perjantai 7. joulukuuta 2012

Näyttelypäivä

Eilen kävimme näyttelemässä Valkeakosken ryhmiksessä. Gwendalle ainoana narttupentuna KP ja oli  sitten VSP-pentu. Ihan hyvä arvostelu. Merlinille EH ja hyvä arvostelu myöskin. Laitan arvostelut tuonne omaan osioonsa.

Merlinillä oli ohjelmassa vielä agility (Agilityakatemiassa). Rata oli oikein mukava ja päästiin jopa ihan loppuun asti, kun ei tullut mitään ylitsepääsemätöntä takkua matkalla. Merlin teki tosi hyvin, mutta ohjaajan muuveja piti viilailla muutamassa kohdassa. Lopulta saimme tehtyä radan yhdellä virheellä puolivälissä ( keskeytettiin kyllä virheeseen 15. esteellä ja korjauksesta loppuun). Alla rata (2-3 väliä kerrattiin pari kertaa:valssi-pakkovalssi oli tarkoitus tehdä, en tiedä mitä tein, mutta toimi kuitenkin, 14-15 välillä ohjaaja juoksi tuolta keinulta suoraan 15-esteen taakse. Lisäksi 17-18-19 -väliä treenattiin: 19 jälkeen persjättö, jotta putken väärä pää ei houkutellut). Mittasuhteet pikkasen heittävät tuossa.


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Merlin *sydän* agility

Agilitytreenit ohjattuna Merlinille. Sellainen mölliluokan rata. Muuten menee hienosti, mutta keinuun pitää kehittää jotain. Teki hyppykeinun, valmentaja epäili, ettei erota sitä muista kontakteista. Poika on kyllä todella täpinöissään touhusta, mikä on tosin hiukan ärsyttävää omaa vuoroa odotellessa, kun saa pitää tästä kengurusta kaksin käsin kiinni ja rauhoittelulta ei ehdi seurata muita. Radalla kyllä keskittyy hyvin olennaiseen.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Pikamarkkeeraukset

Lyhyet noutotreenit molemmille lumisella pellolla. Markkeerauspaikka tampattuna tasaiseksi.

Gwendalle etäisyys n. 25-30 m. 4 heittoa, josta kaksi hain itse. Toisen pääsi suoraan hakemaan ja toisessa käveltiin ensin muutama askel poispäin. Toinen palautus käteen, tosen damin kanssa sääti pikkasen matkalla (luminen dami ilmeisimmin häiritsi). Pudotti ensin, mutta luovutti sitten käteen.

Juuri kun muutama päivä sitten tuskastelin tuota luovutusongelmaa, on asiassa päästy paljon eteenpäin. Ja Gwenda on alkanut tuomaan mulle tavaroita. Ja sen voi pyytää luokseen, kun sillä on jotain suussa ja sitä voi silittää ja kehua ihan rauhassa eikä yleensä pudota. Vielä ihan hetki sitten se pudotti kaikki tavarat ennen luoksetuloa tai viimeistään silloin, kun oli koskettamassa koiraa. Mutta nyt Gwenda tulee esineet suussa luokse niin tavattoman ylpeänä itsestään :) Viime päivinä sisällä on kannettu monipuolisemmin kaikenlaista esinettä (aloin mm. opettamaan sille "tuo lisää" käskyä, jossa näytän esim. kädessäni olevaa kenkää ja koiran pitää löytää lattialta toinen samanlainen). Selkeästi Gwendankin päässä on jokin asia loksahtamassa paikoilleen, että se tavaroita todellakin kannattaa tuoda ohjaajalle. Nyt olen oikein korostetusti silittänyt ja kehunut rauhassa ja antanut Gwendan pitää sitä esinettään suussa (eli ihan perus noutajan koulutus -juttua).

Merlinin kanssa tehtiin samaisella sänkipellolla 3 ykkösmarkkeerausra n 50 metrin etäisyydellä. Parilla kerralla käveltiin ensin muutama askel poispäin. Lopuksi samaan kohtaan ohjaus.  Markkeeraukset jäivät helposti muutaman metrin liian lyhyeksi, mutta rengasti sitten kuitenmin aika pienellä alueella ja nosti ylös. Linja oli hyvä.