tiistai 17. huhtikuuta 2012

Riistaonnea!

Riistavuosi lyhyesti
Riista on ollut pieni huolenaihe. Ensinnäkin kun ei etukäteen ole ollut mitään käsitystä näistä riistakuvioista saatikka kykyä arvioida, mitä oma koira tarvitsee riistatreenin suhteen. Ja ohjeita ja näkemyksiäkin on yhtä paljon kuin neuvojia. Ja neuvojen skaala on vaihdellut siitä, että "pitää ehdottomasti näyttää sitä varista vähintään kerran viikossa" siihen, että "no kunhan ennen taippareita vilautat vaakkua kerran".  Lisäksi yksi kouluttaja kehotti jo huolestumaan tilanteesta, kun varis ei maistunut 8 kk:n ikäiselle koiralle.

Tuntuu, että olisin näyttänyt riistaa koiralle todella vähän, mutta nyt listatessa vuoden saldoa huomaa, että on sitä jotain tehty.

Varis: kantoi varista leikityksen jälkeen kasvattajalla 4-5 kk:n ikäisenä lyhyen matkan. Sitten tulikin piiiitkä ällötyskausi. Tässä välissä olin näyttänyt varista ehkä n 4-5 kertaa. Aluksi oli aina kiinnostunut, mutta jos erehtyikin maistamaan, tuli teatraalinen "yök". Kerran taisi merkata variksen päälle. Aloin jo mielessäni perumaan kesän taipparisuunnitelmia...kunnes -> katso alempana tämän päivän treeni :)

Lokki: lokkeja en ole saanut hankituksi. Yhden rannasta löytyneen, hyväkuntoisen, tuoreen kuolleen lokinpoikasen toi rantavedestä pentuna. Syksyllä yhteistreeneissä myös raahasi yhtä lokkia varovaisesti siivestä rantavedestä. Nyt pääsiäisenä yhteistreeneissä kantoi maalla isoa lokkia, kun oli ensin leikitetty ja sitten annettu toisen koiran ottaa lintu nenän edestä.

Kani: Syksyllä otti spontaanisti pienen pupun suuhun ja palautti. Loppusyksystä myös teki itsenäisesti n 50 m jäljen palauttaen pupun. Pääsiäisenä oli yhteistreeneissä sitten iso kani. Tämän kanssa piti vähän ensi leikkiä ja sitten käyttää vielä kateuskorttia, eli toinen koira näytti, miten homma hoidetaan. Jäljen päässä avustaja auttoi koiraa hieman ja tulihan se kani sitten sieltä.

Fasaani: 2 kertaa olen fasaania näyttänyt ja sen kanssa ei ole ollut ongelmaa.

Harakka: syksyllä näytin harakkaa kerran. Sama reaktio, kuin varikseen, eli kiinnosti kyllä, mutta suuhun ei halunnut ottaa.

Tämän päivän treenit


Otin eilen variksen sulamaan. Iltamyöhään leikin sisällä kohmeisella variksella. Kiinnosti kyllä, mutta suuhun ei kunnolla ottanut. Jätin sulamaan ulos hissukseen. Tänään ennen uloslähtöä vähän taas leikitystä. Nyt jo hiukan innokkaammin tökki kuonolla. Ja vihdoin ja viimein raahasi varkiksen siiven reunasta ilmeellä "no tässä tämä nyt sitten on, olepa hyvä vaan". Voi sitä ilon määrää :)

Treenit :
 -yksi malttiharjoitus, eli koira istumaan ja viskelin dameja lähietäisyydelle. En tehnyt mitään kovin pahoja, nenän ohi meneviä heittoja. Pysyi paikallaan. Hyvä.

-seuraamista ja linjaa. Tai ensin vaan seuraamista, ja ohjaaja haki itse damin, kun seuraaminen oli huonoa (jokin haju lammen rannalla veti puoleensa). Yksi onnistunut setti.

-hakuruutu. Koira puuhun kiinni. 6 damia, 1 kanidami ja varis hakuruutuun. Hyvää hakua teki. Ensimmäisenä tuli dami. Sitten upeasti varis (jee!), tosin jätti n. metrin päähän. Sitten kanidami hakualueen kauimmasta nurkasta ja sitten vielä yksi dami. Meni vauhdikkaasti. Ei vaihtanut dameja (keksi pääsiäisen yhteistreeneissä vaihtamisen ilot...). Kerran oli lähdössä dami suussa jatkamaan hakua, mutta kevyellä "eillä" lopetti ja palautti.

-sitten variksella vielä yksi nouto vedestä (palautti metrin päähän). Yksi muisti/linja, pudotti vahingossa palauttaessaan puoliväliin, eikä enää osannut ottaa suuhun. Sitten vielä toinen muisti/linja, palautti variksen suoraan käteen eteen istuen.

Yhteenvetona: usko siihen, että ollaan kesällä riistan osalta valmiita taippareihin palasi. Seuraamisessa (nomen yhteydessä) hommaa. Monessa muussa ympäristössä seuraaminen sujuu paljon paremmin.

1 kommentti:

  1. Kiva juttu, mutta vielä kivempi olisi jos ennen blogin päivittämistä siivottaisiin sotkut keittiöstä..

    VastaaPoista