suhteen tulisi toistoja. Otin kaikki vastaan rannassa niin, että koira oli noussut kokonaan vedestä. Kaikki tuli käteen, toki se ote on aika löyhä. Askel kerrallaan pidensin matkaa. Mutta onnistumisia saatiin monta ja nyt on taas vahva tunne, että kyllä tämä vielä täysin kuntoon saadaan. Pitää ehtiä vielä sulan veden aikaan tehdä tarpeeksi, niin keväällä ei ole niin suurta työtä edessä. Ja nyt kun koiran saa epäröimättä tuonne veteen, niin tuota matkaa vaan pidemmäksi (mikä vaatii toisen treenipaikan).

Ohjausten välissä hakuruutua. Haki 5/5. Jonkin verran oli maastossa haastetta, eli osa oli metsässä, osa heinikossa, yksi ihan rantavedessä. Hyvää työtä teki. Ja voi sitä, kun palautukset tulivat aina niin vauhdilla ja riemulla, eteen istuttiin niin innokkaana damia tarjoten. Ja jokaisen palautuksen jälkeen se ilme "Jee, kivaa, kai tämä vielä jatkuu!?". Joskus kun on ollut niitäkin päiviä, että muutaman damin jälkeen mennään syömään heinää..

maanantai 15. lokakuuta 2012

Markkeerausten muistelua

Viikonlopuksi ajatellut perusmarkkeeraukset siirtyivätkin tälle päivälle. Muuta ei tehtykään, koska ajattelemassani vesiohjauspaikassa kuului sorsapillin ääni...

Merlinin kanssa ensin ykkösmarkkeeraukset damilla ja variksella helppoon paikkaan metsän ja kaislikon rajalle. Etäisyyskin max 30 metriä.

Sitten kakkosmarkkeeraus (varis ja dami), toinen samaan kohtaan ja toinen metsään. Haki jälkimmäisen ekana (varis), meni vaihtamaan, heittäjä ei ehtinyt estämään, mutta ärähti apuna. Korjauskierroksella tuli varis nätisti ja sitten vasta dami. Suoraviivaisesti meni sinne damillekin.

Ykkösmarkkeeraukset (dami ja varis) metsässä. Matkaa ehkä 50-60 metriä ja siinä määrin oli haastetta, että ainakin itse näin vain osan lentoradasta. Merlin meni vauhdilla ja nappasi molemmat talteen välittömästi. Huh, ei ole markkeeraustaito siis ihan unohtunut tässä. Viimeinen varis tuli käteen, kun pari ekaa varista sylkäisi varpaiden päälle.

Gwendan kanssa tehtiin lyhyet ykkösmarkkeeraukset damilla ja variksella kaislikon reunassa ja metsässä. Vähän myös malttia samalla.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Perusperjantai

Voisi sitä varmaan muutoinkin perjantai-iltapäivän viettää, mutta me lähdimme puoli neljältä autolla treenaamaan kahden lajin treenit molemmille ja päälle vielä iltalenkki metsässä. Kotona kahdeksalta. Ja Merlin kehtaa vielä parin tunnin ajan olla sitä mieltä, että "voisiko joku puuhailla hänen kanssaan jotain, kun ei väsytä yhtään?!."

Päivän saldo: Nometreenit, Merlinillä kolmessa erässä, Gwendalla kahdessa erässä. Treenipaikka oli mulle uusi (kun ensisijainen paikka oli varattuna). Oikein inspiroiva paikka, johon voi jatkossa kehitellä kaikkea kivaa. Oli sellainen pelto/niitty, jossa reunoissa oli muutaman metrin lyhyeksi ajellut kaistaleet ja keskellä heinikko. Hyvä paikka ohjaustreeniä varten. Nyt sitten ilman etukäteissuunnitelmia Merlinille:

-Sokko linja, n. 50 metriä pellon yhdestä kulmasta toiseen. Sitten samaan paikkaan lähetys ja siitä ohjaus vasemmalle (jolloin koiraa ei enää nähnyt heinikon takaa). Koira palautti damin suoraan heinikon läpi.

-Toisesta kulmasta seuraavaan kulmaan (ehkä n 70 metriä) lähetys. Tämäkin meni mainiosti.

-Ja sitten vielä ohjaus ojan yli (40 metriä). Hiukan sai kannustella, että meni ojan toiselle puolelle, taisi vaatia toisen lähetyksen.

-Pari markkeerausta heinikkoon. Jostain olen käsittänyt, että noita markkeerausheittoja ei kannattaisi itse heitellä. Nyt kun olen vaan treenaillut yksin, niin heitinpä kuitenkin (koira istumaan, itse heittämään ja palasin lähettämään). Ja takkuista oli koiran meno, jäi pyörimään heinikon reunaan, kun dami oli syvemmällä. Huomaa, että markkeeraukset ovat jääneet vähemmälle. Toinenkaan heitto ei noussut :/

-Tein heinikkoon motivoidun hakuruudun takkuisten markkeerausten jälkeen, jotta se nenä tulisi mukaan. Sai hakea 5/6.

-Tauon jälkeen lähetys muistidamille, joka oli ojan toisella puolella. Matka n 80 metriä. En tajua mikä siinä on, että välillä ekalla lähetyksellä koira vetelee ihan päin honkia ja toisella tekee aivan suoran linjan. Niin kävi nyt tässä.

-Motivoitu linja toisen ojan yli. Ja sitten vielä pari kertaa vaihtamattomuustreeniä (sama kuin edellisellä kerralla). Nyt ei ajatustakaan vaihdosta.

Gwendan kanssa vähän motivoituja linjoja, max 50 metriä. Ojan yli markkeerausta, heinikkoon markkeerausta ja pieni hakuruutu, josta sai hakea 2/4.

Agilityä perään. Merlinille rata pätkäistiin taas hyvin pieniin osiin ja treenailtiin haastavimpia kohtia. Gwendan kanssa oli yksi 6 esteen rata, jossa edettiin systemaattisesti niin, että saataisiin vauhtia joka väliin. Sitten kontakteja ja keppejä. Agility on tällä hetkellä vähän sellanen "kivaa vaihtelua" harrastus ilman ajankohtaisia tavoitteita. Katsotaan, jos taas suurempi into löytyisi.

torstai 11. lokakuuta 2012

Perustreenit

Eilen oli niin minitreenit Gwendalle, ettei niistä kehdannut edes päivitystä laittaa. Käytiin ensin juoksulenkillä Puman luona ja kotimatkalla pysähdyttiin paria noutoa varten. Malttia, linjaa ja pysäytystä. Pimeässä. Ja koska jätin Gwendan hihnan sitten jorpakkoon, piti se käydä etsimässä Merlinin kanssa iltamyöhään. Samalla tein sellaisen vaihtamattomuusharjoituksen, että Merilin edessä ja takana oli damit, lähetin takana olevalle ja sitten katsoin mitä käy koiran juostessa toisen damin ohi. No vaihtoihan se. Tajusi tehneensä kai jotain väärin mun reaktioni perusteella, kun seuraavalla kerralla ei vaihtanut. Toisella kerralla kyllä vahvistin luoksetuloa damin kohdalla.

Tänään treenit Merlinin kanssa. Ja sen treeniin menikin sitten se koko 45 min, joka meillä oli aikaa ennen yhteislenkkiä Venni-walesinspringerspanielin kanssa. Niinpä Gwendalla oli vapaapäivä.

Ohjelmassa niin tuttua ohjausta ja hakua. Yksi ohjaus 5 metrin levyisen ojan yli ja yksi 40 metrin linja polkua pitkin. Välissä seuruuta, paikallapysymistä, luoksetuloa. Siinä sivussa hakuruutua. 5/5 damia haki, 2 viimeistä (ja hankalinta) tuli aika pitkän haun jälkeen. Teki laajaa hakua (hakualueen ulkopuolellakin) ja kävi vedessäkin pyörimässä. Nämä hankalimmat damit taas olivat ryteikössä, kaukana omalta kulkureitiltäni.

Veteen ei ohjauksessa oikein meinannut lähteä, mutta toisella lähetyksellä sitten sain damille. Maalla oleva linja meni ongelmitta. Lopuksi tein ihan heittoja/markkeerauksia veteen tai ojan yli ajatuksena treenata niitä luovutuksia. Otin nyt vastaan ihan rannassa niin, että koira ehtii juuri nousta kuivalle maalle. Jos tiputti, niin kielsin kevyesti, heitin damin uudestaan veteen (tässä piilee toki vaara, että palkkaantuisi tästä). Seuraavaksi damin tullessa käteen ja tulikin ekstrapalkat ja kehut. Näytti toimivan tänään. Kyllä näissä pientä ja hidasta kehitystä tapahtuu.

Tämähän on aika tehoviikko nomeilun suhteen, jos suunitelmat pitävät. Huomenna olisi tiedossa treenit ennen agilityä ja sitten viikonloppuna jompana kumpana päivänä markkeerauksia, mahdollisesti riistalla.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Ihan oikeaa ohjausta!

Viikonloppuna ei sitte treenailtukaan, kuten olin suunnitellut. Lauantai meni lähinnä löhöillessä ja suuntasin ilman koiria töihin sunnuntaiksi WT-kokeeseen. Tuli nähtyä mukavasti kaikenlaista ja imettyä lisää oppia.

Tänään olisikin ollut paljon ideoita siitä, mitä olisi halunnut tehdä. Viikonlopusta intoutuneena valitsin treenipaikaksi sänkipellon (enkä toista vaihtoehtoa, jossa olisi voinut tehdä vesiohjauksia). Etenkin Merlinin kanssa tuli hyvä treeni.

-Toteutin ohjaustreenin nyt täysin sokkona. Merlin kuitenkin on jo näyttänyt merkkejä siitä, että ymmärtäisi noiden suuntien perään. Ja kun damin paikka ei ole tiedossa niin se pillikuuliaisuuskin olisi ehkä tallella. Ja näinhän se meni.

Tein nyt melko lyhyillä etäisyyksillä. N. 20-30 m suuntaansa. Laitoin yhden damin suoraan eteen selkeän maamerkin kohdalle. Siitä laitoin sekä oikealle, että vasemmalle 20 metrin päähän 2 damia, jotta törmäisi edes toiseen.

Ensin lähetin eteenpäin damille.  Sitten lähetin uudestaan eteen, ja siitä ensimmäisellä kerralla vasemmalle ja toisella oikealle. Pysähtyi tosi hyvin pilliin ja otti oikeat suunnat. Hienoa :) Jostain syystä vasemmalle suunta oli hyvä, oikealle lähti liikaa kohti minua. Mutta muutamalla ohjauskäskyllä koira eteni kuitenkin damille.

-Tämän jälkeen kaksi kertaa 100 metrin ohjaus muistidameille, jotka olin alussa jättänyt pellon reunaan. Ensimmäinen meni suoraviivaisesti, toisessa otti matkalla vähän tukea minusta, mutta eteni oikeaan paikkaan lopulta.

- Sitten motivoitu hakuruutu pellolla. Samalla tuli paikallaolotreeniä.. Tämän tein ihan vaan väsyttääkseni koiraa ja jotta oppisi käyttämään terävällä sänkipellolla nenää. Sai hakea 5/7. Vauhtia oli, välillä liiaksikin..

-Tauon jälkeen pari vesinoutoa kovasti virtaavasta joesta. Helpot noudot, mutta lähinnä tein nämä viilennykseksi ja luovutusharjoituksena. Ensimmäisen otin heti rannassa käteen. Toisen n 7 metriä rannasta. Toi suoraan mulla, mutta sylkäisi jalkoihin ja ravisti. No, on sitä huonompiakin ollut...

-Loppuun vielä 100 metrin motivoitu linja.

Yhteenvetona voisi sanoa, että työskenteli ihanalla innolla, työhalua olisi ollut vielä vaikka kuinka! Kuunteli tarkasti minua, ei ollut aiettakaan keksiä mitään omia juttuja. Seuraaminen on siinä ihan alussa huonoa, kun intoa on niin pirusti, paljon kaikkia hajuja, ja merkattavia puskia. Nome-puolella menisi läpi, mutta wt:ssä ei katsottaisi hyvällä.. Paranee kyllä aina treenin aikana. Tästä on hyvä jatkaa ja pidentää matkoja noissa (sokko-)ohjaustreeneissä. Jostain pitäisi ennen ensi kevättä saada häiriökestävyyttä.. Ja vesinoudoista luovutukset kuntoon.

Gwenda sen sijaan.. Tästä typystä alkaa löytyä uusia puolia, niin hyvässä kuin pahassa. Damihulluus ja vauhti on kehittynyt. Mutta vastapainona pitääkin panostaa malttiin ja hallintaan. Neidille nimittäin saattaa tulla aivan toisenlainen idea siitä, miten tehtävä kannattaisi suorittaa. Ja se osaa olla hyvin itsenäinen. Pitääkin jatkossa suunnitella huolellisemmin treenit niin, ettei pääse metsästämään dami suussa/vaihtamaan dameja, karkailemaan yms. Ihan yksinkertaisia perusjuttuja vaan.

-Tehtiin mm. motivoitua hakua. Samalla malttitreeniä, kun heittelin dameja koiran seuratessa. Ja voi kun pikkuisen sydäntä raastoi jättää ne damit sinne... Sitten hakuun. Ensimmäisen vaihtoi, mutta loput 3-4 tulivat suoraan. Luovutus vielä ontuu, eli tiputtaa jalkojen juureen. Pito- ja luovutusharjoitukset jatkuvat siis erikseen..

-Motivoitua linjaa, yhteensä 2-3 eri paikoissa, erilaisilla matkoilla 20-50 m.

-Vesinouto siitä samaisesta, virtaavasta joesta. Ei epäröinyt mennä. Dami varmasti käteen heti koiran noustua ylös.



perjantai 5. lokakuuta 2012

Perjantain perinteiset tuplatreenit

Perjantaisin on nyt tullut lähes tavaksi tehdä nomeilut ja agilityt peräkkäin molemmille koirille.

Merlinin kanssa tein nyt sokkona suuntia. Tein pienen eteenlähetyksen, pysäytyksen ja oikea/vasen/eteen. Sivusuunnat meni hyvin. Edessäpäin olevan damin havaitsi jo ennen pysäytystä, ja eihän tuo pysähtynyt. Teimme sitten pari pysäytysharjoitusta (eteenlähetys, pysäytys ja vapautus ja palkka damilla) Huomiseksi pitääkin kehittää jotain treeniä tuohon pysähtymiseen silloinkin, kun dami on jo näköpiirissä....

Vielä tein n. 80 metrin sokon linjan tietä pitkin (tutussa paikassa). Hienosti meni, tosin alkoi mutkittelemaan siinä 50-60 metrin kohdalla, jossa aiemmin on dameja ollut.

Hakuruutu. 6 damia. Hakualue oli kävelytien molemmin puolin. Ja juuri meitä ennen siitä keskeltä meni yksi koirakko. Annoin hakea 2 damia, kun mulle tuli kiirus saada damit ylös, ettei ohi mennyt koira ehdi takaisin lenkiltään kesken meidän haun.. Loput haettiin sitten yhdessä, mutta Merlin ehti löytää jokaisen ennen minua.

Gwendan kanssa n 60 metrin linja. Ja sehän varasti! Pysähtyi käskystä monta kertaa, mutta jatkoi matkaa aina damille luoksetulon sijaan. Ja toi hyvin ylpeänä damin... Ok, korjattiin sitten tätä asiaa parilla harjoituksella ja toistettiin sama linja. Nyt ilman varastamista...

Tein myös oikeaa ja vasenta. Molemmissa suunnissa oli damit. Suunnat meni oikein, mutta meni vaihtamaan ensimmäisellä kerralla. Eli huomenna sitten avustajan kanssa vaihtamattomuusharjoituksia ;).

Agilitystä ei sen enempää. Teimme rataa Merlinin kanssa lyhyissä pätkissä. Tuntui, että tossa radassa oli kaikki mahdolliset ohjauskuviot, mitä agilityssä on. Siinä oli sitten niin ohjaaja kuin koira solmussa. Mutta hyvää hiomista tuli.

Gwendalla oli tänään vauhtia ja intoa ihan kivasti. Teimme 2-4 esteen ratapätkiä. Ja odotellessa keppejä ja kontakteja.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Treeni-ideat vähissä

Nonni. Päivityksiä on ollut aika vähäsen. Agility on nyt talvikaudella vähenemään päin. Merlinillä on joka toinen keskiviikko ryhmätreenit ja vielä molemmilla koirilla muutamia kertoja perjantaitreenit. Omatoimivuoroa ei ole, mutta se sijaan vapaaharjoittelukortti olisi tulossa.

Nomehommat alkavat pikkuhiljaa mennä kilpailuksi päivänvalon kanssa. Viikonloppuna molemmilla oli parit markkeeraukset. Merlinillä kaislikkoon ja Gwendalla helpompaan maastoon. Alkuviikko on mennyt peruslenkeillä. Tänään kiiruhdimme töiden jälkeen nomeilemaan.

Merlinin kanssa treenit tuntuvat toistavan itseään. Lähinnä treenaan yksin ilman avustajaa, joten markkeeraukset ovat jääneet vähemmälle. Ohjaus- ja hakujuttuja siis sitten.. Merliniä ei näytä haittaavan, intoa kun riittää. Välillä miettii, että eteneekö tämä homma mihinkään. Ja pitäisi keksiä jotain vaihtelua näihin treeneihin. Jotain ihan uutta.. Ja sitä vesityöskentelyä!

Mutta tämän päivän saldoa: 3 damia sokon linjan päässä pellolla, matkaa n 60 metriä. Nyt en kävellyt lainkaan linjan läheisyydessä, jottei koira jäljestäisi dameille. Ensimmäinen tuli hyvin. Sitten laitoin sivusuuntiin (eli 90 asteen kulmaan) häiriöksi damit, ja edelleen lähetin suoraan. Lähempänä olevat damit vetivät puoleensa... Haki kielloista huolimatta yhden niistä. Mutta seuraavalla lähetyksellä eteni oikeaan paikkaan. Ja viimeinenkin tuli ihan hyvin. Paikallaolojuttuja ja sen sellasta myös.

Tauon jälkeen suuntia. Yhteenvetona voi todeta, että luoksetulo+pysäytys+suuntakäsky toimii. Mutta eteenlähetys+pysäytys tökkivät. Tähän pitää kehittää jokin juttu. Lyhyemmillä etäisyyksillä toimii, mutta jos koira on päättänyt mennä jonkin damin luo, niin pysäytyskäskyt menevät välillä kuuroille korville.

Lopuksi pellolle oli jäänyt yksi dami. Laitoin koiran hakuun. Meni ensin ihan pellon takarenunaan, kävi koko takarajan, ja sitten lähti menemään aika järjestelmällisesti hakualuetta reunasta reunaan.

Gwendan kanssa motivoitu, 50 metrin linja. Sitten sekalaista pari-kolme noutoa. Mm. damin heitto paikkaan x, koiran kutsumista ensin luokse ja sitten lähetystä linjalle.

Näin ihan OT:na olen havainnut, että Merlin osaa käskyn "tuo Gwenda". Ihan kätevää... Ensimmäisen kerran luulin, että se oli sattumaa, mutta pari kertaa on nyt toistanut tämän :)

perjantai 28. syyskuuta 2012

Suoria linjoja

Tänään taas tutulla kaavalla ensin damijuttuja ja sitten perään ohjatut agit.

Merlinin kanssa toistin saman ohjausharjoituksen samassa paikassa, jossa edellisellä kerralla (4 viikkoa sitten) oli epävarmuutta. Viimeksi teki joka kerta ekan linjan hassusti vinoon, ja jäi epäröimään, mutta toisella meni suoraan.

3 damia toisistaan 90 asteen kulmassa. Matkaa 50 metriä, sokkona lähetys. Nyt meni oikein hienosti, eli jatkossa vaan pikkuhiljaa matkaa lisää. Sitten vielä oikeaa ja vasenta niin päin, että kutsuin koiran kohti, pysäytin ja sitten oikea/vasen. Matkaa nyt vain 15-20 metriä. Mutta toimi.

Lopuksi hakuruutu metsään, n 50-60 metriä suuntaansa, aika helppo maasto. Sai hakea 4/5. Ihan mukavasti työskenteli. Lopuksi tennispallolla härnäten vielä paikallaanoloharjoitusta. Tennispallosta nimittäin kuumenee kaikista eniten... No jos ei toisten koirien juoksentelua lasketa.

Gwendan kanssa 50 metrin linja motivoituna, malttijuttuja ja markkeeraus.

Agilityssä oli aika haastava rata ohjauksen kannalta, lähinnä ohjaajalle. Kun omat kuviot sai toimimaan, niin ei Merlinillä enää vaikeuksia ollut. Teimme n 6-7 esteen pätkissä ja pysähdyimme aina toistamaan hankalimpia kohtia. Mutta hyviä, lyhyitä pätkiäkin oli. Ja pysyi alussa paikallaan! Hyvä keskittyminen koiralla siis, mutta ohjaaja saisi skarpata..

Gwendan kanssa nyt puomit nostettiin 20 cm:n korkeudelle, aiemmin ovat olleet maassa.  Teimme max 7 esteen pätkää. Tänään putkeen meno oli epäilyttävää... Siihen siis treeniä, palataan vähän suorempaan versioon.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Nomea kaikille ja agia isoille

Nomejuttuja: Gwendalle motivoitu n 30-40 metrin linja. Lisäksi hakuruutu, Gwenda katseli paikallaan, kun täytin ruutua. Välissä autoon ja toisessa osiossa pari muistia (ohjauksena tein) ja välissä markkeeraus.

Merlinille sokko linja, vain 30-40 m. Oli hankala saada suoraa polkua jatkamaan eteenpäin, kun olimme pyörineet Gwendan kanssa polun molemmilla puolilla. Lopulta eteni. Tein vielä motivoidusti lähetyksen samaan kohtaan.

Sitten motivoitu hakuruutu samassa maastossa, jossa viimeksi ei irronnut tarpeeksi pitkälle. Haki 5/7. 2 kauimmaista jäi tulematta. Yksi dami oli ojan toisella puolella. Tein välissä myös sokon ohjauksen ojan toiselle puolelle. Ensin meni siihen kohtaan, missä hakuruudun dami oli ollut, mutta sain ohjattua oikealle. Kai se jotain noista suunnista tajuaa. Ohjattavuus ei kyllä vielä mitään huippuluokkaa ole.

Sitten agilityn ryhmätreenit Merlinin kanssa Ojangossa. Rata oli helppo ja suoraviivainen. Teimme pari eri versiota, toisessa 15 estettä ja toisessa 19. Lähinnä nuo kontakin alastulot vielä tökkivät. Ja jonkin verran pudottelee rimoja. Merlin odotti ongelmitta lähdössä ja oli muutoinkin oikein keskittyväinen kaveri. Ihana kaveri kyllä kaiken kaikkiaan tänään!

tiistai 25. syyskuuta 2012

Naksutin kunniaan

Jaahas, koirat ovat olleet vähemmällä treenillä kaikenlaisen flunssan, työkiireen ja sen sellaisen takia. Ja kun tuo pimeä tuppaa jo tulemaan aikaisemmin ja aikaisemmin, jää nomehommat helposti tekemättä.

Viime viikolla jäi sekä keskiviikon ja perjantain agit väliin. Torstaina sentään oli nometreenit. Pellolla Merlinille sokkoa linjaa (n 40-50 metriä) x 3. Sitten suuntia paikaltaan. Tein myös eteenlähetystä, pysäytystä ja siitä oikealle/vasemmalle/eteenpäin menoa. Välillä Merlin päätti itse, minkä damin hakee, mutta onnistuneitakin suorituksia tuli jokaiseen suuntaan.

Gwendan kanssa teimme muistaakseni sitä linjaa muutamia kertoja. Gwendan kanssa tein myös eilen pikkutreenin, pari markkeerausta ja yksi linja.

Näin muuten treenitauolla olemme tehneet kuitenkin sisällä paikallaoloharjoituksia. Niin lelut kuin ihmiset ovat härnänneet koiria ja selkeästi parantumista on tapahtunut. Ja tulosta alkoi Merlinin kohdalla näkyäkin jo tänään omatoimiagivuorolla. Gwenda nyt muutenkin pysyy paikallaan :).

Tänään varsinkin Merlinin menojalka vipatti jo siihen malliin, että ylimääräiset paineet piti purkaa ensin 1,5 h:n riehumisella peltolenkillä. Ensimmäinen 45 min olikin yhtämittaista hepulia pitkin maita ja mantuja. Ja tämä oli oikein sopiva lämmittely agia varten. Vauhtia oli edelleen paljon, mutta Merlin keskittyi loistavasti :)

Kaivoin naksuttimen naftalista ja se toi lisäpotkua kontaktitreeneihin. Niissä kun ollaan jumitettu ihan totaalisesti. Nyt se halutussa paikassa pysyminen parani selkeästi.

Toinen asia, missä etenimme oli kepit. Merlin on tehnyt niitä verkoilla. Nyt poistin 2 verkkoa. Hyvin nopeasti Merlin löysi oikean radan verkon ollessa pois.

Teimme edellisen ryhmän jättämillä esteillä erilaisia ratoja. Merlin odotti hötkyilemättä ja teki ihanalla vireellä. Taisi olla maailman onnellisin koira, kun pääsi taas pienen treenitauon jälkeen hommiin.

Gwendan kanssa oikein lyhyt pätkä. Lähinnä kontakteja ja keppejä (verkoilla). Gwendallekin naksuttelin kontakteilla.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Pentutokot ja agit

Eilen Gwenda kävi viimeisellä pentutokokerrallaan. Tehtiin kaikenlaista (sivulletuloa, maahanmenoa, seuraamista yms). Olin hyvin ylpeä tästä pikkuisesta, joka ei juurikaan ottanut mistään häiriötä.

Tänään omatoimiagilityssä Gwendalla olikin sitten joku "juttu". Oliko joku narttujen vatsavaiva tai päänsärky... Mutta päätti, ettei poron jauheliha tänään maistu. Muut namit kyllä meni harkinnan jälkeen. Teimme lyhyesti keppejä, kontaktien alastuloja ja putkea. Pieni meni hyvin tyytyväisenä autoon käärölle ja heti kotiintultuaan asettui nukkumaan. Ei halunnut edes ruokaa.

Merlinin kanssa varauduin harjoittelemaan pelkkää paikallaoloa edellisten treenien perusteella. Mutta poikahan päättikin sitten tänään olla paikallaan melko nätisti, joten teimme erilaisia ratapätkiä, ohjauskuvioita, keppejä ja kontakteja. Ja nyt koira oli niin hyvässä vireessä. Vauhdikas, mutta tarkkaavainen ja kuuliainen. Sitähän toki helpottaa aika lailla se, ettei hallissa ollut ketään muuta.

Merlinille on nyt tiedossa paikallaolon tehoviikot. Sain itseasiassa Gwendan pentutokossa vähän vinkkiä ja ideaa siihen, miten saisin tuota paikallaoloa vahvistettua. Merlin kun on kovin häiriöherkkä ja reagoi silmänräpäyksessä kaikenlaiseen ympärilläolevaan.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Liikaa haastetta

Nomeilua Daisyn kanssa. Tottisosiossa Merlin oli alkuun aika lähtökuopissa Daisyn perään, mutta eipä olla juuri muiden koirien läsnäollessa näitä hommia tehty. Kyllä sitten alkoi vähän päästä jyvälle, että sinne Daisyn luokse nyt ei mennä riiaamaan. Ei nyt kuitenkaan mitään kovin hyvää seuraamista ollut, kovasti edisteli. Yhteenveto: lisää treeniä muiden koirien kanssa.

Alkuun veneestä markkeeraus n. 50 metrin päässä olevaan harvaan kaislikkoon. Merlinillä loppui usko kaislikon reunalla ja käänty takaisin. Uusi heitto kaislikon eteen. Yritti parka veneeseen, mutta jossain vaiheessa bongasi damin.

Ohjaus puolimatkaan. Kääntyi takaisin n 10-15 metrin kohdalla, tein vähän turhan monta lähetystä. Viimeisenä ohjaus siihen 10-15 metrin kohdalle, toisella lähetyksellä sitten eteni. Yhteenvetona: lisää vesityötä, erityisesti heittoja veneestä. Matkaa ja vaikeutta pikkuhiljaa kasvattaen, nyt tuli haukattua liian iso pala,

Teimme myös pienessä saaressa hakuruudun. Helppo tehtävänä, mutta tuli ainakin onnistumisia ja vahvisti ihan sitä palauttamista mulle, eikä toiselle koiralle. Daisyn hakiessa oli hihnassa, ei olisi vielä mitään toivoa pitää koiraa sivulla/paikallaan ilman hihnaa toisen koiran juoksennellessa töissä. Yhteenveto: Malttia pitäisi saada jollain tapaa kasvatettua toisen koiran työskennellessä. Auttaisiko kuitenkin aika? Aloluokassa nyt kuitenkaan ei parityöskentelyä ole.

Lopuksi maalla sitten pari sokkoa linjaa. Lyhyempi ehkä 25 m ja pidempi 60 m. Lyhyempi meni hyvin, pidempi meni ensimmäisellä lähetyksellä vinoon ja tokalla hyvin.

Teimme tänään myös kanin laahausjäljen, pituutta n 150 m avarassa maastossa, jossa näki koiran työskentelyä. Helppo nakki. Jälki tulee tuskin olemaan ongelma.

Gwenda suoriutui tottisosiosta hienosti (muut koira olivat silloin sivussa, joten häiriötä oli vähemmän). Gwenda sai hakea yhden damin hakuruudusta ja yhden markkeerauksen rantaveteen. Ensimmäinen n. 30 metrin laahausjäljen päähän pääsi mutkien kautta, ei ottanut kania suuhun (sama kani, jonka oli parvekkeelta käynyt jo kerran itsekseen hakemassa). Mentiin yhdessä katsomaan ja kani tuli sitten.





perjantai 14. syyskuuta 2012

Turbovaihteella

Merlin on ollut viime päivät taas aika virittyneellä päällä. Eikä tämän päivän agility ollut poikkeus. Saatiin tehtyä rataa tosi lyhyissä pätkissä, oma keskittyminenkin kärsi, kun hermoilin Merlinin käytöstä. Lähdössä ei pysytty ollenkaan paikallaan. Vauhtia oli superpaljon, ja välillä oli tosi hyviä ja vauhdikkaita pätkiä. Välillä vauhti vei ihan toiseen suuntaan, kuin oli tarkoitus. Ja käytiinpä pörisemässä rada vieressä olevalle koiralle. Tätäkään ei ole tapahtunut aikoihin.

Olikin kiva sitten vaihtaa koira Gwendaan. Se on nyt saanut agin sarallakin vauhtia. Mutta virettä pitää edelleen nostattaa melkoisesti, koska muuten tyttö alkaa kyseenalaistamaan hommaa. Teimme 3 3-4 esteen radanpätkää ja omatoimisesti väleissä keppejä ja kontaktien alastuloa.

torstai 13. syyskuuta 2012

Damit hukassa

Nometreeniä: Merlinille 2 sokkoa ohjausta veden yli, matkaa alle 10 metriä. Vähän tökki aina ensimmäisellä lähetyksellä, mutta molemmissa meni sitten toisella lähetyksellä lähes suoraan yli damille. Merlinillä on nt ollut noissa sokko-ohjauksissa niin, että ekana lähtee pööpöilemään ihan väärään suuhtaan ja sitten toisella lähetyksellö meneekin ihan suoraan.

Hakua, joka oli aika tuloksetonta. Ehkäpä myös hakuruutu oli haastava. Teki töitä, mutta ei edennyt tarpeeksi kauas. Kaksi damia oli ojan toisella puolella, toinen tuli sieltä, kun erikseen sinne lähetin ja toinen jäi, en saanut ohjauksellakaan tulemaan. Kauimmaiset damit olivat korkeassa kaislikossa ja aika kaukana. Ei edennyt lainkaan sinne. Pitää tehdä seuraavaksi joku iso, motivoitu hakuruutu, jospa irtoaisi paremmin.

Gwendan kanssa yksi markkeeraus (n. 20 metriä), hakua (haki 2/4) ja sitten ohjaus alussa jätetylle muistidamille.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Elämän tarkoitus

Merlin löysi nyt elämänsä tarkoituksen, kun pääsi sorsastamaan. Aloituksessahan tuo jo oli, mutta silloin ei yhtään noutoa tullut. Mutta tänään hommia olikin senkin edestä ja poika osoitti olevansa sen verran pätevä työssään, että sai kutsun vielä samaisen porukan seuraavillekin jahdeille.

Paikka oli nuorelle noutajalle mitä parhain. Sellainen pieni suolampi. Merlinin hommana oli sitten tilanteiden jälkeen käydä noukkimassa linnut vedestä ja kiertää lampi etsien rannalla olevia haavakoita. Vedestä kaikki tuli talteen ja rannoilla koira teki hyvää hakua. Ihan itsenäisiä löytöjä teki rannoilta.Vielä kokemattomuus näkyi siinä, että vikkelämpi haavakko pääsi karkuun. Sitkeyttä ja energiaa pojalla piisasi!

Gwendalla oli kovin tylsä ilta autossa. En ottanut sitä edes passiin oppimaan, koska halusin antaa Merlinille kokemattomana koirana työrauhan.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Näyttelyä ja markkeerauksia

Tänään oli vuorossa ensin näyttely Porvoossa. Rimppakinttu ja hyvin vähässä karvassa oleva Merlin esiintyi ihan hyvin, mutta tuloksena oli NUO H.

Tuomarina Hannele Jokisilta. Arvostelu: Sopivankokoinen uros, joka epäedullisessa kehitysvaiheessa. Valmis pää vielä suhteessa kevyeen runkoon. Niukasti kulmautunut edestä, riittävästi takaa. Riittävä luusto. Tänään kovin niukassa karvassa. Esiintyy erittäin hyvin. Hyvä luonne. Korkea häntä liikkeessä. Kovin hontelot etuliikkeet. Riittävän pitkä taka-askel.

Ja sitten nomeiltiin parit markkeeraukset: Merlinille metsässä 40 metrin matkalla kakkosmarkkeeraus aika pienellä kulmalla. Meni ensin jälkimmäiselle, ilmeisesti aika suoraan, mutta dami oli kuopassa, joten ei löytynyt. Haki sitten ensimmäisen. Lähetin vielä toiseen, mutta ei noussut. Uusi ykkösmarkkeeraus samaan kohtaan, jonka sitten sai ylös.

Vedessä markkeeraukset kaislikkoon. Pari ekaa menivät ihan avoveteen, mutta sitten heittäjä ryhdistäytyi :) Ihan kivasti tuli. Maalla tuli jo pitkän matkaa mun luo, mutta sitten taas ihan eteen tiputus ja ravistus..

Gwendalle metsässä helpohkot, n 15-20 metrin ykkösmarkkeeraukset. Heitto tuli heittäjästä meitä kohti, juoksi ensin liian pitkälle heittäjän luokse. Toinen samaan paikkaan meni sitten jo mallikkaasti.

Sitten kaksi noutoa vedestä. Vähän jänskätti veteen meno uudella rannalla, mutta tulihan ne sieltä. Gwendalla on damista aika hyvä ote vedestä noustessa, eikä samanlaista kiirettä ravistella, kuin Merlinillä. Toivoa siis on, ettei tämän kanssa kehittyisi samanlaista vesinoutojen luovutusongelmaa..







perjantai 7. syyskuuta 2012

Ohjaustreeniä agilityn ja nomen saralla

Lähdin tänään vähän nihkein fiiliksin agilityyn. Pakko oli raahautua, kun siitä leikistä on jo maksanut... Mutta into tuohonkin hommaan taas vähän palautui treenien myötä. Merlinin kanssa olisi ollut 22 esteen rata (jätettiin kepit välistä). 13. esteeseen pääsimme puhtaasti, mutta sitten meni vähän vääntämiseksi. En piirrä rataa ylös. Päällejuoksuja mm. treenattiin monenmonta kertaa, ennen kuin sujui.

Gwendan kanssa oli ohjauksen ja estehakuisuuden treeniä. Lopuksi kontaktin alastuloa. Viimeksi jo olin henkisesti luovuttamassa typyn kanssa, kun virettä pitää nostaa niin kovalla työllä, mutta nyt homma alkoi sujumaan. Nyt vaan voi jälkiviisaana sanoa, että voi kun olisi Merlininkin kanssa ollut pentuna näin pätevässä valmennuksessa, niin olisi nyt paljon helpompaa.

Agilityn jälkeen vähän nomeiltiin. Menimme samaan treenipaikkaan, jossa keväisen taipparikurssimme treenit olivat. Siellä oli pelastuskoirien porukat paikalla, joten tuli vähän häiriötäkin. Ja menipä yhdessä palautuksessa joku ulkoileva noutaja aivan takaamme...ihme ja kumma Merlin ei miettinytkään moikkailemista.

Merlinille ohjausta: 2 sokkoa, n 50 metrin linjaa. Olen nyt vähän muuttanut lähetysasentoani, en tiedä häiritsikö se vai mikä, mutta molemmissa meni ensin viistoon vasemmalle, mutta palasi heti takaisin, kun taisi tajuta itsekin tämän. Toisellä lähetyksellä lähti molemmille taas määrätietoisesti.

Muistelimme suuntia (oikea, vasen, taakse/poispäin eteneminen). Damit olivat jokaisessa suunnassa, ihan lyhyen matkan päässä (n 15-20 m). Kaikki suunnat muisti.

Vikaksi vielä motivoitu linja (60-70 m), jossa oli 2 damia vierekkäin. Näissä ihan sama juttu, kuin alussa: hakeutui liikaa vasemmalle. Nyt tosin luuli, että kyseiseen paikkaan olisi jäänyt dami edellisestä harjoitteesta. Toisella lähetyksellä taas eteni hyvin.

Seuraaminen on taas ollut vähän ryhdittömämpää viimeisimmissä treeneissä. Panostamme siis taas erityisesti sihen jatkossa.

Gwendan kanssa yksi, n 30 metrin motivoitu linja. Enempää en agin jälkeen tehnyt. Nomehommissa Gwendalla kyllä tuntuu vaihtia ja intoa olevan ilman mitään vireen nostatustakin.

torstai 6. syyskuuta 2012

Isoille riistaa ja pienille dameja

Jos en aiemmin maininnut, niin maanantaina näytin koirille korppia. Merlin ei edellisellä kerralla ollut ottanut sitä suuhun. Ensin näytin Gwendalle...ja tämänkään linnun kanssa ei ongelmia. Sitten aamulenkille Merlinille heitto korpilla. Meni sinne ihmettelemään ja näytti siltä, että "onko pakko ottaa tämä iljettävä juttu herkkään suuhuni?". Päästin Gwendan vapaaksi, ja johan Merlin muutti mielensä ja kiikutti linnun minulle. Teinpä vielä yhden linjan ja korppi nousi taas. Ihan käteen asti ei vielä tullut. Selkeästi ne "kivemmat" ja tutummat riistat tulevat käteen ja muiden kanssa on hätäisempi tiputtamaan.

Tänään hakuruutu Merlinille (fasaani, kyyhkynen, varis ja lokki), lokki oli vedessä. Kaikki tuli mukavasti ja positiivista oli, että tajusi lopuksi mennä sinne veteenkin asti. Vielä riistan kanssa luovutus vaihtelee. Fasaani ja varis tulevat käteen, lokki ja kyyhky tipahtivat jalkojen juureen.

Lopuksi tein vielä yhden noudon jokaisella linnulla (markkeeraus tai ohjaus). Mainittakoon, että hienosti toimi variksen kanssa eteenlähetys, pysäytys ja lähihakupillitys :)

Gwendan kanssa aiemmin päivällä yksi linja ja yksi markkeeraus ihan hiekkakentällä (paikkailin maanantain liian vaikeeta treeniä..). Sitten illalla niityllä reeniä. Jätettiin yksi muisti ensin. Tehdessämme välissä muuta haikaili kovasti muistidamin luokse. Välissä yksi linja ja yksi markkeeraus ja lopuksi nouti muistidamin. Myös malttitreeniä teimme.

Gwendan kanssa tuskin tarvitsee varsinaisesti juurikaan treeenata riistan kanssa. Kaiken on ottanut tähän asti aikailematta ja syvällä otteella. Tänään näytin sisällä kyyhkyä ja lokkia ja ilman mitään heittoja otti nekin suuhun.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Agilityplaah

Viime viikonlopun jälkeen sitä on vielä niin nomeilun pauloissa, että agilitykiinnostus on ainakin hetkeksi vähän lopahtanut. Eilen jätettiin omatoimivuoro välistä. Tänään oli Merlinin kanssa ryhmätreenit Ojangossa. Teimme n 15 esteen rataa, joka ei ollut kovinkaan vaikea, mutta itse keskityin vähän huonosti ja tein hölmöjä vitheitä, joten eipä siitä sen enempää.

Suunnitelmissa olisi jatkossa painottaa enemmän tuota nomepuolta, joka on jäänyt välillä liian vähälle treenille. Agia tehdään rinnalla, se on kuitenkin piristävää vaihtelua, kehittää yhteistyötä ja on hyvää liikuntaa koiralle (ja ohjaajalle!).

Huomenna vuorossa riistajuttuja :)

maanantai 3. syyskuuta 2012

Nomea uudella innolla

Tänään nomehommia, inspiraatiota kun haettiin viikonloppuna flattimestaruudesta. Yhteenvetona: Merlinin kanssa hyvä treeni, Gwendan kanssa tuli kuitenkin tehtyä vähän liian hankalassa maastossa. Pitää korjata homma seuraavan kerran markkeerauksia tehdessä.

Merlinillä teemana vesiohjaus ja haku. Oli tarkoitus tehdä kaksi lyhyttä vesiohjausta n 6 metrin levyisen ojan yli sokkona. Toinen dami jäi kyllä ihan näkyviin, joten ekassa ei ollut juuri haastetta eikä ohjaustakaan, kun koira näki damin jo lähetyspaikalta. Mutta toinen oli piilossa vastarannan kasvillisuudessa. Hiukan epäröi veteenmenoa, koska sokkona veteenmenoa/vesiohjausta on tehty aivan liian vähän. Kuitenkin sitten meni, ja eteni suoraan damille.

Sitten motivoitu hakuruutu vaihtelevassa maastossa, yksi dami oli ojan toisella puolella, pari metriä rantaviivasta. Osa kaislikossa ja osa metsän puolella. 4/7 haki käskyllä (myös se ojan toisella puolella oleva). Vikat tuli sitten ilman käskyä yhdessä etsien.

Vikana vielä harjoiteltiin malttia heitellen dameja nenän edestä ja palkintona lopuksi melko lyhyt linja polkua pitkin, kanidami iloisena yllärinä.

Gwendan kanssa malttia dameja heitellen, motivoitu linja, jossa kaksi damia, jälkimmäinen oli turhan pitkällä. Sitten pari 10 metrin markkeerausta liian vaikeaan, tiheään kasvillisuuteen. Markkeerasi ja rengasti pudotuspaikkaa hyvin, mutta damit olivat vaan liian syvällä kasvillisuuden sisällä, että olisi löytynyt. Jälkimmäiseen kohtaan tein uuden heiton, joka sitten nousi. Eli ensi kerralla pitää helpottaa hommaa (tai lähinnä maastoa..).

Illalla on vielä Gwendan pentutokot, josta tuskin on mitään erityisempää raportoitavaa.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Perjantaita osa 2 - agility

Lähes heti nomehommien perään agilityt. Merlin sai nauttia vielä yhden kerran ihan yksityisopetuksesta. Tehtiin 23 esteen rataa, eli alkoi tuntumaan jo ihan oikealta agilityltä. Nyt olikin jo itsellä haastetta muistaa rata, ja lähinnä omat mokat olivat virheiden takana. Mutta tämähän käy jo ihan urheilusta ohjaajallekin. Jos vielä sunnuntaina muistan radan (3 luokkaa tasoltaan), saatan piirtää muistiin. Eniten treeniä kaipaa lähdössä paikalla pysyminen. Nyt ohjaaja meni 3. esteen päähän, mikä oli liikaa Merlinille.

Gwendan kanssa teimme ohjausharjoituksia. Takaakiertoa, valssia ja lopuksi kolmen aidan sarja. Typyn kanssa pitää nostaa ihan kunnon työllä virettä, että siihen saa vauhtia. Eihän tollasia ole edes tarvinnut miettiä Merlinin kanssa!

perjantai 31. elokuuta 2012

Koirat väsyksiin viikonlopuksi - nomeiluosa

Koska viikonloppu menee ilman koiria flattimestaruuden merkeissä, riittää perjantaille hommaa. Ennen molempien ohjattua agitreeniä lämmiteltiin nomehommissa.

Merlinille sokko linja, joka oli aika pitkä (60-80 m). Irtosi hyvin, mutta epävarmuus iski puolivälissä. Uskoi kuitenkin käskyjä ja pääsi damille.

Sokko veteen ohjaus. Epäröi menoa, meni kuitenkin, mutta lähti väärään suuntaan. Sain käännettyä koiran, ja sitten jo itse huomasi damin.

Hakua heinikossa, ihan hyvin meni. 1/5 damista jäi lopullisesti piikkikasvien sekaan...

Pienen tauon jälkeen oikeaa ja vasenta erikseen ja sitten lyhyt eteenpäin lähetys, pysäytys ja oikea/vasen. Pienen takkuilun jälkeen alkoi homma sujua.

Gwendan kanssa motivoitu hakuruutu heinikossa. Ihanat palautukset (pitoharjoitukset ovat tuottaneet tulosta) ja ihana into. Yksi muisti/linja. Ja yksi noutu vedestä. Kivasti tuli ihan reilun metrin rantaviivasta käteen tuo dami.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Keskittyy...ei keskity

Eilen omatoimiagit: Gwendan kanssa keppejä verkoilla. Yhdisteltiin sitten putki tai aita siihen keppejä edeltävästi. Teimme myös ja kontaktien alastuloja. Tarjoaa kyllä tosi hyvin sitä nenäkosketus-asentoa. Ei kai sitten sen kummempaa...

Merlinin kanssa siellä valmiina ollutta 16 esteen ratapätkää. Sellanen ykkös/mölliluokan rata, jota en nyt lähtenyt piirtelemään. Siinä oli kepitkin (teimme verkoilla). Kunhan vaan löytää sen sisäänmenoaukon, niin tekee jo hyvin (=ei hypi verkkojen yli). Se tässä verkkomenetelmässä on kiva, että saa liitettyä heti alkuun osaksi rataa. Mutta mulla ei ole aavistustakaan, milloin me lähdemme ottamaan niitä verkkoja yksitellen pois...

Teimme kontakteja taas erikseen ja jonkin verran etenemis -irtoamisharjoitusta.

Tänään Merlinillä oli ryhmätreenit Ojangossa. 14 esteen helpohko rata, jossa oli kaikki kontaktit, ja keinu vielä kahdesti. Merlin oli taas vähän liian ylivirittyneellä tuulella. Eka kierros meni aika hyvin. Joku tiputus tuli ja lopussa tein ohjausvirheen ihan itse. Mutta kontaktit menivät hyvin.

Toisella kierroksella mulla oli vaikeuksia saada koira edes pysymään alussa paikoillaan. Ja kontakteilla koira hätäili, tippui puomilta (ihan ylösmenossa) ja ohjatessani laiskasti valitsi itse, mihin putkeen menee. Ja tiputti useamman riman. Loppuun sitten hyppy/ohjausharjoitusta. Rimat pysyivät eikä homma muutenkaan levähtänyt.

maanantai 27. elokuuta 2012

Pentutokoa Gwendalle

Gwendan kanssa oli tänään pentutoko (arkitoko) -kurssin tunti. Meille siinä nyt on lähinnä ajatuksena saada häiriötä ja tottua tälläseen koulutushetkiin, joissa ei muita koiria huomata.

Nyt on viikot niin täynnä agilityä ja pentukurssia, että nomejutut ovat jääneet Merlinin kanssa vähälle. Ja pari viikonloppuakin menee muissa touhuissa. Kaipa siinäkin tauko tekee välillä hyvää. Toivotaan.

perjantai 24. elokuuta 2012

3. hyvä treeni putkeen - ei enää ihan sattumaa!

Molemmilla ohjatut agilitytreenit. Merlin sai nyt yksityistunnin, kun oli ainoana paikalla. Teimme alla olevan radan 2 kertaa tosi hyvin. Ei ollut valmentajalla juuri naputtamista ja Merlin sai taas kommenttia notkeasta selästään, kun kääntyi 4. esteellä taas 180 astetta postimerkin kokoisella alueella tiputtamatta rimaa. (ja selvennykseksi: 5. on muuri ja 6. on pussi).

Kerran vielä viilasimme 3. esteen takaakiertoa, jotta olisi mahdollisimman tiukka. 7. ja 8. esteen kohdalla myös hiottiin "sylikäännöstä" (mitä lie...).

Sitten ehdimme tehdä keppejä (12 keppiä verkoilla). Teimme siis verkoilla ensimmäisen kerran tiistaina, jolloin hyppi aika paljon yli. Nyt kuitenkin jo meni paljon paremmin. Ja heti vaan saimme ohjeeksi liittää siihen ennen keppejä radanpätkää.

Nyt siis kolmannet superhyvät treenit putkeen Mertsin kanssa. Ja siis 4 viimeisintä (13 ja 9 esteen) ratapätkää ovat menneet virheettömästi! Vielä vähän aikaan sitten aloin jo rataan tutustuessa laskemaan, päästänkö neljännelle vai viidennelle esteelle ennen kun homma kosahtaa...

Gwendan kanssa heti perään: Ja on se aika jännä, kun on NIIN erilaiset koirat. Tuntuu, että olisi melkein rodun ääripäät. Gwendan kanssa se tarkoittaa sitä, että kulkee kaikkien koirien ja ihmisten seassa täysin välittämättä niistä. Jos seistään liian kauan, pistää maate. Keskittyy täysillä. Mutta toisaalta vauhtia on vähemmän ja ajattelee ennen kuin tekee. Välillä saattaa siinä ajattelussa todella kestää... Hupsu :)

-Tehtiin rengasta ekaa kertaa. Heti saatiin oikeita suorituksia ja perään lisättiin aita.

-Pussia niin, että avustaja raotti sitä. Sekin meni hyvin ja sitten perään lisättiin aita.

-Keppejä (6 kpl) verkoilla. Ja sitten putkesta menoa kepeille.

-A-esteellä alastuloasentoa. Meni jo omatoimisesti oikeaan asentoon ja tarjosi sitä nenäkosketusta.

-Sitten vähän ohjausta. Putki, hyppy, putki. Tässä vaiheessa iski joko väsymys tai muuten vaan alkoi epäilyttämään mun ohjeet. Tai se, että palkkaa ei tullutkaan heti ensimmäisen esteen jälkeen. Auttoi, kun vaihtoi lelupalkkaan ja nosti kierroksia etukäteen.


keskiviikko 22. elokuuta 2012

Noutajahan on valmis mölleihin!

Tänään oli ihan parhaat agilitytreenit Merlinin kanssa. Teimme alla olevan radan ohjauksen ja hyppyesteiden osalta virheettä 2 kertaa. Kontakteista jouduin A-esteellä (8) palauttamaan pysäytykseen ja keinu (2) menee vielä vierestä ohjaten. Mutta ohjaus tuntui tänään niin helpolta ja kevyeltä, ei ollut mitään ongelmia saada oikeaan suuntaan. Ja este 9 on putki ja 13 on rengas.

Mutta tämähän tuntui jo ihan agilityltä! Ja saatiin taas kehuja kehittymisestä ja sanottiin olevan möllivalmiita (kepit on vielä työn alla). Oli superkivaa :)


Gwendan kanssa ollaan puuhasteltu sisällä vähän pitoharjoituksia, pysäytystä, oikeaa ja vasenta namialustalla, ja käyty läpi kaikenlaisia temppuja. Ulkona etsittiin nurtsilta nameja.

tiistai 21. elokuuta 2012

Omat agit

Tänään pitkästä aikaa omatoimivuoro Ojangossa. Ajatuksena oli tehdä molempien kanssa kontakteja ja keppejä ja sitten välipalaksi jotain muutakin.

Merlin oli tänään erityisen ihastuttavalla päällä, saa oikein erityismaininnan :) Tuli tehtyä:

Keppejä: Nyt tein sen mitä ei kai saisi tehdä, että vaihdoin taas niiden opetusmenetelmän. Otin käyttöön ohjurit molemmille. Gwenda oli jo perjantaina tehnyt ohjureilla, joten oli tuttu juttu. Merlinin kanssa oli alkuun se ongelma, että hyppi ohjureiden yli, mun piti myös kädellä ohjata. Tunnin lopussa tuntui jo vähän tajuavan siitä.

Kontakteja: Merlinin kanssa käytiin kaikki kontaktit läpi. Alkaa hakeutua alastulokohtaan jo aika hyvin. Keinussa ohjaan voimakkaasti vielä kädellä, jotta malttaa hidastaa siinä keskellä. Gwendan kanssa pelkkiä alastuloja puomilla ja A-esteellä. Nenäkosketus käytössä.

Gwendan kanssa haettiin putken suuta jo vaikeammista kulmista. Tehtiin takaakiertoja muutaman kerran.

Merlinin teki välillä pientä radanpätkää erilaisilla tavoilla (oli jo valmiiksi siellä). Treenailtiin myös 3:lla pitkittäin olevalla esteellä eri tavoilla ohjausta. Nyt meni tosi hyvin, koira oli tosi hyvin ohjattavissa, vaikka olin välillä itse aika jäljessä.


Tositoimiin vesilinnustamaan

Jaahas, mitäs sitä tehtiinkään treenauksen saralla viikonloppuna... ei kai muuta, kuin käytiin lyhyesti tutustumassa meidän sorsastusmaastoihin/vesistöihin. Siinä sivussa Merlinille (puoli)sokko linja tiellä. Siinä oli peräkkäin 4 damia, kauimmaiselle matkaa 80-100 m. Lähti epäröimättä eteen ja nouti järjestyksessä damit. Lisäksi tein markkeerauksen korkeaan kaislikkoon ja yden damin kanssa laitoin hakuun. Lähinnä halusin tutustuttaa tuohon kaislikkoon, jossa maanantaina alkaisi vesilinnustus.

Gwendan kanssa pieni, 4 damin hakuruutu. Karkasi (!), kävin kantamassa pois ja lähetin sitten uudestaan, sai hakea 2. Nyt voisin keskittyä vähän noihin pitoharjoituksiin Gwendan kanssa ja jättää hetkeksi noudot hautumaan.

Mutta sitten tähän päivään. Jotenkin päädyimme mukaan sorsastuksen aloitukseen. Mahdollisuus, joka tuntui vielä vuosi sitten hyvin epätodennäköiseltä. Ja jotenkin sitä on nyt siinä tilanteessa, että koiralla olisi vientiä harva se ilta.

Saalis jäi tosin aika niukaksi, kun sorsat eivät juuri lennelleet. Yksi kanadanhanhi tippui avoveteen, lähelle venettä, en sitten lähettänyt koiraa. Tauolla sai ylpeänä kanniskella sitä ja teki parit noudotkin.

Mutta Merlin oli oikein oiva kaveri veneessä, aivan hiljaa koko ajan, pääosin istui tarkkaavaisena. Laukauksien aikana tarkkaili oikeaan suuntaan. Hyppäsi tottuneesti veteen ja antoi auttaa takaisin veneeseen. Gwendakin pääsi hetkeksi veneilemään. Ja Gwenda joutui lintsaamaan pentutokon ekan kerran, kun jäätiin vielä (tuloksettomalle) iltalennolle.

perjantai 17. elokuuta 2012

Agi x 2

Tänään molemmilla koirilla ohjattu agility.

Merlinin kanssa 2 lyhykäistä radanpätkää. Toisessa oleellisin juttu oli 3 pitkittäin olevaa aitaa, jotka mentiin sitten kaikilla mahdollisilla tavoilla. Toisessa isoin juju oli pituus, joka meni ihan seinää kohti. Merlinillä siinä ei ollut nyt ongelmaa, mutta usein maxikoirilla saattaa tulla kieltäytymisiä tuon tyyppisissä kohdissa.

Oltiin ainoita paikalla, joten hiottiin sitten ihan pala kerrallaan niitä hankalimpia kohtia. Lopuksi katsottiin vähän, missä tilassa meidän kontaktit on puomin kanssa. Saatiin ohjeeksi tehdä vielä myös pelkkiä alastuloja. Ja silloin, kun on pelkkiä alastuloja, voi hankaloittaa hommaa kaikenlaisella häiriöllä. Koko esteellä vielä vähän helpomman kautta.

Gwenda aloitti agilityn alkeet (ryhmä oli aloittanut jo viime viikolla). Teimme keppejä ohjureilla (meni heti mainiosti, kontaktin alastuloja (nenäkosketus), putkea ja lisäksi suoraa pätkää "aita-putki-aita". Puomit luonnollisesti maassa pennulla.

Gwenda oli aika totisen ja rauhallisen oloinen, mutta tulimme siihen tulokseen valmentajan kanssa, että se vaan keskittyy niiiin tarkasti ja ottaa homman erittäin suurella vakavuudella. Kyllä vauhtiakin oli ja tällä sitä varmaan tulee sitten varmuuden lisääntyessä. Toisin kuin Merlinillä, jolla on ollut aina ensimmäisestä agilitytreenistä asti hurja vauhti johtaen siihen, että koira meni 10 metriä ohi joka suuntaan. Ja ihan hauska vaihteeksi, että on koira, jota voi rauhassa kuljettaa vapaana agilitykentällä, jossa muut koirat harjoittelevat ihan vieressä. Ei aikomustakaan mennä pööpöilemään muualle ja moikkailemaan muita.

torstai 16. elokuuta 2012

Mertsille agia ja pikku-G:lle damijuttuja

Nyt on käynnissä "huono koiranomistaja" -päivät. Treenailut ovat jääneet aika vähäisiksi muiden rientojen lomassa. Onneksi perheestä löytyy lenkittäjää, joten koirat eivät ihan adhd:na ole.

Eilen pitkän (olisiko ollut 4 viikkoa) tauon jälkeen Merlinin kanssa Ojangossa ryhmätreenit agilityn saralla. Nyt vuorossa melko suoraviivainen 8 esteen rata (sisältäen keinun, A-esteen, pussin ja renkaan).

Kokeiltiin rata kontakteineen päivineen ja sehän meni aika nappiin heti ekalla. Kontakteilla tosin kuljin siinä vieressä varmistamassa. Emme jääneet kuumana päivänä jankkaamaan, vaan lopetimme onnistumiseen. Tauko tekee siis todellakin hyvää.

Gwendan kanssa taas tänään damijuttuja. Oli mukana autossa mun muissa menoissa ja parissa välissä tehtiin pikkutreenit. Ensin korkeassa heinikossa 2 lyhyttä markkeerausta (ihan vaan muutama metri). Sopiva vaikeus, ei mennyt hauksi. Sitten vielä yksi linja. Muutoin seuruuta, paikallaoloa, luoksetuloa.

Toisessa paikassa taas noita perustottelevaisuusjuttuja. Pysäytystä luoksetulosta. Sitten vähän ex-tempore juttuna koira istumaan, heittelin damit ympäriinsä. Kutsuin luokse, dameja oli aika lähellä luoksetulolinjaa. Epävarmana siitä, että mitä pitää tehdä, oli menossa damille, mutta pienellä "ei"llä ja tänne-kutsulla tuli luokse. Lähetin linjaan yhdelle niistä. Oikealle meni. Pätevä tyttö!

Huomenna molemmat pääsevät agi-treeneihin, kun myös pikkunen aloittaa pentuagilityn :)

Edit: Iltapuuhina kunnostauduttiin vielä molempien kanssa kontaktien ylös- ja alasmenopysäytyksen kanssa. Molemmille 5 toistoa.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Loppuviikko purkkiin (lähinnä ohjausta)

Toissapäivän reenailut lyhyesti: Vesiohjaus on jäänyt hävettävän vähälle. Nyt siis siihen on Merlinin kanssa alettu panostaa. Ensin turhan kunnianhimoinen vesiohjaus, josta ei sen enempää. Matkaa lyhennettin muutamiin metreihin ja koiran irrotessa dami pudotettiin. Tämä meni sitten jo hyvin.

Yksi vesimarkkeeraus avoveteen, mutta aika pitkä etäisyys. Sitten oli maalla yksi muisti+markkeeraus. Ensin haki ohjauksella muistidamin ja sitten markkeerauksen vastakkaisesta suunnasta. Tosi hyvin markkeerasi keskelle nurtsia ja meni suoraviivaisesti vielä muistidamin palautuksen jälkeen (n 70 metriä matkaa).

Palautukset vedestä nappasin muistaakseni ylösnoustessa käteen.

Gwendakin sai yhden noudon vedestä ja yhden markkeerauksen maalta.

Tänään Merlinin kanssa muisteltiin erikseen suunnista "taakse". Tämä kun oli muutama päivä sitten hakusessa. Yhden kerran lähetin koiran suoraan istualtaan taaksepäin ja yhden kerran niin, että kutsuin ensin luokse ja pysäytyksestä ohjaus taakse. Viimeisellä kerralla kutsuin aivan luokse asti ( jotta ei alkaisi ennakoimaan pysäytystä) ja lähetin sitten eteenlähetyksellä damille.

Viimeisenä kolmella damilla pieni hakuruutu rannassa. Kaikki damit olivat korkeassa ja tiheässä kaislikossa veden puolella 1-2 metriä rantaviivasta. Ensimmäisen kerran nyt hakua vedessä. Teki tehokkaasti työtä, mutta jonkin aikaa kesti ennen kuin tajusi mennä veteen. Kävi välillä tyhjänäkin ihmettelemässä luonani. Mutta kun äkkäsi ensimmäisen damin, tulivat ne kaksi muutakin melko nopeasti.

Lopuksi yksi markkeeraus/ohjaus veteen. Näki siis heiton, mutta lähetin eteenlähetyksellä.

Palautukset vedestä roiskasi jalkoihin ja ravisti. Seuraaminen oli tänään mainiota.

Gwendan kanssa jätin damit kotiin ja tein namialustalla suuntia. Kerran eteen, kerran erikseen vasen ja oikea. Lopuksi vasen ja oikea niin, että molemmissa suunnissa oli namialustat. Oikeaan suuntaan meni. Yksi eteenlähetys+lähihakua (nameja nurtsilla). Vähän pysäytystä. Sitten taas kaikenlaista temppuilua ja seuraamista. Uutena asiana ollaan viime päivinä opeteltu jalkojen välistä pujottelua.

torstai 9. elokuuta 2012

Ohjausta osa 2.

Toinen päivä Rantasalmella ja Merlinin ohjaustreenit jatkuvat.

-Jätin muistidamin ensin. Siten seuruuta n 100 metriä. Lähetys toisaalle sokkoon linjaan. Olin lattanut 3 damia vierekkäin. Linja kulki puu/pensasrivistön reunaa, oli n 60-70 metriä. Irtosi huippuhyvin, eteni suoraan ja palautus hyvä. Toinen lähetys samaan paikkaan ja hyvin meni.

-Takaisin muistidamin luokse. Lähetys, n 60 metristä. Ensin meni avan muualle, ilmeisesti jokin haju veti. Uusi lähetys onnistuneesti, mutta jäi nytkin damin luokse haistelemaan jotain ennen nostoa ja palautusta.

-Takaisin toiselle linjalle josta nosti viimeisenkin ylös.

-Sitten suuntia, damin koiran sivuilla ja takana. Nyt ei millään tajunnut taaksepäin lähetystä, vaihtoi oikealle ja vasemmalle, mutta kuunteli "ei"tä. Lopulta muisti taas suunnan. Pitää vielä erikseen vähän vahvistaa tätä. Oikea ja vasen menivät varmasti.

Gwendan kanssa sekalaista settiä (sivulletulo, seuraaminen, maahanmeno, istuminen, paikalla pysyminen, kieriminen). Yksi nouto. On se niin kuuliainen :)

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Ohjauksen tehopäivät

Olemme muutaman päivän muissa merkeissä Rantasalmella. Majoituspaikkamme edessä on houkutteleva nurtsi. Nyt panostan nämä päivät Merlinin kanssa ohjaukseen lyhyinä treenipätkinä. Sokko linja pääasiana. Täällä kun on helppo viedä damit valmiiksi koiran odotellessa sisällä.

Merlin teki: 40 metrin sokon linjan, laitoin vierekkäin 3 damia, jotta varmasti jokin osuisi matkalle. Yksi myös vähän kauemmaksi samalle linjalle n. 55 metrin kohdalle. Irtosi hyvin, vähän väärään suuntaan meni alkuun, mutta korjasi ja nosti damin. Uusi lähetys, jolloin nousi se kauimmainen.

-Suuntia. Koira istumaan ja heitin damit taakse ja molemmille puolille sivulle. Ensin ei hokannut taakse-käskyä, mutta kuunteli ei:tä, kun oli menossa väärään suuntaan. Lopulta välähti ja oikea suunta muistui mieleen. Oikea ja vasen menivät varmasti. Nyt olen tehtyt n 20 metrin matkoilla. Jatkossa lisää etäisyyttä.

-Lopuksi pidempi muisti/linja. Vein kasan dameja n 80-100 metrin päähän. Lähetys eri paikoista 2 kertaa. Vauhdikasta menoa. Damikasalla arpoi aikansa, minkä ottaisi.

Gwendan kanssa namialustalla kerran eteenlähetys, oikea ja vasen. Muutoin seuraamista, paikallaoloa, maahanmenoa ja muita temppuja.

tiistai 7. elokuuta 2012

Herra hötkyilijän ohjaustreeni

Agilitypäivityksiä ei ole hetkeen ollut. Tämä johtuu siitä, että nyt on muutaman viikon loma kaikista kolmesta viikkotreeneistä. Hyvä vaan, ensi viikolla uudella innolla.

Nomeilua tänään, Merlinillä ohjausta. Treenipaikkana sellainen joutomaa. Oli vähäsen korvat ja maltti hukassa, kun herra oli Gwendan treenaillessa padonnut itsensä kotona täyteen intoa. Se, että oli kaivamassa damia laukusta sai koiran pomppaamaan pari metriä ilmaan. Alkutreenissä korvat olivat kadoksissa, lähinnä maltin puuttumisen vuoksi, ja vieläkin tuntuu kurkussa ne muutamat karjaistut "EI":t. Kaikki palautukset ja luovutukset olivat tänään kunnossa.

-Alkuun jonkinlainen muisti/ohjausjuttu: 3 damia leviteltiin ympäriinsä, välissä vähän seuraamista ja sitten koira istumaan damien muodostaman kolmion keskellä. Kutsuin koiran luokse, oli menossa mun lähellä olevan damin kautta, sain karjaisulla muuttamaan suunnan viime hetkellä.

- Sitten seuruututin satunnaisiin paikkoihin ja lähetin linjalle eri kohdista eri dameille. Koira joko muisti todella hyvin damien paikat tai sitten ihan oikeasti tajusi jotain tosta suunnan pitämisestä. Hyvin suoraviivaisesti jokaiselle meni.

-Suuntia: Oikea ja vasen ovat jo vanha juttu, mutta "taakse" on paljon uudempi tuttavuus. Tämän treenin tarkoitus oli nyt tarkistaa/vahvistaa, että varmasti erottaa ne. Tein ensin kaikki suunnat erikseen. Vasemmalla oleva dami oli jotenkin sellaisessa paikassa, että koira toistamiseen juoksi sen yli. Ohjasin siis oikealle ja vasemmalle, lähihakupillitystä, mutta dami ei noussut. Se oli sellaisen kivenmurikan takana. Positiivista oli, että koira kuunteli niitä ohjauskäskyjä.
Mutta suunnat toimivat erikseen ja lopuksi myös niin, että jokaisessa kolmessa suunnassa oli dami, koira keskellä ja vuorotellen käytiin jokainen läpi.

- Lopuksi ohjauksella 3 damia pienestä lähihakuruudusta.

Gwendan kanssa seuraamista (ja silloinkin, kun ei ollut käskyn alla kulki melko tiukasti sivulla).
Teimme pysäytyksiä vaihtelevalla palkalla. Tein erilaisia malttiharjoituksia: koira istuessa damien heittelyä ympäriinsä ja koira seuraten damien heittelyä. Tosi hyvin pysyy.

Noutaa sai yhden markkeerauksen ja yhden muistin/ohjauksen. Dami tippui siihen puolen metrin päähän. Tein myös heinikkoon ensimmäisen hakuruudun dameilla. Ymmärsi heti homman nimen. Sai hakea 1/3 käskyllä. 1 tuli vielä ilman käskyä.

Muuten oli paikallapysymistä (istuen ja maaten) ja sivulletuloa eri kulmista.

maanantai 6. elokuuta 2012

Mukava riistatreeni

Voi kun ymmärtäisi noita koiran mielenliikkeitä. Kun torstain treenien jälkeen taas ehti unohtaa nome-starttailun tältä vuodelta, niin nyt taas toivonkipinä iski... Alkaa vaan syksyn viikonloput täyttyä muusta menosta, joten voi ihan jo siitä syystä jäädä väliin.

Olimme pitkän viikonlopun Tampereella ja muun ohjelman lomassa kävimme eilen katselemassa  ALO-luokkaa Rengon nome-kokeissa. Koetilanne näytti ihan mukavalta, tehtävät eivät lainkaan mahdottomilta. Toki pitää muistaa aina se koetilanteen jännitys ja häiriötekijät.

Mukaan lähti pari varista ja fasaani, joilla teimme jo heti kotimatkalla google mapsin avulla valitussa paikassa pikkutreenin ennen lintujen päätymistä taas pakkaseen. Merlinille kakkosmarkkeeraus  n. 30 metrin päähän. Meni suoraviivaisesti jälkimmäiseen katsomassa, mitä oli tarjolla, mutta ei nostanut vaan suuntasi ensimmäisen variksen luokse. Totesi, että jaahas, samanlainen tässäkin ja nosti ja palautti nätisti käteen. Sitten suoraviivaisesti toinen varis talteen ja palautus käteen.

Olin jättänyt polulle jo valmiiksi fasaanin koiran nähden. Lähetys eteen ja palautus taas käteen. Ihan eri koira verrattuna edelliseen treeniin. Selkeästi nyt vaan pitää tota riistatreeniä tehdä ja sitten pikkuhiljaa lisätä vähän häiriötä (eli muita ihmisiä paikalle).

Gwendan kanssa tein perjantaina treenin ulkona lenkin yhteydessä. Pääasiassa seuraamista, paikallaoloa yms. yms. Pari damiakin oli mukana. Harjoiteltiin damien kanssa malttia. Lisäksi yksi markkeeraus ja yksi linja. Palautukset alkavat nyt tulla jo aika mukavasti aivan perille syliin.

Sitten tein jonkinlaista muistia ja hakua valmistavaa juttua. Jätin selkeästi muistettavalle alueelle pari damia. Jatkoimme matkaa, teimme toisaalla temppuja. Paluumatkalla muisti kyllä paikan ja kävi hakemassa ilman käskyä molemmat palauttaen minulle. Gwendasta voi todeta, että on nyt todella syttynyt noille dameille. Pentudamista kun ei ollut niin kovin innostunut, mutta aikuisten damit ovatkin ihan eri juttu!

Gwendalle näytin myös eilen riistaa. Yksi nouto fasaanilla ja lokilla. Riistat ottaa kyllä hyvin spontaanisti ja ne tulevat perille asti.






torstai 2. elokuuta 2012

Riistan tiputtelua

Nomeilua Merlinin kanssa. Vuorossa riistatreeniä erään labbisneidin kanssa.

Alkuun vähän tottista. Paikallaanmakuuta, seuraamista, luoksetuloa. Myös vapaana seuraten suorituspaikalle ja pois. Tein ilman hihnaa lähes koko treenin odottelua lukuunottamatta. Merlin yllätti erittäin positiivisesti. On nimittäin ollut viime päivinä aika virittynyt ja säntäilevä kaveri. Mutta kertaakaan koko treenin aikana ei mennyt moikkaamaan toista koiraa. Seuraaminen oli kyllä vähän huonoa. Piti välillä ärähdellä edistämisestä, mutta ei yhtä-kahta metriä kauemmas karannut, joten jossain määri oli hallinnassa.

Mutta itse riistatreeni taas sujui nihkeämmin. Useasta palautuksesta suuri osa jäi matkan varrelle. Pari tuli jalkoihin ja vain yksi käteen.

-Alkuun markkeeraus variksella ja fasaanilla. Molemmat otti ihan spontaanisti, mutta tiputti palautuksessa muutaman metrin päähän.

-Kokeilin sokkoa linjaa lokilla. Ei ollut mitään hajua suunnasta, meni paikkaan (90 astetta väärässä suunnassa), jossa labbis oli treenannut meitä ennen ja sitten haulla toi lokin. Paitsi lokki tippui taas puoleenväliin. Helpotettiin, eli linja motivoituna. Lokki tippui varmaan taas siihen matkalle.

-Hakuruutu: 2 varista, lokki, fasaani ja sorsa (joka oli vielä kohmeessa). Ensin taisi katsastaa koko hakualueen, ihan tarkkaan en nähnyt koiraa, mutta ilmeisesti jätti siis riistoja maahan, vaikka löysi. Varis nousi nopeasti, tippui muistaakseni jalkoihin. Sitten perään heti toinen varis, jatkoi hakua varis suussa , katosi, ei tullut pillityksellä. Lopulta palautti saman variksen. Ja ainoana luovutuksena käteen.
Viimeisenä nousi lokki, jäi parin metrin päähän.

Loput hain koiran kanssa, löysi ilman käskyä, mutta ei nostanut. Sorsa ja fasaani olivat vielä hiukan kohmeessa, en tiedä oliko se nyt syy siihen, ettei nyt niitä ottanut ruudusta suuhun. Fasaani on kuitenkin normaalisti ollut oikein mieluisa. Sorsan näki nyt ekaa kertaa ja oli kovin kiinnostunut.

Että sellasta. Tarkoittanee varmaankin että lisää vaan riistatreeniä. Paljon hommaa siinä. Ja myös ohjauksessa aika tavalla.


perjantai 27. heinäkuuta 2012

Åren viimeiset nomeilut

Nomeilua Merlinin kanssa taas laskettelurinteessä.

Ilman hihnaa "suorituspaikoille" ja siirtymisissä seuraamista. Seuraaminen oli aika huonoa, hallinnassa pysyi, mutta aika ajoin sai komentaa, kun haistelu sivummalla ja edistäminen houkutteli. Treenin välissä pääsi sitten lyhyelle lenkille (ja kakkasi kolmet kakat, joka saattoi hiukan painaa alkutreeneissä..). Parani treenin loppua kohden.

-malttia: koira istumaan yksin ja viskeltiin damit ympärille. Pari kertaa nousi seisomaan, mutta paikallaan pysyi.

- 2 ohjausta samaan kohtaan niin, että koira näki, että joku kävi linjan päässä, mutta ei nähnyt damia. Eka oli vähän poukkoileva.

-ykkösmarkkeeraus, n 50 metriä, välissä maltti/muistiharjoituksena pieni lenkki seuraten ja sitten lähetys. Suoraviivaisesti meni.

- kakkosmarkkeeraus (n 50 m): haki jälkimmäisen ekana, palautuksen lopussa iski kakkahätä...Jätin sitten kesken. Yhden onnistuneen palautuksen tein tässä välissä helposta markkeerauksesta. Sitten lenkille helpottamaan oloa ja uudestaan treenaamaan taas uudella innolla.

-Kakkosmarkkeeraus (n 70 m), kulma n 40 astetta. Heitot tulivat läpimentävän aidan taakse, toinen hiihtohissitolpan läheisyyteen ja toinen hissin ala-aseman viereen. Haki ensin jälkimmäisen, suoraviivaisesti eteni aidan ali, mutta juoksi damin yli ja sitten meni vähän hauksi. Löytyi lopulta. Palautti kiertäen aidan.

Hiukan epäröin lähettämistä toiselle damille, kun ensimmäinen meni hauksi, mutta lähetin kuitenkin. Meni täysin suoraviivaisesti ja damikin nousi heti.

-Haku: hakualue osittain rinteessä ruohikossa ja osittain metsässä, joka nousi jyrkästi siitä rinteestä. Sai hake 4/6. Vaihtelin lähetyspaikkaa ja pidin välissä pientä taukoa.

Gwendan kanssa parit noudot nyt ensimmäisen kerran avustajan heittämänä. Muuten tänään taas pikku-G:n kanssa sekalaista puuhailua Merlinin ollessa juoksulenkillä. Oikeaa ja vasenta ole alkanut opettamaan namialustan kanssa täällä Åressa ollessa.




Malttiharjoitusta


keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kakkosmarkkeerausta

Eilisen 4 tunnin patikointiretken jälkeen tänään taas oli lyhyempi retki, jotta pikku-Gwenda palautuu. Merlinillä sitten lisänä treenit. Treenattiin niityllä rinteiden lähellä. Joka välissä taas seuraamista ilman hihnaa. Malttiosiona alkuun heiteltiin dameja eteen ja ohi ensin koiran istuessa vieressä ja sitten seuratessa. Maltti riitti.

Ohjausta: Matka n 40-50 metriä. Ensi avustaja oli toisessa päässä ja tiputti damin linjalle, kun koira oli yli puolenvälin. Sitten sokkona lähetys, avusajakin oli sivummalla. Suoraan eteni.

Ohjausta
Kakkosmarkeerausta: Helpot paikat, matka n. 20 metriä, kulma n 70 astetta. Ensimmäinen yritys: haki jälkimmäisen, meni vaihtamaan. Toinen yritys: Haki jälkimmäisen, suunnitteli vaihtoa, mutta avustajan ärähtäessä ja minun pillittäessä päättikin palauttaa sen suussa olevan. Haki sitten ensimmäisen suoraviivaisesti.


Luovutus

Kerran oli lähdössä varastamaan, mutta totteli taas "ei"tä sillä sekunnilla. Hyvää oli suoraviivaiset markkeeraukset. Muisti nyt molemmat tarkasti, eikä kesken matkan alkanut pohtimaan, kumman nyt hakisikaan. Nyt kun alkaa hiffaamaan tämän kakkosmarkkeerausjutun, niin päästään varmasti eteenpäin tällä saralla.

Palautus