tiistai 15. toukokuuta 2012

Pikkutreenailuja

Olen nyt tehnyt aika vähän Merlinin kanssa treeniä uuden tulokkaan tullessa taloon. Vaikka Merlin kovasti tykkääkin uudesta kaveristaan, on sillä vielä vähän sulateltavaa. Ja kyllä vastuu vaan painaa! Pitää vahtia taloa ja jos pennulla on hätä, niin pitää rientää kärppänä huolehtimaan. Ja miten sen pennun uskaltaa päästää ihan yksin (mun kanssa) ulos!

Lenkit Merlinin kanssa ovat siis olleet lähennä rentoutumista ja satunnaista ja helppoa puuhaa. Tänään otin vaihteeksi pillin ja palloja mukaan ja kaivoin naftalista lähihakupillityksen. Ensin malttia, eli heittelin palloja ja muuta laukkuun eksynuttä tavaraa Merlinin ympärille. Pysyi paikallaan, kerran nousi seisomaan. Koska tokoilusta on jo kai luovuttu, niin ei tuo niin kamala virhe ole.

Sitten laitoin koiran istumaan n 20-30 metrin päähän ja piilottelin tennispalloja ruohikkoon. Ohjauksella ja lähihakupillityksellä sai pari palloa noutaa. Lopuksi vielä heitin pari kertaa damin veteen, niin pitkälle vaan kun rannasta sain. Ei tullut käteen, rantaviivaan jäi.

Märkä Merlin kun on täynnä virtaa, niin tuli hoksattua uusi seuraamisleikki. Sen sijaan, että ohjaaja kulkee haudanvakavana, hypähtelin, tein juoksupyrähdyksiä ja äkkikäännöksiä. Merlin pysyi kuin liimattu mukana ja seuraaminen oli vaihteeksi superkivaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti