Päivän ensimmäisistä treeneistä jäi niin huono maku suuhun, että teimme iltasella pienen treenin, jotta pääsi hyvillä mielin nukkumaan.
En nyt kännykällä kirjoittaessa mene kovin yksityiskohtaisiin selostuksiin. Päivällä menimme veneellä autiolle saarelle, jossa kehiteltiin kasaan Merlinille kakkosmarkkeerauksia veteen/maalle ja Gwendalle ykkösiä veteen ja ohjauksia maalle. Gwenda kuumeni odottaessa niin, että piti ääntä omalla treenivuorollakin. Teimme sitten pelkkiä markkeerauksia metsään niin, että sai noutaa vain, jos oli hiljaa. Jouduin lähinnä noutamaan itse. Tästä ääntelystä alkaa tulla kohta oikea ongelma... Ja en tykkää tästä suunnasta laisinkaan. Tämän kitkemiseksi pitää laatia kunnon suunnitelma. Keskitytään nyt niihin ohjauksiin siis ja jätetään markkeeraukset vähemmälle. Toisaalta sitä vesitreeniäkin pitäisi tehdä.
Merlinillä se odotuksessa kuumeneminen ei onneksi vaikuttanut työntekoon, mutta oli se joka tapauksessa rasittavaa, kun yksi käskyttää puuhun sidottuna... Merlinin treeni ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, lähinnä huonoa suunnittelua (tai ei löytynyt sopivaa maastoa sitä suunniteltua treeniä varten). Loppuun molemmille paikallaoloa ja malttia damien lennellessä.
Illalla erikseen treenit. Merlinille metsässä kellotauluna motivoidut linjat x 4. Lisäksi piilottelin oikein ryteikköisiin paikkoihin dameja ja teetin lähihakua erikseen useamman kerran.
Gwendalle samanlainen treeni, kuin Merlinille ja lisänä vedestä noutoja. Ranta oli helppo. Välillä nouto ensin maalta. Lopuksi kakkosmarkkeeraus veteen. Oli nyt jo pääosin täysin hiljaa, jotain vaimeaa ininää olin jossain kohtaa kuulevinani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti