maanantai 30. huhtikuuta 2012

Malttia ja markkeerausta

Tänään iltalenkillä oli mukana myös heittäjä, joten keskityimme lähinnä markkeerauksiin. Ja yritimme muistaa myös sen maltin treenaamisen. Ulkona oli myös paljon muita ihmisiä häiriönä ja koiriakin meni ohitse. Huomaa taas, että jo sen heittäjän mukanaoleminen saa muutosta koiraan ja esim. maltti on vähän hakusessa. Teimme:

-Malttia. Koira perusasennossa (nyt hihna kaulassa), heittäjä viskeli dameja ohitsemme. Koira oli aika hyvin, olisi varmaan pysynyt ilman hihnaakin paikallaan, joten seuraavan kerran voidaan jättää hihna pois. Sitten vielä seuruututin damien ympärillä, ihmisiä liikkui lähellä, joten sen vuoksi hihnan kanssa.

-Ohjaus+markkeeraus (n 130 asteen kulma). Tässäkin hihna taippariotteessa, koska ei ole kovin tuttu harjoite. Olisi halunnut hakea markkeerauksen ensin, mutta sain sitten käännettyä nokan linjaan päin. Palautti hyvin ja sitten haki markkeerauksen ja taas ihan hyvä palautus.

-Kakkosmarkkeeraus. Toinen veteen ja toinen maalle, n 60 asteen kulma. Laitoin hakemaan, kun kuono oli veteen päin, jonne lähtikin, mutta päätyi hakemaan ensin sen maalla olevan.  Sitten vedestä. Tiputti rantaveteen. Tämän jälkeen oli taistelu sivulletulossa...oliko nyt märkänä juuri vedestä tultua jotenkin hankalaa tulla sivuun?

-Markkeeraus niin, ettei heittäjää näkynyt. Oli ilman hihnaa sivulla. Pysyi heiton ajan. Sitten, kun päätin, että kävellään pari metriä poispäin, niin karkasi...enemmän oli huolestunut, että minne se heittäjä katosi. Uusi yritys taippariotteessa. Heittäjä meni takakautta kasan taakse. Nyt meni suoraan markkeeraukselle, palautti ensin hyvin, mutta jatkoi matkaa sinne, mistä heittäjä oli kiertänyt. Nähtyään, että heittäjä ei ollut kadonnut palautti damin.

-Sitten vielä toisessa paikassa markkeeraus niin, ettei nähnyt heittäjää (taisi olla ilman hihnaa), mutta damin luona näki heittäjän. Tämän palautti hyvin.

-Sitten malttia lyhyellä markkeerausmatkalla ilman hihnaa. Ekan hain itse. Tokaan sitten karkasi, kun olin kääntymässä koiran kanssa poispäin, mutta heittäjä nosti damin. Kolmannen pysyi paikallaan ja neljännen sai noutaa.

-Viimeisenä ohjaus/muisti ojan yli. Tässä joutu istumaan sivulla monenmonta minuuttua kun odotettiin, että yksi koiranulkoiluttaja menee ohitse. Nousi muutaman kerran seisomaan, kun turhautui siihen, ettei mitään tapahdu. Itse nouto hyvä. Sain napattua damin suoraan käteen rantavedestä.

-Lyhyitä seuraamispätkiä aina väleissä.

Yhteenvetona siis, että paikallapysymisessä/maltissa vielä hommaa. Varsinkin vähänkin uudessa ja erilaisessa tilanteessa menee turhankin säpsäkäksi. Viikonlopun kisassa pidän siis koiran taippariotteessa. Jos tulee yksinkertainen ohjaustehtävä, jossa viedään dami itse, saatan ehkä tehdä tämän vapaana seuraten riippuen koiran mielentilasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti