Merlin treenasi "lepakkovuorolla" ja ei voi muuta sanoa, että se oli aivan ihastuttava tänään. Liekö sitten 1,5 tunnin metsälenkki vienyt turhat hötkyilyt (ei näistä vireasioista kyllä vaan pysty sanomaan, että mistä johtuu...ehkä kuun asennosta tai jostain). Se oli sellainen rauhallinen, ajattelevainen, mutta kuitenkin vauhdikas. Teimme vesipainotteisen treenin paikassa, jossa on meri, kymmenen metrin levyinen maakaistale ja pitkulainen lampi. Kaikki oli motivoituna.
1. Kellotaulu (1 dami meressä, 1 dami lammessa ja 2 damia maalla). Ensin maalta, sitten merestä, sitten maalta ja lopuksi lammesta kaislikon läpi. Tosi hyvin kääntyi juuri sinne, minne halusin lähtevän. Ei kuumunut lainkaa veteen ja eikä ennakoinut lähetyksiä. Palautukset kaikki käteen (vedestä noustessa vähän vahvistin).
2. Heitin kaksi damia aika lailla lammen keskelle. Kiersin 1/4 kierrosta ja lähetin ensimmäiseen. Pientä epäröintiä, mutta lähti hyvin sitten. Palautus hyvä.
3. Toisen suhteen kiersin vastarannalle, mutta lähetys oli vähän viistoon ja dami aika kaukana. Dami näkyi aika huonosti. Alkuun taas vähän epäröintiä, mutta koira lähti oikeaan suuntaan. Kerran välissä kysyi neuvoa ja jatkoi kehoituksesta matkaa. Itseäni jäi tietysti askarruttamaan, että havaitsiko tai muistiko koira damin niin hyvin, vai lähtikö se ihan oikeasti oikealle linjalle puolisokkona. Palautus suoraan myös (eli ei oikaissut rantaan). Hyvä.
4. Hakuruutu motivoidusti, 5 damia. Oli aika pieni, mutta osa dameista oli kaislikossa veden puolella. Ensin tuli maalla olevat hyvin ja palautti spontaanisti, selkeästi kyllä muisti ne paikat... Sitten kaislikossa oleva dami (tässä oli huono näkyvyys koiraan). Vika ei oikein noussut. Kävin katsomassa yhdessä koiran kanssa...oli sitten näköjään vaihtanut. Tein vielä niin, että laitoin tämän damin kaislikkoon ja lähetin kerran hakuun. Hyvin tuli ja palauttu tosiaan pitkän matkan ravistamatta.
5. Olin jo lopettamassa, mutta Merlinin pitäessä kotimatkalla niin tiukkaa kontaktia, että päätin pitää vielä seuraamistreenin (kun maanantaina jäi huono fiilis).
-ensin hihnan kanssa nurtsilla
-sitten hihnan kanssa nurtsilla niin, että siellä oli dameja 5 kpl.
-lopuksi ilman hihnaa. Hyvän pätkän jälkeen vapautin, jolloin sai hakea yhden damin. Haki muuten juuri sen, mihin nenä osoitti, eikä ajatellutkaan vaihtamista. Nyt oli tosi hyvää työtä, tiivistä seuraamista, eikä ollut ongelmaa kääntää nenää poispäin dameista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti