Oikein mukavat vesitreenit Alvan ja Svanten kanssa. Treenasimme lammella, olimme vastarannoilla heittelemässä dameja toisillemme.
Merlin teki oikein hyvin. Oli passissa rauhallinen, hakurudun aikana Alva lähti hakuun jopa samalta "viivalta" ja Mertsi pysyin paikallaan ilman hihnaa. Edistystä. Muutoinkaan Alva ei enää herätä Merlinissä juuri mitään tunteita, poikaa kiinnostaa vaan se oma homma.
1. Kakkosmarkeeraus, ensimmäinen maalle ja toinen avoveteen. Haki ensin avovedestä. Maalle tippuneeseen piti uida vettä pitkin. Epäröi hetken rannalla, mutta uudesta käskystä irtosi ja dami löytyi nopeasti. Palautti maan kautta.
2. Sokko ohjaus vastarannalle. Kun koira oli lähes perillä, tiputettiin dami. Irtosi ja eteni hyvin.
3. Sokko ohjaus samaan kohtaan. Dami oli jo valmiina. Hyvin meni jälleen. Pieni tuumaustauko ennen veteenmenoa.
Olikohan nämä vesihommat tässä... ehkä me joku ohjaus vielä tehtiin (?)
Hakuruutu lammen päässä olevassa kaislikossa. Dameja oli kahdessa linjassa, joista toinen myötäili rantaa ja toinen oli syvemmällä. Merlin haki damit 2. 4. ja 6.
1. Luulen, että haki kauimmaisen ja vaihtoi matkalla löytyneeseen damiin..
2. Löytyi nopeasti.
3. Luulin, että viimeinen dami on vielä vastarannalla. Ohjasin sen suuntaan hakualueelle. Merli arpoi, että kuuluuko nyt mennä vettä pitkin. Tuli tyhjänä takaisin, merkkasi (sijaistoimintoja). Nyt lähetin selkeästi veteen ja meni vastarannalle. Dami ei kuitenkaan ollut siellä... Löysi toisesta paikkaa damin.
Haki vielä yhden ekstradamin ihan ruudun edestä, (oli heitetty siihen, kun näytti, ettei viimeistä löydy). Tässäkin tuli ensin tyhjänä kyselemään.
Gwenda meni taas epävarman kiihtyneeksi heti rantaan tultuaan. Ei jotenkin osannut pysyä nahoissaan. Samalla jännitti ja innosti, että lentääkö veteen jotain, tuleeko paukkuja jne. Otin hihnaan, jotta sai koottua itsensä paremmin. Jonkun verran äänteli, kun heitin Svantelle vesimarkkeerauksia, joita ei saanut noutaa. Helpotti kyllä treenin edetessä.
1. Ykkösmarkkeeraus veteen. Oli hiljaa, veteenmenossa päästi pienen inahduksen.
2. Sokko ohjaus, vastarannalle. Dami heitettiin, kun koira oli lähellä. Irtosi vauhdilla.
3. Dami valmiina vastarannalla ja ohjaus. Hyvin meni.
4. Ykkösmarkkeeraus maalle vastarannalle. Hyvin meni.
5. Yritin ohjata samaan kohtaan, meni vinoon, nousi rannalle, eikä oikein kuunnellut ohjausmerkkejä. Pysähtyi pilliin kyllä. Kun sitten lähti oikeaan suuntaan, heitettiin sinne dami.
Hakuruudussa Gwenda teki mallikelpoista työtä. Haki damit 1. 3. 5. ja 6. Gwendalla on nenä ja järki käytössä ja on ruudussa niin kauan, kunnes dami löytyy (toisin, kun Merlin, joka on alkanut kyselemään/tulemaan tyhjänä). Tässä oli odottaessa ihan rauhassa, otti rauhallisesti Svanten ampaisut ruutuun.
maanantai 29. heinäkuuta 2013
sunnuntai 28. heinäkuuta 2013
Gwenda näyttelee
Gwendalla on nyt B/A lonkat, 0/0 polvet ja 0/0 kyynärät. Terve tyttö siis ja agilityharrastus saa jatkua :)
Gwenda pyörähti Helsinki KV -näyttelyssä Vinttikoirakeskuksessa. Tuloksena JUN-EH, tuomari sanoi suullisesti, että tarvitsee vielä runsaasti aikaa. Olemattomasta harjoittelusta huolimatta Gwenda suhtautui tilaisuuteen sen vaatimalla arvokkuudella.
Arvostelu: Oikeat mittasuhteet omaana kauniin maksanvärinen narttu. Feminiininen pää, jossa kauniit linjat. Silmät saisivat olla tummemmat. Erinomainen kaula. Vahva selkä. Melko pysty ja lyhyt lantio. Ikäisekseen hyvin kehittynyt eturinta ja runko. Riittävä raajaluusto. Liike saisi olla ulottuvampi. Liikkeessä hieman korkea-asentoinen häntä. Hyvä turkinlaatu. Miellyttävä käytös. Vaatii vielä aikaa.
Tässä työpukessa ollaan jätetty nyt treenit suosiolla vähemmälle. Helteisenä päivänä oli mukavampi hengailla uima-altaalla. Merlinissä on selkeästi vepe-koiran vikaa: Kun olen vedessä, Mertsi hyppää sinne suussaan esine, jonka tuo minulle ja vetää minut siitä pitäen matalaan päätyyn :D

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Keskiviikkoagit
Ojangon agivuoro vielä tällä viikolla ilman valmentajaa. Nyt treeneissä oli myös pari muutakin koiraa.
Merlin hiukan ontui sunnuntaina auennutta anturaansa, muttei juuri haitannut menoa. Sen kanssa keppejä molemmilta puolilta osana radanpätkää. En taaskaan pysynyt laskuissa onnistumisprosentin suhteen, mutta koko ajan paranee. Pari kertaa keppien keskellä/lopussa tuli virhe. Pääosin ongelma tuli siinä sisäänmenossa, mutta paljon oli jo ihan suoria onnistumisia. Teimme myös kontakteja erikseen ja etenemisharjoituksia.
Gwendan kanssa pari kertaa keinua, joka meni jo aika varmasti. Lisäksi muita kontakteja, vähän etenemistä ja lähinnä hauskanpitoa radalla. Tein kepit kerran, avustin hukan "vemputtamalla", puhtaasti meni. Gwendan kanssa nämä kepit ovat olleet vähäsen jäissä.

Maanantainome
Maanantain treeneistä on enää hatara muistikuva. Treenasimme Svanten ja Alvan kanssa suolammella. Merlin sai parikseen Alvan ja Gwenda taas Svanten.
Merlinillä vesimarkkeerausta ja ohjausta suolammella lumpeikkoon. Lähetyskulma oli sellainen, että koira lähti helposti alun rantaa pitkin. Osa meni oikein suoraviivaisesti ja osassa taas säätöä. Ihan ok irtosi sokkoihinkin ohjauksiin.
Ensimmäisessä markkeerauksessa meni rantaa pitkin alun ja hyppäsi vasta lopussa veteen. Seuraava sokko ohjaus samaiseen paikkaan oli mielenkiintoinen. Koira katseli hetken osoittamaani suuntaan (damia tuskin näkyi), päättikin mennä samaa reittiä, mitä meni markkeeraukseen. Tämähän olisi pitänyt pysäyttää alkuunsa, kun ei kuunnellut ohjausta, mutta en raaskinut, kun Merlin sai mielestään niin hyvän älynväläyksen... Hauska kaveri :) Loput ohjaukset sain aika hyvin suoraan veteen.
Sitten ykkösmarkkeerausta kaislikkoon. Oli aika helppo, mutta Merliniä kiinnosti kovasti, mitä pidemmällä olisi ollut ja varsinkin eka palautus kaarsi ties mistä. Kolmannella kerralla heitettiin tavi, joka nousi hyvin (tästä kieltäytyi taannoin kokeessa). Lopuksi vielä sokko ohjaus samaan suuntaan taville.
Gwendan kanssa ei mennyt alku ihan putkeen. Sitä kiihdytti ja jännitti vesi jo valmiiksi. Sitten kun kaivoin esiin vielä starttipistoolin, niin koira meni taas aika lukkoon. Sitten tuli taas se tasapainoilu, kun alkoi ääntelemään (eli kannattaisi lopetaa), mutta toisaalta halusin edes sen yhden onnistumisen, kun oli epävarma. Loppujen lopuksi Gwenda teki pari oikein tyylikästä sokkoa linjaa viistoon rannasta.
Teimme myös rannassa maalle markkeerauksia paukun kanssa (starttipistoolilla muutaman metrin päästä laukaus). Alkuun jännitti, milloin se pamaus tulee (koira liikuskeli ennen pamausta, meni jalkojen väliin, peruutti, äänteli), mutta viimeinen oli hyvä.
Onnistuminen saatiin lopussa, kun teimme ensin motivoidun linjan polulla (variksella). Tässä ampuja meni muutaman metrin päähän ja ampui riistaa kohti. Ensimmäisessä tuli aivan hienoinen säpsähdys. Toinen tehtiin sokkona (tosin olihan tässä jo muistipaikka) ja nyt koira katsoi ampujaa oikein odottavasti, eikä tullut mitään liikettä laukauksen aikana. Eiköhän tämä tästä. Pidetään vaan nyt paukut ja vesi erillään, kun siinä on liikaa epävarmuutta aiheuttavia tekijöitä yhdessä.
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
Paritreenit Merlinille
Merlinillä treenit Nooran ja Ritan kanssa lammella. Alkuun vesiohjauksia ja loppuun hakua.
Mentiin vastarannoille ja lähetimme koiria vuorotellen ohjauksiin.
1. Lähetys sokkona veteen ja tarkoitus oli heittää dami, kun koira on noin puolivälissä. Merlinille jäi kuitenkin painamaan Ritan edellinen dami ja oli lähdössä ihan muualle. Uudella lähetyksellä lähti paremmin ja dami heitettiin melko nopeasti koiran irrottua.
2. Lähetys sokkona, irtosi hyvin, keskellä lampea oli keppi, minkä otti, mutta jätti. Jäi pyörimään, mutta uudelleen irrottua dami heitettiin veteen.
3. Lähetys sokkona, tässä heitto, kun koira oli yli puolenvälin.
4. Dami oli jätetty nyt Merlinin näkemättä, koira eteni damille ihan ok, tämä oli maan puolella ja koira sitten palautti myös maata pitkin.
Vaihdoimme päittäin paikkaa.
5. Sokko ohjaus (dami kaislikossa, tästä Rita oli noutanut pari kertaa, joten oli tavallaan muistipaikka kuitenkin), näissä kahdessa viimesessä hiukan arpoi veteenmenoa, mutta mentyään veteen eteni ihan hyvin.
6. Toinen sokko ohjaus samaan kohtaan.
Kaikki palautukset/luovutuksen ravistelematta käteen.
7 ++ Loppuun hakuruutu, jossa oli 6 damia. Ruutu oli lammen rannalla kaislikossa, osa dameista vedessä.
Merlin aloitti, eka dami tuli ok.
(Rita haki välissä yhden.)
Seuraavassa Merlin tuli 2 kertaa tyhjänä, lähti kuitenkin aina vauhdilla menemään (miten se nyt on alkanut tulemaan tyhjänä takaisin..). Kolmannella lähetyksellä toi kauimmaisen, oli vedessä.
(Rita haki taas välissä.)
Merlin haki toisiksi viimeisen, tämä tuli nopeasti.
Viimeinen ei meinannut löytyä, laitoin Merlininkin hakuun. Ei löytynyt, Merlin meni etsimään Nooran kanssa. Ei löytynyt. Noora jätti yhden damin vielä, jotta Merli sai onnistumisen. (Lopulta se viimeinen damikin löytyi, oli kaikista lähin, mutta vedessä..).
Merlin oli ihan menevä pakkaus tänään. Pidin odotusajat hihnassa, mutta ihan nätisti oli.

Gwendan vesitreenit
Gwendalla tavoitteena suht yksinkertaiset tehtävät, itseluottamuksen kohentaminen ja piippaamattomuus. Ihan hyvät treenit, onnistumisia oli ja hiljainenn koira. Sorsat kiinnostivat vähän liikaa...
1.-2. Muistidami rantapusikkoon ihan maalle. Heitto rantakaislikkoon veteen (lähes 180 astetta damien välillä). Ensin muistidamille (kääntyi heiton jälkeen hyvin ja äänettömästi), suoraviivainen nouto. Sitten damin nouto kaislikosta. Hyvin meni.
Lopputreeni toisessa kohdassa. Etsin lyhimmän reitin yliuittoja varten, mutta niin, että ei kovin helposti lähtisi palauttamaan rantaa pitkin.
3. Heitto kaislikkoon, kävely toiselle puolelle ja lähetys eteen. Meni rantaan hiukan sivusta, mutta löysi damin (ilman ohjausta; Gwenda ottaa tosi huonosti vielä vedessä mitään ohjauskäskyjä. Tähän asiaan paneudutaan syksymmällä/ensi keväänä). Palautti maata pitkin.
4. Nyt jätettiin dami edelliselle lähetyspaikalle ja käveltiin toiselle puolelle lähettämään. Nyt suoraviivaisesti damille ja takaisin vettä pitkin. Hetken matkaa sorsa oli vauhdittajana...
5.-6. Jätin damin taas edelliselle lähetyspaikalle kaislikkoon ja kävelin toiselle puolelle. Vein maalle tosien damin 90 asteen kulmassa. Ensin lähetys veteen, arpoi hetken, mutta lähti etenemään sitten, suoraviivaisesti takaisin.
Dami maalta, vauhdikkaasti meni. Tosin damin vieressä oli sorsa, jonka ajoi ensin ylös ja sitten vasta nosti damin...
7. Vielä yksi dami maan puolelle edelliselle lähetyspaikalle ja toiselle puolelle lähettämään koira. Hyvin lähti, taas se sorsa oli siellä kiusottelemassa, koira ui hetken sen perässä, mutta kääntyi damille.
8.++ Teimme lopuksi maalla taakselähetyksiä. Koiran edessä ja takana oli damit, eli taakselähetys taaimmaiselle ja palautus sen etummaisen ohi. Ei mitään ajatuksia vaihtokaupoista. Gwedassa oli kyllä epävarmuutta, päässä raksutti, että kumpi noista nyt pitää hakea. Neljännellä kerralla jo oli varmempi. Loppuun vielä pidempi, motivoitu linja maalla, että sai vauhdikkaan lopun.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Agit Ojangossa
HSKH:n vuorolla omatoimiagit. Heinäkuussa olemme ilman valmentajaa ja taas olin Merlinin ja Gwendan kanssa yksin kentällä. Oli tas aika kuuma, eli Merlin teki lämpöhalvauksen partaalle ja Gwenda vähän säästeli.
Merlin treenasi kahdessa pätkässä: Teimme erilaisia ratapätkiä valmiilla radalla. Keppejä osana rataa eri kulmista. Mun piti pitää kirjaa onnistumisprosentista, mutta menin sekaisin. Olisikohan jotain 66% luokkaa ja kepit tehtiin treenin aikana n 15 kertaa. Yleensä virhe tuli heti sisäänmenossa. Pari kertaa tuli virhe ihan lopussa.
Toinen teema radalla oli putki-puomi -erottelu. Puomi ja putken suu olivat vierekkäin. Seisoin täysin paikallani ja ohjasin vain sanallisesti jompaan kumpaan. Alkuhämmennyksen jälkeen Merlin alkoi erottamaan nämä hyvinkin varmasti toisistaan ja oli ihanan innoissaan, kun hoksasi homman.
Gwendan kanssa vähän lyhyitä ratapätkiä ja keinua muutama kerta. Alkuun taas hiukan jännitti keinua, mutta viimeisellä kerralla meni aika varman oloisesti. Lopetin ennen väsähdystä. Nyt helteellä ei ollut ihan samassa vireessä, kuin edellisissä treeneissä.
Yliuittoja ja muuta vesihommaa
Molemmille koirille oma treenilenkki lammelle/merenrantaan. Merlinille pari uittoa lammen yli ja Gwendalle jotain sekalaista.
Olen lukenut varoituksia siitä, että jos opettaa koiran uimaan vastarannalle, on vaarana se, että koira paahtaa menemään rantaa kohti pilliä kuuntelematta. Tuolla lammella damit kuitenkin näkyivät liian hyvin (pitäisi ostaa niitä pieniä dameja...) ja tuulenvirettäkin oli sen verran, että lammen ympäri kävellessä dami olisi ollut jo ties missä, tein Merlinille noita yliuittoja. Lyhyt, kompakti treeni. Alkuun hommaa häiritsi tosin vapaana ollut, alle vuodenikäinen, Merlinin kokoinen, leikkaamaton uros, joka tuli kovasti leikkimään. Merlin ei pörissyt, ja kun näytti siltä, että koiraa ei hetkeen saada kiinni, päästin Merlininkin leikkimään. Leikkivät oikein nätisti. Kiva, että tulee hyviä kokemuksia uroksista. En ole kovin paljon uskaltanut antaa seurustella urosten kanssa, kun ei voi olla varma Merlinin käyttäytymisestä. Tosin Mertsiä selkeästi häiritsi, kun olisi halunnut aloittaa treenit ja toinen koira vain halusi leikkiä. Hyvä merkki :)
1. Heitto rantakaislikkoon. Kävely toiselle puolelle lampea ja eteenlähetys. Meni hyvin suoraviivaisesti ja epäröimättä. Palautus vettä pitkin.
2. Heitto toiselle puolelle rantakaislikkoon. Kävely toiselle puolelle. Yritin ensin lähettää kohdasta, jossa oli paljon kaislaa. Koiran ohjaus ei oikein onnistunut, eikä koirakaan edennyt kun ei ollut hyvää näkyvyyttä minuun.
Vaihdettiin paikkaa avoimempaan kohtaan, nyt tuli jo aika pitkä matka ja koira piti lähettää viistosti lammella. Lähetys oli tosin vastatuuleen. Nyt irtosi hyvin, kesken matkan kääntyi kohti lammella touhujamme ihmettelevää sorsaparvea (isoja poikasia), mutta kiellosta ja uudesta eteen-käskystä korjasi suunnan helposti. Eteni hyvin damille. Nousi vastarannalla maihin, pillitin ja koirakin totesi, että ei tässä kiertämään kannata lähetä ja palautti vettä pitkin.
3.-4. Tein vielä rannan suuntaisesti maalla ihan peruslinjat (50 m). Damit olin jättänyt treenin alussa. Toisen muisti huonommin ja eteni alkuun hitaasti ja epäröiden. Lopussa vauhti lisääntyi.
Kaikki luovutukset ravistamatta käteen.
Gwenda: Tein motivoituja vesiohjauksia lyhemmillä matkoilla ja välissä linjoja maalle.
1. Otin koiran hihnaan, ei ollut käskyn alla. Heitin damin kaislikkoon ja koira riuhtaisi perään. Mulla oli hyvä ote hihnasta, joten ei päässyt damille, mutta vinkaisi, kun joutui kääntymään pois. Kävelimme vähän rantaa toiseen suuntaan ja lähetys veteen. Koira meni veteen, mutta nousi heti rantaan ja kiersi maan kautta damille. Eli mitään ohjausta tässä ei ollut, mutta turhaa olisi ollut yrittää puuttua asiaan.
2. Uusi yritys: Nyt heitin samasta kohdasta vihreän damin avoveteen. Nyt koira odotti paikallaan käskyn alla ja pois kääntyessä oli vain aivan vaimea inahdus. Koira ei ilmeisesti nähnyt rannalta damia, mutta irtosi nyt hyvi. Meni aavistuksen sivuun, mutta sai vainun/näköhavainnon ja korjasi linjaa. Palautus hyvä.
3.-4. Ensin dami maalle rantapuskaan. Heitto lammen keskelle kaislojen yli. Käänsin koiran ensin noutamaan maalta. Typyä selkeästi häiritsi se veteen mennyt heitto, kun linja oli hyvin poukkoileva. Eteni damille kuitenkin ja palautus oli hyvä. Sitten seuruuta rantaan ja lähetys veteen. Hyvin meni mennen tullen.
5.-6 Vaihdettiin paikkaa. Jätin ensin muistidamin rantapusikkoon. Sitten koira istumaan rantaan ja menin toisaalle heittämään damin kaislikkoon (veteen). Koira mukaan (taas vaimea inahdus, kun joutui kääntämään selkänsä vesiheitolle), mutta koira tuli kevyesti mukaan ja ohjasin ensin maata pitkin muistidamille. Sitten lähetys veteen kaislikkoon. Tässäkin koira olisi helposti kiertänyt maata pitkin, mutta lähti suoraan veteen. Dami löytyi hyvin, palautus tuli maata pitkin.
7. Motivoitu, 50 metrin ohjaus maata pitkin. Dami puskassa.
8. Tein nyt sokkona eteenlähetyksiä veteen muutaman eri paikoissa niin, että koiran irrottua heitin damin. Lampeen meni hyvin, mutta kun käännyttiin merenrantaan, ei alkuun meinannut irrota. Huomaa heti, kun on täysin avovesi, ei koira usko, että siellä mitään olisi. Alkoi kuitenkin irtoamaan. Tehtiin näitä kaiken kaikkiaan 4-5.
9.-10 Uusi paikka. Dami taas rantapusikkoon. Toisen damin heitin muutaman metrin levyisen ojan yli maalle. Ensin se maaohjaus ja sitten ojan yli.
11. Jätin veilä damin puskaan, kierrettiin oja ja lähetys eteen. Hyvin eteni.
Kaikki muut luovutukset ravistamatta käteen, paitsi yhden damin kohdalla korvassa oli niin ikävästi vettä, että oli pako ravistaa. Vaikka ajoittain oli sitä ininää, ei ollut nyt kovin häiritsevää. Eiköhän tämä tästä petraannu.. Mutta liittyy selkeästi näihin vesihommiin.

maanantai 15. heinäkuuta 2013
Agiliitäjät :)
Viimeiset Akatemian agitreenit ennen muutaman viikon treenitaukoa. Elokuun lopussa vasta jatkuu meidän osalta. Ja molemmat vetivät aivan älyttömän hienosti. Etenkin Gwenda syttyi tänään tuohon lajiin (ollaanhan sitä vuosi jo odoteltukin...).
Merlin: Poika kävi erittäin kuumana ennen halliin pääsyä. Tein paikallaoloharjoituksia yms. ennen treeniä. Pelkäsin, että menisi radalla ryminällä ja ylipitkillä kaarroksilla, mutta Mertsi oli tänään mitä mainioin ohjattava. Teki täysillä, mutta oli aika kevyesti ohjattavissa. Mitään kovin suuria ongelmia ei ollut. Pysyi lähdössä myös aika hyvin ja kontaktit olivat tänään mallikkaita.
Teemaksi muodostui jarrutus, jota pääsin harjoittelemaan monessa kohtaa. Mm. putkessa 17-18 välillä ja 21-22 välillä sain jarrutuksen toimimaan, jotta rata jatkui sujuvasti. Se ei riitä, että koiran ollessa putken sisällä alkaa huutelemaan, silloin meni väkisinkin pitkäksi. Ennen putkea sekä äänellä, että omalla liikkeellä jarrutus ja homma toimi. Myös pituuden jälkeen ennen estettä 25 tuli jarrutella, tämä ei ihan optimaalisesti mennyt. Aloin helposti jarruttaa liian myöhään, jolloin rima tippui.
Iloisena onnistumisena tänään olivat kepit. Teimme loppupätkää aloittaen kepeistä kolme kertaa. Kepit menivät puhtaasti joka kerta!
Teimme pätkän 1-22 lopussa putkeen. Ainoa virhe tuli vikalla esteellä, meni ohi (en jarruttanut tarpeeksi ajoissa ja koiran kaarros meni pitkäksi). Korjauskerta onnistui hyvin.
Gwenda: Otin nyt ohjatessa käteen typyn lempilelun, vinkuvan ja pörröisen patukan. Gwendalla oli nyt jo radalle odottaessa maaninen katse silmissä. Radalla tyttöön tulikin sellainen vauhti, mitä ei ole aiemmin nähty. Teimme pitkiä pätkiä kerrallaan ja myös pätkän 1-22 kokonaisuudessaan. Haasteena oli lähinnä muutama kaarevan putkeen meno. Jos rytmitän yhtään huonosti (jolloin hidastan ennen, kuin koira on putkessa, Gwenda pysähtyy. Muutoin ei tänään niitä pysähtelyjä tullut, vaan Gwenda oikein liiti radalla :) Tämä leluohjaus toimii. Vihdoin alkaa radallekin tulla sitä samaa meininkiä, kuin pupun perässä juostessa...

lauantai 13. heinäkuuta 2013
Pikkutreeni ennen koetta ja korjaukset kokeen jälkeen
Laitetaanpas päivitys vielä päivän oheistoiminnasta. Kokeesta on oma kirjoitus.
Otin mukaan jo aika huonossa kunnossa olevan variksen, harakan, lokin ja fasaanin. Matkalla Saloon pysähdyin aamulenkille Veikkolaan ja tein pienen lämmittelytreenin. Gwendalle tein niin, että jätin lintuja sinne tänne ja Gwenda nosti ne spontaanisti palauttaen minulle.
Merlinille alkuun sokko linja x 2 selkeää uraa pitkin. Ensin tuli harakka lähempää ja sitten varis kauempaa. Fasaani löytyi ihan spontaanisti. Lokki löytyi spontaanisti, mutta ei nostanut. Heitin poispäin, ja koira nosti. Tein vielä motivoidun linjan ja hyvin nousi.
Koepaikalla olin tehnyt Gwendalle lokilla pari vesinoutoa ennen ja jälkeen kokeen. Ennen koetta ei mitään ongelmaa, kokeen epäonnistumisen jälkeen ei mennyt veteen. Toin Merlin noutamaan lokin. Perään heitto Gwendalle, eikä mitään ongelmaa..
Kokeen jälkeen myös Veikkolassa Merlinillä erityisesti telkkään tutustumista ja Gwendalla itseluottamuksen palautustreeni. Olin näyttänyt jo koepaikalla telkkää, jossa Merlin oli sitä myös kantanut. Nyt sokko linja tieuralla niin, että lähimpänä oli varis ja kauimpana telkkä. Molemmat tulivat ihan ok. Vielä roikkuu turhan pitkään riistan päällä. Pitää tehdä tämän suhteen treeniä erikseen.
Tein vielä tauon jälkeen pidemmillä etäisyyksillä samoilla riistoilla ohjaukset. Lähin tuli ok, mutta jumittui johonkin hajuun telkälle ohjatessa (joku oli tullut juuri siitä kohtaa metsästä polulle). Uusi lähetys lähempää onnistuneesti. Tein vielä loppuun motivoidun, pitkän linjan. Meni hyvin.
Gwendalla ei ollut enää tietoakaan itseluottamusongelmista. Tein sokon linjan x 2 samaan tapaan, kuin Merlinillä, mutta lyhyemmillä etäisyyksillä. Hyvin meni. Gwenda näki, kun vein Merlinin ohjausriistat ennen taukoa. Oli siis tavallaan jo motovoitu seuraavaan ohjaukseen. Tein vähän pidemmän linjan variksella. Loppuun vielä pidempi, mutta motivoitu linja telkällä. Meni tosiaan hyvin, eikä koe tainnut painaa.

Nollia ja nollia
Tänään kotiintuomisina Salon nome-b-kokeista oli molemmille hurtille alokasluokasta nollat (yksikään koira ei mennyt jäljelle kokeessa). Merlinin työskentelyyn olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, koira ehti saada paljon onnistumisia, kunnes hakuruudussa törmäsi uuteen riistaan, telkkään. Poikaraukka ei sitten tiennyt, mitä tällä pitää tehdä. Merlin on sellainen, että sille on pitänyt esitellä jokainen kylmä riista erikseen, ennen kuin ottaa spontaanisti ihan heinäsorsasta alkaen. Saimme kokeesta onneksi matkamuistona ihan oman telkän, joten nyt riista-arsenaalissa on varis, lokki, fasaani, harakka, heinäsorsa, korppi, haahka, telkkä ja pupu. Ainakin tavi puuttuu tavallisimmista koeriistoista.
Gwendalle koetilanne osoittautui vielä liian jännäksi. Normitreeneissä eka markkeeraus olisi ollut vielä ok, vesiohjaus olisi hyvänä päivänä saattanut mennä, pitkä vesimarkkeeraus ei menisi treeneissäkään. Nyt homma kosahti siihen, että säpsähti laukauksia, kiersi toimitsijat kaukaa, eikä itseluottamus ja toimintakyky enää riittäneet. Gwenda tarvitsee nyt totuttelua paukkuihin, kokeenomaisia treenejä, ryhmätreenejä yleensäkin. Olihan osaamistaso muutenkin aika hilkulla alo-luokkaan. Nytpä tiedän, missä mennään. En tiedä, onko koira vielä valmis juniorimestaruuteenkaan. Tällä hetkellä tuntuu, ettei kannata ilmoittaa. Ei ole kiva, jos tulee toinen koe perään, jossa itseluottamus nujerretaan.
Tässä vielä Merlinin koe tehtävittäin:
1. Markkeeraus rantakaislikkoon. Suorin linja meni 2 metriä rannasta. Merlin ei kirveelläkään mennyt istumaan. Oli niin nauliintunut veteen. Ei kuitenkaan mitään aikomusta varastaa. Merlin näki hyvin heiton, mutta paljon mielenkiintoisempi oli veteen lentänyt välitulppa. Meni siis sinne ensin. Nyt jännitettiin, saako vainut ohjausriistasta. Ei saanut. Tuli tyhjänä takaisin. Kysyin tuomarilta, saanko vielä lähettää. Tuomari antoi luvan (epäili kyllä, että mahtaako muistaa). Merlin meni maata pitkin suoraan lokille ja palautus oli hyvä.
2. Lammessa oli aika pitkällä (aloluokaksi) 3-4 lummetta, jossa oli sorsa. Koira näki paikan rannalta, mutta lammessa oli muitakin lumpeita ja kohtia, mihin saattoi fiksoitua. Alkuun ei mitään motiivointilaukausta. Koira hyppäsi ensin täysin sukelluksiin ja nousi naama minuun päin. Lähti kuitenkin etenemään kehoituksesta. 1-2 kertaa matkalla kääntyi ympäri katsomaan minua, mutta jatkoi suoraviivaisesti etenemistä kehoituksesta. Palautus hyvä.
3. Markkeeraus veneestä veteen. Matka oli todella pitkä ja tässä oli suuri houkutus kiertää alku maan kautta niemen kärkeen ja hypätä vasta siellä veteen. Merlin harkitsi ensin maan kautta menoa, mutta tuomari kehoitti vaan lähettämään veden kautta, jotta paikka ei unohdu. Lähti hyvin veteen, eteni määrätietoisesti ja palautti täysin suoraan, vaikka siitä olisi helposti koukannut maalle. Pillitin kerran varmistaakseni suoran palautuksen.
4. Hakuruutu oli rannasta poispäin. Korkea suopursu hankaloitti hakua niin, ettei yksikään koira päässyt jäljelle. Merlin törmäsi ilmeisesti jo ensimmäisenä lähellä olevaan telkkään ja joko tässä vaiheessa oli kantanut sen ojasta ylös, muttei tiennyt, mitä sitten tekisi. Tuomari ei tätä huomannut. Tämän jälkeen lähti nihkeästi ruutuun, merkkaili, meni rantaan, toimitsijoiden katokseen. Sitten haku lähti taas hyvin käyntiin ja toi vauhdilla variksen. Seuraavalla lähetyksellä meni taas ihmettelemään telkkää. Seisoi paikalla hetken tuijottaen minuun päin. En saanut pillittää. Tuli tyhjänä takaisin. Tuomari ja toimitsija kävivät toteamassa, että oli tosiaan kantanut sitä muutaman metrin ylös ojasta. Mutta nollille siis meni. Toimitsijat sanoivat, että hyvää hakua tekee...
Mutta tuloksesta huolimatta olen tyytyväinen kaikkiin onnistumisiin ja siihen, että Merlin työskenteli mukavasti. Nyt on kokeessa tehty onnistunut vesiohjauskin, mitä olin toivonut.

perjantai 12. heinäkuuta 2013
Omatoimiagi + kaninjälki
Keskipäivällä auringon paahtaessa suuntasimme agilitykentälle. Teimmen lyhyen treenin molemmille koirille kahdessa osassa. Merlin olisi tehnyt lämpöhalvaukseen asti ja Gwenda taas ilmoitti hyvin nopeasti, että "täällä on ihan helkutin kuuma".
Merlinin kanssa putki-puomi-erottelua niin , että putki oli U:n muotoisena puomin ylösmenon molemmin puolin. Alkoi ihan hyvin hahmottamaan. Lisäksi keppejä. Nyt sisäänmeno oli ok, mutta jostain syystä alkoi jättämään kahta vikaa väliä tekemättä. Kepit olivat radalla ilmeisesti sellaisessa asennossa, että siitä oikaisisi pois. Onnistumisia saatiin myös ihan kivasti, mutta ei tämä vielä kisakunnossa todella ole. Kontaktien alastulot olivat ihan kivat. Teimme myös lyhyttä radanpätkää ja kiinnitin lähdössä odottamiseen erityishuomiota. Palkkasin pallolla paikallaolon (heitin pallon vasta, kun olin palannut koiran luokse). Johan alkoi taas pysyä paikallaan.
Gwendan kanssa teimme keppejä verkoilla. Vain kolme verkkoa oli poissa ja ideana oli saada vauhtia. Lisäksi teimme keinua ja jokusen A-esteen, mutta siinä ne taisi olla. Keinua ei enää säiky.
Sitten lenkin jälkeen kanin jäljet. Koirat olivat valmiiksi jo aika läkähdyksissä. Tein itselleni uudessa paikassa. Tarkoituksena oli tehdä 200 m jäljet, mutta aloin itse pelätä eksyväni, joten niistä tuli n. 100-150 m.
Gwenda lähti jäljelle, tuli takaisin tyhjänä. Menimme yhdessä katsomaan, pupu oli hävinnyt jäljen päästä. Aloin itse epäröimään, että olikohan tämä oikea paikka. Koira otti taas jäljen ja katosi (otti minun paluujäljen). Ei tullut, ja aloin huutelemaan, ei näkynyt eikä kuulunut. Palasin autolle, huhuilin koiraa ja siellähän se oli keskellä tietä (jossa menee autoja suht vauhdilla...). Olin tullut tielle jäljeltä palatessani, joten oli ilmeisesti seurannut jälkiäni..
Sinne jäi kani.. otin Merlinin ulkoilemaan. Toi minulle välittämösti pupun. Gwenda oli nostanut sen, mutta jättänyt 20 metrin päähän. Pupu oli sentään ihan ehjä.
Tein Gwendalle ihan motivoidun, lyhyen jäljen, jossa näen koiran koko ajan. Tiputti taas 5-10 metriä ennen minua, ei selkeästi halunnut tuoda minulle kivaa pupua. Tämä ei ole mikään uusi juttu. Tässä välissä on kyllä palauttanut puput loppuun asti, mm. taippareissa.
Merlinille teinkin ihan motivoidusti jäljen, vaikka alkuperäinen suunnitelma oli ihan muuta. Sillä nyt ei sen kanssa ole mitään ongelmaa, kokeessa jos jäljelle pääsee, kyllä se pupu tulee. Pupu tuli nopeasti takaisin.
Ennen pupujen pakkaseen laittoa tein sisällä niin, että otin jauhelihaa käteen, vein pupun toiseen huoneeseen. En antanut mitään käskyä Gwendalle. Hetken pohdittuaan kävi hakemassa pupun ja toi minulle käteen asti. Palkkasin jauhelihalla ja ekstrakehuilla. Toistin tämän vielä pariin otteeseen ja viimeisellä kerralla jäljenvetokanilla, mikä on Gwendan ihan itse metsästämä pieni citykani. Tätä pyöritteli suussaan (katselin jo, että meinaako se syödä sen), mutta lopulta toi minulle.
Huomenna on koepäivä :) Keksiiköhän Merlin taas jotain ylläreitä? En osaa sanoa Gwendasta yhtään, mitä tuleman pitää. Se saattaa olla ihan turisti, pelätä kaikkia katsojia yms. Tai sitten se menee sillä asenteella, että "minä osaan kaiken". Ilmoitin sen siis lähinnä siksi, koska kokeessa sattui olemaan tilaa ja Gwenda tarvitsee kokemusta koetilanteista . Taippareissa reilu 1 kk sitten oli hyvin varautunut ja minusta tuntui, ettei ole missään nimessä valmis tänä kesänä kokeisiin. Tässä sitä nyt ollaan..

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Touko- ja kesäkuun yhteenvedot sekä puolivuotiskatsaus
Toukokuu
Merlin
Nome: 12 treeniä, joista 1 paritreeninä, loput yksin.
Agi: 7 treeniä, joista yksi omatoimisesti, muut ohjattuna. Mölliagilityssä 2 hyppyrataa ja 2 putkirallia.
Gwenda
Nome: 12 treeniä, joista kaksi paritreeninä/kurssilla, loput yksin. Lisäksi Uudenmaan ohjus -kisa.
Agi: 7 treeniä, joista yksi omatoimisesti, loput ohjattuna. Mölliagilityssä putkirallirata x 2.
Kesäkuu
Merlin
Nome: 14 treeniä, joista yksi paritreeninä. Kaksi NOME-B starttia, tuloksena ALO0 ja ALO1.
Agi: 3 ohjattua treeniä.
Mejä: Yksi lyhyehkö verijälki.
Gwenda (Juoksut)
Nome: 11 nometreeniä, joista yksi paritreeninä. Taipumuskoe, tuloksena NOU1.
Agi: Kaksi ohjattua treeniä.
Mejä: Yksi lyhyehkö verijälki.
Puolivuotiskatsaus
Merlinillä nometreenejä yhteensä 66 ja agitreenejä 39. 3 nomekoetta ja yksi mölliagi. Yksi verijälki.
Nome: Merlin aloitti nomepuolella tammikuussa ryhmätreenit. Se oli ihan kamala... Ajattelin, ettei se ikinä starttaa missään, eikä varsinkaan koskaan ALO-luokkaa ylempänä. Pallit lähti pois ja ehkä ikäkin alkaa jo tehdä tehtävänsä. Se on silminnähden rauhoittunut. Remmiräyhääminen on unohtunut. Kokeissa voi hengailla muiden koirien läheisyydessä. Vielä on pitkä matka siihen, että olisi ryhmätreeneissä/kokeessa ilman hihnaa säntäilemättä muiden noutoihin. Kesän tulostavoitteet on saavutettu (ALO1), mutta koekokemusta tarvitaan vielä. Riistan kanssa ei pomminvarma vielä ole.
Vesitreeneissä jatkettiin sitä ravistamatta ja tiputtamatta palautuksen opettelua. Tämä tuntui oleva alkuun aivan mahdoton tehtävä, mutta homma toimii nyt sekä dameilla, että riistalla.
Työn alla on pidemmät ohjaukset, parempi pilli/suuntamerkkikuuliaisuus yhä kauempana ohjaajasta. Vedessä on hyvin kuuro pillille, jos on päättänyt mennä johonkin suuntaan. Sokko lähetys avoveteen vaatii vielä paljon varmistusta. Ojan yli uitot onnistuu sokkonakin. Linja saisi olla aina suorempi.. Markkeeraukset yhä hankalampiin paikkoihin, vaikeammat ykköset ja kakkoset. Ja ne paritreenit... Hallittavuus toisten koirien läsnäollessa pitäisi saada varmaksi. Riistatyöskentelyssä on hommaa (nopeammat yläsotot ja hylkimiset ja muu ei-toivottu käytös kokeissa pois).
Agilityssä ollaan aivan lähellä ekaa starttia. Ne omatoimitreenit (ja ohjatutkin) ovat kesän myötä jääneet, jolloin asiat eivät tunnetusti etene. Yksi möllikisa on takana. Menestys ei ollut suuri... Akatemian vaikeammilla radoilla ohjaus alkaa jotenkuten toimimaan.
Gwendalla nometreenejä yhteensä 66 ja agitreenejä 38. 2 nomekoetta ja yksi mölliagi. Yksi verijälki.
Gwendan kohdalla nomehommissa ollaan päästy ihan oikeisiin treeneihin. Sen kanssa junnattiin pitkään luovutuksia, ja lopulta ne ovat loksahtaneet kohdileen. Motivaatio on kohdillaan, ääntelyä passissa on ollut joissain treeneissä enemmän tai vähemmän. Yleensä se on jäänyt ihan siihen treenin alkuun, mutta kesäkuussa meni jo välillä turhankin hankalaksi. Mahdollisesti juoksut pahensivat? Vesitreenien suhteen alku kangerteli, mutta kun koiran sai veteen alkoi se taas kuumeta siihen liiaksikin. Etenkin vesitreenien yhteydessä tuo ääntely ilmeni, koska samanaikaisesti jännitti ja kiihdytti. Kesän ykköstavoite, taipumuskoe, on läpäisty.
Alkukesästä näytti siltä, ettei Gwendasta ole vielä muihin startteihin, mutta enpä malttanut olla ilmoittamatta heinäkuun starttiin.. Gwenda on monta kertaa yllättänyt suorittamalla tehtäviä jotka olen luullut sille melko vaikeiksi. Kokeessa suurin haaste on ne kaikki ihmiset, joita G pitää vähintäänkin epäilyttävinä... Tulevaisuudessa tarvitaan siis treenejä, joissa on useita vieraita ihmisiä paikalla.
Tällä hetkellä treenin alla ovat kakkosmarkkeeraukset (melko uusi asia) ja vaikeammat ykköset. Ykkösmarkkeeraus + ohjaus (alkuun muistina). Sokot linjat maalla ja vedessä sekä muutoin ohjausmerkien kuuntelu. Tositoimissa oikea/vasen/taakse sekä vedessä ja maalla vaativat vielä paljon treeniä. Erikseen näitä on toki paljon tehty, mutta pitäisi alkaa telemään näitäkin sokkona.
Agilityhommat ovat sujuneet vaihtelevasti. Gwenda pohtii liikaa radalla, mutta ajoittain se kiihtyy sellaiseen vauhtiin, että oksat pois...kunnes kohta taas jämähtää totaalisesti. Möllikisoihin heti, kun ikä riittää.
Riistakertaukset taas ennen koetta
Tänään treenailimme taas Nooran ja Ritan kanssa. Meillä kaikilla on viikonloppuna koe, joten kertausharjoituksessa oli mukana kaksi lokkia, varis, fasaani ja harakka. Merlin ja Gwenda olivat päivälenkillä taas niin flegmaattisia, että ehdin jo huolestua tulevista treeneistä ja kokeista, mutta turhaan. Tänään molemmat tekivät vallan mainiosti.
Merlin: Vapaana seuruuta treenipaikalle n. 200 m. Monta kertaa edisti, mutta ei sännännyt Ritan luo, vaikka välillä se oli ihan lähellä sivussa tai jopa edessä. Muutoinkin pystyin pitämään Merliniä vapaana, kun Rita teki hakua! Ei sännännyt perään. Se missä, pitää olla vielä tarkkana on se, kun toista koiraa lähetetään. Merlin lähtisi refleksinomaisesti, mutta esim. Ritan lähtiessä hakuruutuun pystyin seuruuttamaan Merliniä poispäin ja Ritan tehdessä töitä tai palauttaessa lintua, pysyi Merlin vieressä. Mitä huimaa edistystä!
Riistan suhteen tapahtui yksi kieltäytyminen verisestä lokista, muutoin ei ongelmaa. Kaikki palautukset/luovutukset käteen.
Treenipaikka oli osittain hakattu metsä. Siellä oli kiveä, risukasaa, matalampaa puskaa. Kuitenkin aika helppokulkuista. Hakuruudussa koira joutui menettämään näköyhteyden ohjaajaan, mutta ohjaaja näki, missä koira viilettää. Ennen heittoja startterilla laukaus ja varispillillä rääkätys.
1. Kakkosmarkkeeraus, ensin lokki, sitten varis. Varis tuli hetken pyörimisen jälkeen (liikkui aika laajalla alueella). Lokille meni, mutta kieltäytyi ja palasi tyhjänä. Tehtiin ykkönen lokilla. Heittäjä kertoi, että katseli verista vatsaa nenä nyrpeänä. Otti siivestä, mutta huomasi, ettei saa siitä kannettua taipui ottamaan kunnon otteen ällötyksestä huolimatta.
2. Ohjaus fasaanilla (180 astetta markkeerauksista, jätin ennen markkeerauksia muistiksi).
3. Kakkosmarkkeeraus fasaanilla ja harakalla. Ensin nousi fasaani. Harakkaa sai vähän etsiä, mutta nousi lopulta.
4. Ritan hakiessa omaa markkeerausheittoaan, ohjasin (muisti)lokille (90 astetta markkeerauksesta). En ole varma, kieltäytykö ensin, kun jäin katsomaan muualle, vai eikö vaan löytänyt heti. Mutta ainakin lopulta lähihakupillityksellä lokki nousi.
5. Hakuruudussa kaikki viisi riistaa. Motivoituna, riistat kaaressa. Merlin haki 1. 3. ja 5. riistan. Ensimmäinen (fasaani?) tuli suht koht nopeasti. Toisessa tuli ensin tyhjänä, mutta uudella lähetyksellä nousi lokki. Viimeinen harakka tuli hyvin suoraviivaisesti juuri sieltä suunnalta, minne lähetinkin.
Siinä tein virheen (mulla ei ollut ajatus mukana), kun Merlin tuli tyhjänä takaisin. Huomioin tämän tyhjänä takaisintulon, jolloin Merlin tuli kököttämään sivulle ja minun piti lähettää uudestaan. Olisi pitänyt vaan ignoorata koko koira. Tarkoitushan on, ettei ruudusta ole takaisin tulemista tyhjänä.
Lopussa kokeilimme damien kanssa vuorotellen lähetyksiä (markkeerauksia). Näissä Merlin kuumenee selvästi enemmän. Hihnassa nykäisi Ritan perään. Se onnistui vapaana, että olimme Merlinin kanssa toiseen suuntaan ja auto oli vähän peittämässä osittain näkyvyyttä. Toisella kerralla kuitenkin samassa tilanteessa karkasi. Karjaisun myötä palasi.
Merlin sai itsekin pari noutoa. Toisen koiran läsnäollessa kuumenee kyllä ihan eri tavalla. Ei karkaa, mutta hötkyilee siinä takapuoltaan nostaen ja perusasento on Merlinin mielestä metrin minun edessäni. seuruutin poispäin ennen lähtölupaa tai odotutin hetken paikallaan. Yhden damin hain myös itse.
Teimme luoksetuloja vuorotellen. Tässä Merlin alkaa tajuamaan, ettei liikahda, kun toinen lähtee omaan luoksetuloonsa. Positiivista. Pitää näitä treenata ensin paljon, jotta noissa noudoissakin maltti säilyy.
Gwenda: Samat puitteet, kuin Merlinillä. Myös Gwendalla oli paritreeni Ritan kanssa. Gwenda oli täysin hiljaa koko treenin, oli ilman hihnaa, eikä lainkaan hötkyillyt Ritan noutoihin. Jee :). Kaikki tehtiin taas hyvin rauhallisesti, eleettömästi ja typy oli kyllä erittäin tietoinen itsestään ja siitä, että hän osaa kaiken...
Kaikki muut palautukset käteen, paitsi yhden lokin tiputti kerran matkalla ja piti kutsua tässä kohtaa uudestaan.
1. Kakkosmarkkeeraus (lokki ja varis). Ensin nousi varis. Lokin kanssa tulikin ongelma, kun heittäjä oli liian lähellä. Ei uskaltanut ensin mennä ollenkaan. Lähti ihan muualle hakemaan, kunnes keräsi rohkeutensa ja meni heittäjää kulmien alta pälyillen nostamaan lokin.
2. Ykkösmarkkeeraus harakalla (?) ja perään muisti/ohjaus fasaanille (180 astetta markkeerauksesta). Nämä menivät oikein mainiosti.
3. Hakuruutu. Gwenda haki taas riistat 1., 3. ja 5. Lähti aika rauhallisesti joka kerta ruutuun, mutta sillä oli ajatus mukana ja nenä käytössä, joten riistat löytyivät kuitenkin systemaattisesti.
Nyt ennen koetta ainoa nometus on perjantaina kanin laahausjälki kaikista isoimmalla pupulla, mikä pakkasesta löytyy. Mahdollisesti jonkun lyhyen agitreenin uskaltaa myös tehdä.

tiistai 9. heinäkuuta 2013
Pika-agilityt
Tänään pika-agilityt ohikulkumatkalla: Merlinille lyhyitä radanpätkiä ja keppejä. Kepit menivät pääosin hyvin. Ainoa, missä tapahtui sekaannusta oli sisäänmeno. Jos meni oikeasta välistä sisään, niin rullasi oikein loppuun.
Gwendan kanssa vielä lyhyemmin. Teimme pari kertaa kuudella kepillä, kahdella verkolla ihan asian muistelua. Etenemisharjoitusta kolmella esteellä, viimeisenä pituus. Lyhyitä radanpätkiä.
Menimme Sipoon ampumaradalle kuuntelemaan laukauksia. Gwendan pään yläpuolella räjähti siis uutena vuotena raketti, josta meni vähän hermostuneeksi vetäen kotiin. Taippareissa sitten reagoi toiseen laukaukseen niin, että pakitti parikymmentä senttiä. Laukauksia on kuullut kauempaa mm. sorsastuksen aikana ja koeturistina ja ottanut ne ihan rauhassa. Nyt olen ilmoittanut typyn ensi lauantain ALO-kokeeseen. Se saattaa olla vielä ihan pihalla, mutta ajattelin, että koetilannetta on hyvä treenata ennen juniorimestaruutta.
Koira oli melko rauhallinen, mutta näki, ettei se suoranaisesti pitänyt tilanteesta. Hakeutui jalkojeni väliin istumaan ja katsomaan ampujia. silloin, kun näki ampujan ampuva, ei säpsähtänytkään, mutta muualta yhtäkkiä lähtevät laukaukset saivat lievästi säpsähtämään. Minkäänlaista ääntelyä tai huolestuttavampaa reaktiota ei ollut. Ero Merliniin, joka vaikutti lähinnä kuurolta laukausten keskellä, oli kuitenkin selvä.

Mr Laama
Kuva: Noora Lavonen |
Oli jokseenkin takkusta Merlinin kanssa. Riistaa ei hylkinyt (paitsi kerran pupua) tai muutoinkaan kohdellut kaltoin, mutta oli ihan laama, varsinkin hakuruudussa. Aloin jo pohtia, että onko kipeä, onko saanut liian vähän ruokaa, onko jano, onko liian rasittunut, onko huono kunto... Nyt luulen, että se ei vaan uskonut, että siinä ryteikössä, missä ei mennyt ainuttakaan ihmisen jälkeä, voi olla mitään..
Merlinille: Tästä ekasta osiosta en muista kovin tarkasti, mitä kaikkea tapahtui.
-Markkeeraus variksella. Lyhyt matka, mutta maasto oli kunnon ryteikköä. Ei noussut, tuli tyhjänä takaisin.
-Uusi heitto. Mitäköhän tässä kävi, en enää muista. Jossain vaiheessa, kuitenkin nosti variksen ja palautti.
Kuva: Noora Lavonen |
- Menin koiran kanssa etsimään variksen, löytyi. Oli oksien alla hankalassa paikassa.
Hakuruutu oli pellon vieressä ryteikössä. Siis todellakin ryteikköä, jossa kukaan ihminen ei ollut varmastikaan ikinä liikkunut. Riistat oli viety takakautta heinikkoon. Riistat löytääkseen olisi pitänyt mennä korkeamman puu/pensasrivistön läpi. Merlin ei tainnut tajuta, että mistä ne vaakut oli viety. Näki ensin, kun Rita palautti riistan (Rita kiersi ruutuun ja takaisin ihmisjälkiä pitkin). Yritin lähettää suoraan ryteikköön. Meni kolme metriä ja palasi sellainen ilme naamallaan, että "eihän tonne voi mennä". Monta uutta lähetystä, mutta ei vaan edennyt.
Rita haki välissä yhden. Uusi lähetys ja yritettiin avoimemmastakin paikasta. Palasi vaan pönöttämään viereen. Ihan kuin ei olisi ymmärtänyt koko tehtävää!
Vein motivoidusti yhden variksen. Alkuun oli ongelmia saada Merlin pysymään paikallaan (hätääntyi kuulemma heti, kun hävisin näkyvistä, aika mammanpoika..). Nyt alkoi tekemään töitä. Vaikka varis oli aika lähellä, kesti Merlinillä aikansa saada se ylös.
Yritettiin laittaa Merliniä samaan aikaan hakemaan Ritan kanssa (sehän olisi aina pinkomassa kaikkien koirien perään). Ei mennyt! Tuli hölmistyneenä mun luokse.
Nyt mentiin pellon puolelle lähettämään. Ei edennyt siitä lyhyeksi kynitystä pellosta sinne heinikkoon, kun vasta silloin, kun lähetin ihan heinikon vierestä. Löysi pupun, mutta ei nostanut. Heitin pupua vähän sivuun, ja Merlin nosti sen.
Vielä yritys varikselle. Ei edennyt korkeassa ja tiheässä kasvillisuudessa. Noora meni auttamaan, mutta ei Merlin osannut ottaa apua vastaan. Jossain vaiheessa tuli ahaa-elämys ja Merlin menikin ihan itse sinne ruutuun ja nosti variksen.
Loppuun motividut linjat variksella ja pupulla. Hyvin meni.
Palautuksista tänään osa oli seisten käteen, osa istuen. Pari taisi tippua jalkoihin.
Kuva: Noora Lavonen |
Lähetys kanille, lähti sivuun. Uusi lähetys. Eteni muistaakseni ihan jees. Tiputti kanin ennen minua ja jäi tutkimaan (kani on aika mieluisa ja pitäisi sen mielellään itsellään). Korjailin tuota palautusta juoksemalla itse karkuun. Sain lopulta kanin perille asti.
Kakkosmarkkeeraus helpossa paikassa matalakasvuisella pellolla/niityllä. Otti ensin jälkimmäisenä heitetyn lokin. Palautuksessa kaarsi variksen kautta. Minä kutsuin (ja avustaja ehkä ärähti?), niin palautti sitten. Varikselle eteni suoraviivaisesti.
Loppuun piti tehdä vielä motivoitu linja lokilla tiellä. Annoin mennä ojaan uimaan välissä, oli jäänyt jälkeen, ei ollut käskyn alla ja lähtikin pikapikaa lokille. Olin jo ärähtämässä, mutta ehkei kannattanutkaan. Palautti nätisti.
Aika paljon siis naputtamista molempien koirien osalta...
maanantai 8. heinäkuuta 2013
Maanantaiaksailut
Akatemian ratatreenit. Merlin meni todella kuumana halliin (se levännyt koko päivän). Hallissa ei ole mitään aitaa erottamassa odottavia koiria. Yleensä ollaan treenattu niin, että yksi koira on kerrallaan hallissa. Nyt siellä oli pari (narttu)koiraa hengailemassa, joita en lähtenyt häätämään pois. Sen sijaan tulin Merlininkin kanssa hyvissä ajoin ennen omaa vuoroa odottamaan, että varmasti ehtii huomata muut koirat... Ei ollut pätkääkään kiinnostunut koirista odotellessa tai treenatessa.
En edelleenkään jaksa piirrellä näitä. Jos nomehommat tulevat jossain vaiheessa korvista ulos, niin panostetaan sitten tähän dogilityyn...
Merlin teki hyvin ja jaksoi painaa keskittyen ja vauhdilla loppuun asti. Rata oli täynnä taas kaikenlaista jippoa, kuten putki-puomi -erottelua. Saimme kaikki kohdat ihan hyvin tehtyä ja monta pätkää meni ihan suoraan jo ok. Toki hiomistakin löytyi ja emme tehneet rataa enää kokonaan lopussa. Positiivisena juttuna olivat kepit, jotka teimme ekaa kertaa ratapätkässä ja oikein.
Gwenda aloitti taas tahmeammin, mutta vetolelu herätti kesken treenin vietit ja vauhtiakin alkoi löytyä. Lopussa yksinkertaisesti väsähti (olihan sillä tänään jo 2,5 h:n treeni takana...).

Kuva ei liity tapaukseen |
Gwenda teki ihan älyttömän hyvin omaan tasoonsa nähden. Menin lammelle sillä ajatuksella, että josko saisi typyn edes epäröimättä veteen. Mutta sehän teki lähes sokkoja linjoja lammen yli tosta noin vaan... MUTTA epäröinnin sijaan se kuumui niistä heitoista ajoittain sellaiseen älämölöön. Kerran olin jo lähes itsekin lammessa, kun koira kiskaisi. Treenin alussa oli aika hiljaa. Pikkuhiljaa alkoi piippaus. Sitten pitikin ottaa jo hihnaan, koska elkeet alkoivat olla sellaiset, että ihan kohta lähdetään jonkun muun noutoon. Ja välillä oli suoraa huutoa. Kertaakaan ei päässyt vinkumalla noutamaan.
Vinkui lähinnä aina sen jälkeen, kun näki markkeerausheiton veteen, eikä päässytkään noutamaan (1-2 sekunnin kuluttua pudotuksesta alkoi ääntely). Käännyin aina metsään päin ja palasin rannalle vasta, kun koira hiljeni. Hiljeni, kun näki toisen koiran uivan kohti damia tai ottavan sen. Muutoin oli ihan jees odotukset.
Alla on kuva suolammesta. Rannoilla oli korkeaa, mutta kuitenkin harvaa ja helppokulkuista kaislikkoa. Meitä oli kolme ihmistä ja neljä koiraa ja lähetyspaikat kiersivät (A, B ja C). Damien paikat Gwendan osalta olen laittanut numeroilla.
Lähetyspaikka A
-Veteenmeno testattiin sillä, että pääsi hakemaan minun samasta paikasta lammen keskustaa kohti heittämäni damin (koska toinen koira ei mennytkään veteen). Kun paikalla oli muita koiria, ei Gwenda todellakaan epäröinyt veteenmenoja. Palautuksessa meni hiukan sivusta rantaan, mutta ravistamatta toi minulle.
-Markkeeraus kohtaan 1 (lumpeita, jossa dami pysyi paikallaan). Hyvin meni. Palautuksessa oli tässä lähetyspaikassa ehdollistunut jo tuohon samaan ylösnousukohtaan, joka oli muutaman metrin sivussa. Toi kuitenkin kaikki damit ravistamatta käteen.
-Sokko linja samaan kohtaan 1. Eteni aivan älyttömän hyvin! Eihän tuo koskaan ole tehnyt mitään noin vaikeaa! Tosta noin lammen yli...
-Sokko linja vielä kohtaan 1, kun toiselle koiralle oli heitetty tähän apudami. En nähnyt että toinen koira oli vielä palauttamassa damia paikkaan B, joten Gwenda ajautui sitä kohti. Kutsuin takaisin ja uudella lähetyksellä onnistuneesti.
-Tein tällä paikalla myös maalle vesinoutojen välissä pari lyhyttä maaohjausta. (Samaan aikaan, kun toinen koira nouti vedestä). Kerran olisi mennyt sinne veteen, mutta uskoi karjahdusta ja meni oikeaan suuntaan.
Lähetyspaikka B
-Kohdassa 2 oli dami, joka oli ensin heitetty keskemmälle lampea. Toinen koira ei hakenutkaan tätä ja se meni tuulen mukana rannassa olevan puun rungon luo. Gwenda oli nähnyt alkuperäisen heiton ja alkanut vinkumaan. Mentiin metsään rauhoittumaan ja tultiin hiljaisina takaisin. Nyt arvoin hetken, ennen lähetystä (oli aika haastava, koska oli uusi paikka). Lähetinpä kuitenkin. Irtosi hyvin, meni keskelle lampea, ja sitten alkoi epäröimään, lähti kääntymään takaisin. Motivoitiin niin, että avustaja puhalsi sorsapilliin damin suunnalla ja sitten saatiinkin aika vaivattomasti käännettyä damille. Meni hieman pari metriä sivuun tuulen alapuolelle ja sai vainun. Joutui taiteilemaan puunrungon yli vedessä. Nousi vastarannalle, kiersi paikkaan A, jsota meni veteen ja palautti damin. Noustuuaan uudelleen rantaan tiputti ja ravisti (vettä korvissa).
-Markkeeraus veteen kohtaan 3. Samalla, kun hyppäsi veteen, pääsi vaimea vinkaisu. Palautti vettä pitkin.
-Markkeeraus maalle kaislikkoon kohtaan 4. Nyt äänettömästi veteen (tulkinta: lähinnä heitot veteen kuumentaa koiran). Hetken pyöri maalla, mutta järkevästi rengastaen. Palautti maata pitkin.
-Tässäkin tein yhden motivoidun linjan maalle, kun muut nouti vedestä.
-Kaksi damia haki lähellä olevasta kaislikosta haulla (olin heittänyt toiselle koiralle, joka ei ollut nostanut dameja).
Lähetyspaikka C
- Markkeeraus maalle kohtaan 5. Maamarkkeeraus taas piti koiran hiljaa (oli vinkunut muiden vesimarkkeerausheitoille). Meni maata pitkin (en kieltänyt ja laittanut suoraa linjaa vedestä, koska tässä olisi tullut vaan huutokonsertti). Joutui hetken rengastamaan, kävi vedessäkin.
- Yksi nouto (ohjauksella) kohtaan 6, kun toiselle koiralle oli heitetty avuksi toiden dami. Lähetin koiran samalla, kun toista koiraa pillitettiin ja se palautti damia maata pitkin selkämme takaa. Gwenda ei noteerannut häiriötä lainkaan. Eteni alkuun hiukan vinoon, mutta havaitsi damin ja korjasi.
Lähetyspaikka D
-Taisi saada vielä yhden noudon kohdan 6 tienoille (dami oli taas heitetty alun perin toiselle koiralle). Lähetin ohjauskäskyllä eteen, koska olimme käyneet välillä taas kauempana rauhoittumassa. Tämän pudotuksen oli tainnut nähdä ja muisti hyvin.
-Tälläkin paikalle teimme yhden motivoidun linjan maalle.
Nyt päässäni risteilee erilaiset taktiikat, jolla pureutuu tuohon vinkumiseen. Kunpa vain tietäisi, mikä olisi oikea... Joka tapauksessa nämä onnistuneet, suht pitkät lammen yli uitot nostivat koiran itseluottamusta varmasti :) Hieno treeni!
sunnuntai 7. heinäkuuta 2013
Uusi koe, uudet kujeet...
Merlin keksi uuden jutun eilisessä Kouvolan ALO-kokeessa... Ensimmäinen maamarkkeeraus meni ihan ok. Seuraavana maaohjaus, jossa meni varikselle suoraan ja merkkasi päälle!!! Kiitti hei... Nyt en jaksa kirjoittaa tästä kokeesta muuta.
Toki päässä pyörii erilaisia teorioita, miksi tuollainen mielenosoitus tuli.... Yksi huomio oli se, että oli kuuma, koira ei suostunut juomaan, odotettiin auringossa edellisen suorituksen aikana tunti (joo..oli pitkä koe..), koira väänsi isot kakat heti päästyään pois. Eli koiran fiilis ei varmaan ollut ihan paras. Toinen huomio oli, että kaikki tuloksethan Merlin on saanut niin, että on saanut korkata koskemattomat riistat. Nyt starttinumero oli viisi. Markkeerausvariksen otti ehkä vielä suuhun, koska markkeeraustehtävä on koiralle mielekkäämpi/motivoivampi. Sitäkin kantoi siivestä (palautti käteen). Ohjauksessa sitten osoitti (jonkin verran paineistuneena) mieltä, että pitäkää variksenne, minä en tollasiin kuolattuihin ällötyksiin koske..
Illalla tehtiin muutama linja samoilla variksilla, vähän arpoi ennen nostoja, mutta muuten käsitteli ihan hyvin.
Myös seuraavana päivänä tein kokeesta mukaan tulleella haahkalla molemmille koirille lyhyet linjat (tutustutin uuteen lintuun). Merlin otti tämän aika epäröimättä.
Gwendalle painava lintu tuotti haasteita ja lopulta nostettuaan tiputteli useasti palautuksen aikana. Sain kaksi palautusta käteen asti ja palkkasin herkkupalkalla.
Hakuruutuun laitoin oikein elähtäneen märän lokin ja variksen. Merlin hylkäsi lokin, löysi variksen. Uudella lähetyksellä kiersi lokin kaukaa ja teki laajaa hakua muualla. Lopulta tein itse markkeerausheiton lokilla. Nyt nousi.
Gwendakin hylkäsi ensin lokin, toi variksen. Uudella lähetyksellä toi lokin, kun ei ruudussa ollut muutakaan.

perjantai 5. heinäkuuta 2013
Omatoimiagit
Toissapäivänä menimme ryhmätreeneihin todetaksemme, että niitä ei pidettykään. Helteisellä säällä tehtiin kevyttä omatoimitreeniä lähes koko 1,5 h (molemmat koirat 2 osassa).
Merlinin kanssa lyhempiä ja pidempiä radanpätkiä, keppejä (meni selvästi yli 50 % kerroilla suoraan oikein). Kontaktit menivät oikein hyvin.
Gwendan kanssa myös lyhyitä radanpätkiä ja palasimme siihen keinuun "hui kauhistus". Alkuun jännitti, mutta saatiin ihan onnistuneita settejä.

tiistai 2. heinäkuuta 2013
Riistatreeni (+maanantai-agit)
Eilen oli akatemian ratatreeni. Nyt helteiden aikaan en tee enää alle nometreeniä, kun varsinkin Gwenda väsähtää silloin agissa. Tällä hetkellä nuo nomejutut ovat taas imaisseet mukaansa ja agi on jäänyt ainakin kesällä sellaiseksi rennommaksi huvitteluksi (hauskaa on!). En ole noita ratojakaan siis piirrellyt. Kerta toisensa jälkeen muistan, että tälläkään viikolla ei käyty treenaamassa omatoimisesti. Ei niitä keppejä muuten opi...
Merlin oli aivan ihana, meillä meni todella hyvin. Teki vauhdikkaasti, keskittyi ja oli tosi kevyesti ohjattavissa. Nappasi uudet ohjauskuviot nopeasti. Pysyi kontakteilla.
Gwenda oli oma itsensä..eli sellainen kannustettava..perässä vedettävä. Sain vinkkejä siihe, että miten koiraan saisi oma-aloitteisuutta ja vauhtia radalla. Se kuitenkin haluaa tehdä ja on motivoitunut. Se vain pohtii niin paljon tehdessään, että kaikki menee oikein.
Tänään vuorossa nometusta riistatreenin merkeissä. Merlinillähän on lauantaina taas koe. Alossa startataan vielä. Tarvitsemme molemmat vielä koekokemusta ja haluan nähdä, oliko se edellinen ykköstulos tuuria, vai onko homma oikeasti hallussa.
Koska viime kokeessa vaihtoi yhden riistan, harjoiteltiin vaihtamattomuutta (ylläri..). Siihen nopeaan riistan ylösottoon en niinkään keskittynyt (olisin kyllä voinut, mutta treenataan joku toinen kerta). Tästähän saatin myös viimeksi noottia. Lisäksi teimme ihan pito/luovutusharjoituksia lopussa. Kaikki palautukset tänään käteen, lopussa jopa istuen. Riistoina varis, harakka, fasaani ja lokki.
1. Taakselähetyksiä. Myös koiran ja minun välissä oli lintu, jonka ohi/yli palautus. Ensimmäisellä kerralla tiputti lokin suustaan havaituaan fasaanin. Kielsin, ei ehtinyt nostaa fasaania. Uudella yrityksellä ei suunnitellutkaan vaihtoa. Tehtiin niin, että joutui kaikkien riistojen kanssa mennä jonkun toisen riistan yli (yhteensä x 4).
2. Eteenlähetystä. Kaikki linnut peräkkäin samalla linjalla. Linnut aina hiukan sivussa linjasta jossain puskassa. Nosti järjestyksessä. Pysäytin pillillä aina kunkin riistan kohdalla, mutta ei pysähtynyt, kun oli havainnut jo riistan. Pysäytyksiä pitää treenata!
3. Sellainen kuvio T-risteyksessä, jossa ensin suoralla pari eteenlähetystä (harakka ensin, fasaani risteyksessä). T:n sakaroissa olivat lokki ja varis. Irtosi todella hitaasti näihin eteenlähetyksiinkin, vaikka matka oli lyhyt ja riistat näkyivät selvästi. Kaksi ensimmäistä tuli suoraan,
Kun oli tarkoitus lähettää eteen, pysäyttää risteykseen ja ohjata oikealle/vasemmalle, oli alkuun ihan irtoamisongelmia. Lähti haahuilemaan ties minne. Kolmannella lähetyksellä sain risteykseen hitaalla laukalla/ravilla. Ohjasin oikealle varikselle, mutta oli päättänyt jo mennä lokille. Ei nostanut tätä kuitekaan, kun pidin älämölöä.
Helpotin: Istutin koiran risteykseen ja ohjasin ensin oikealle ja sitten vasemmalle. Nyt toimi.
4. Loppuun vielä pidempi, motivoitu linja (halusin koiraan jotain vauhtia helpolla tehtävällä, kun oli ollut kovin flegmaattinen koko treenin.) Meni ihan ok, vaikka vauhti ei sitä tyypillistä Merliniä vieläkään ollut. Sitten pito yms. harjoituksia.
Jos tästä flegmaattisemmasta Merlinistä yrittää kaivaa jotain hyvää esiin, niin tällä vireellä voisi yhteistreenitkin sujua mukavasti...
Gwenda yllätti olemalla täysin hiljaa ja rauhassa koko treenin. Olisikohan se ääntelyongelma liittynyt erityisesti noihin juoksuihin. Tein myös samanlaisia vaihtamattomuusharjoituksia, kuin Merlinillä (1.). Gwendakin tiputti ekalla kerralla riistan toisen kohdalla. Kielsin, ei saanut vaihdettua. Seuraavilla kerroilla meni mallikkaasti. Välillä palautusmatkalla oli kaksikin riistaa.
Teimme myös eri mittaisia suoria linjoja ja hakuruudun aukealla niityllä. Teki vauhdikkaasti. Osa riistoista oli luovutuksessa niin löyhässä, että lipsuivat kädestä, osa luovutuksista istuen eteen oikein mallikkaasti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)