Molemmille oma treenilenkki, eli tunnin lenkin yhteydessä vähäsen puuhastelua.
Merlin: Eteenlähetyksiä, motivoituina luonnollisesti, kun kesken lenkin tehtiin. Oli rauhallinen ja kuuliainen. Hyvät luovutukset. Veikkaan, että huomenna Pirkan Dameissa se on kaikkea muuta.
-Polulla vastakkaisissa suunnissa peräkkäin 2 damia/suunta. Lisäksi siitä suoraan pöpelikköön yksi linja. Kaikki muut menivät hyvin, mutta yhdelle tarvitsi toisen lähetyksen, kun ei uskonut, että siellä olisi vielä jotain. Oli alkuun suuntaamassa ihan muualle.
-Kaksi linjaa jäässä olevan, muutaman metrin levyisen ojan yli. Mun pitäisi vielä enemmän alkaa tekemään noita linjoja erilaisissa maastoissa ja teiden ym. esteiden yli. Näissä ei ollut ongelmaa.
Gwenda: Typy on ollut niin kuuliainen, että uskaltauduin tekemään hakuruutua. Aiemmin olen halunnut sinne jonkun varmistamaan, ettei vaihda.
- Koira istui paikallaan, täyttelin ruutua (6 damia) vähäeleisesti, ettei kuumenisi liikaa.
-Ensimmäinen löytyi nopeasti...mutta siellähän on lisää! Joten ei kun vaihtamaan. Vaihdokin toi sitten.
-Päätin, että lähetän vielä kerran, mutta jos vaihtaa, niin harjoitus loppuu. Seuraavan palautti suoraan.
-Kolmannen löydettyään oli taas kovasti lähdössä vaihtelemaan. Vähän perkelettä kehiin, niin johan suunta muuttui ja koira tuli luokse.
-Neljännessä ei ongelmaa
-Viidettä haki aika kauan. Kun oli pyörinyt pitkään ihan väärässä paikassa, kutsuin luokse. Eipä tyttö suostunut tulemaan ilman damia. Olin jo lähdössä hakemaan sitä, mutta ehti löytää damin, jonka toi hyvin ylpeänä.
-Viimeiseen lähetin niin, että menin lähelle damia, koska oli aika vaikeassa paikassa. Löytyi.
Toisena asiana tein vielä pari eteenlähetystä, 2 damia polulla vastakkaisissa suunnissa. Vapaana ulkoileva cockerspanieli tuli häiriöksi. Ensimmäisen haki hyvin (mennessä ja tullessa toisen koiran ohi). Jälkimmäisen ajattelin olevan helpompi, kun oli poispäin häiriökoirasta. Meni damille, nosti. Paluumatkalla tiputti damin ja meni moikkaamaan cockeria. Kävin hakemassa typyn pois. Pohdin taas, että lopetanko tähän (jolloin kiva loppuu), vai korjaanko asian. Päädyin jälkimmäiseen ja tehtiin vielä yksi lyhyt linja onnistuneesti.
Loppuun vähän pysäytyksiä. Gwenda tekee oikeastaan paremmin ryhmässä. Yksin treenatessaa uskaltaa kokeilla rajoja. Pitää seuraavaan hakuruutuun saada taas varmistaja.
Tehdään Gwendalle hakua ensi kerralla. Jos S lähettyvillä ei varmaan lähde vaihtoon :) Heidi
VastaaPoistaTehdään näin:)
VastaaPoista