Kaivoin pakkasesta pupua lukuunottamatta kaikkia riistoja yhden, mitä vaan löytyi. Oli lokki, varis, harakka, sorsa, fasaani ja korppi. Ja eikun suunnistamaan suolammelle, joka oli etsitty google earthin avulla (ja näytti olevan ihan muidenkin noutajien käytössä...). Kovin pitkiä vesimarkkeerauksia ei nyt saatu, koska lampi oli aika soinen, eikä reunalle uskaltanut mennä. Helpot tehtävät, lähinnä oli siis ajatus saada riistan käsittelyssä varmuutta.
Merlin
1. Polulla sokko linja harakalle (n 40 m) eteni hyvin ja vauhdilla. Nosti aikailematta. Aloin vaatia istumisia, ja pudotti luovutuksessa. Korjasin luovutuksen istuen eteen (enää seuraavissa en vaatinut istumisia, ettei mennyt nysväämiseksi).
2. Kakkosmarkkeeraus lammen reunalla, ensin lokki rantaan (ei lentänyt veteen asti), sitten sorsa maalle. Haki ensin sorsan, nosti aikailematta, mutta vielä vähän jäistä ja painavaa sorsaa kantoi kaulasta (kuten lopuissakin noudoista). Sitten lokille, nosti epäröimättä.
3. Nyt kakkosmarkkeeraus niin, että ensin lokki rantaan ja sitten sorsa veteen (molempien olisi ollut tarkoitus mennä veteen...). Haki ensin sorsan vedestä, kannustin kovasti palautuksessa, eikä tiputtanut, vaikka sai tarpoa suolla parikymmentä metriä vedestä noustuaan. Sitten lokille.
Kummassakaan edellisistä ei ollut ajatustakaan vaihtamisesta. Hyvä.
4. Sokko ohjaus veteen (sorsa) niin, että lähetin 20 metriä rannasta ja riista oli 3 m vedessä lumpeiden keskellä. Jäi rantaan haeskelemaan. Lähetin nyt ihan rannasta onnistuneesti. Palautus käteen kannustusten saattelemana.
5. Motivoitu linja samaan kohtaan. Nyt meni hyvin.
6. Hakuruutu suolla/rannassa, kaikki 6 riistaa olivat siellä. Näkyvyyttä ei koiraan juurikaan ollut, ruutu oli aika pieni. Tasaiseen tahtiin tuli riistaa, en usko, että olisi vaihtanut/hylkinyt.
Hyvä treeni, toivotaan, että sunnuntaina ei koe kaadu ainakaan riistan hylkimiseen. Merlin on kyllä vielä niin pentu, että ihan mitä vain voi sattua, kun ei selkeästi ole vielä oma itsensä koetilanteessa.
Gwenda:
1. Muisti/ohjaus maalle (fasaani) + markkeeraus veteen (lokki). Lähetys taas 20 m rannasta. Piti ääntä markkeerauksen jälkeen (en tiedä, että vetikö vesi/kuumensiko riista tai heitto/iskikö epävarmuus veden suhteen/oliko jotain juoksujuttuja...). Kun hiljeni, niin ohjausin fasaanille. Hetken tutki ja sitten nosti ja palautti hyvin. Sitten lokille, joka oli jo unohtunut ja lisäksi suolammella jännitti veteenmeno. Menin avuksi ja hetken rannalla pyörittyään (heittelin myös nameja, keppejä lokin viereen) uskaltautui veteen.
Uusi heitto ihan rannasta, sai noutaa suoraan. Enää ei veteenmeno tuottanut samasta kohdasta ongelmia.
2. Heitto sorsalla veteen eri kohtaan. Varasti lähdössä, en karjunut. Palautuksessa tiputti ja ravisti.
3. Muisti/ohjaus maalle (varis) + markkeeraus veteen (sorsa). Nyt taippariotteessa, ettei karkaaminen toistu. Taas piippausta, rauhoituttuaan lähetys varikselle. Hyvin meni. Ja sitten sorsalle, hieman kiersi veteenmenossa. Palautuksessa taisi tiputtaa ja ravistaa juuri 2 m ennen minua (olin 20 m rannasta). Korjattiin asiaa maalla, pari luovutusharjoitusta erikseen. Tuo painava ja jäinen sorsa oli vähän hankala, mutta sain hyvän luovutuksen.
4. Hakuruutu, jossa kaikki riistat. Korppi, fasaani ja sorsa tulivat hyvin käteen. Siipirikko lokki ryteikössä tuotti hankaluuksia ja jätti sen sitten 5-10 metrin päähän minusta (ja oli menossa jatkamaan hakua). Otin koiran pois ja käskin noutamaan lokin siitä kohdasta, mihin oli jäänyt. Ei noussut. Vein lokin tielle ja tein linjan. Lokki nousi ja palautui hyvin.
Loput linnuista haettiin yhdessä ilman käskyä. Löysi harakan (uusi tuttavuus), ei nostanut spontaanisti. Teimme tällä markkeerauksen, jolloin nousi ja palautui hyvin. Variksen nosti ja palautti spontaanisti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti