Tänään tauon jälkeen Agilityakatemian treenit. Molemmat koirat olivat keränneet tauon jälkeen aika lailla kierroksia. Gwenda teki vauhdilla (!) ja myös Merlin lisäsi vauhtia yhdellä vaihteella ja ohjaaja olikin aika pulassa. Merlin on myös alkanut lukemaan rataa ihan eri tavalla hyvässä ja huonossa. Välillä sillä tuli niitä omia oletuksia, miten rata voisikaan mennä... Mutta oli myös todella hyviä pätkiä, joissa ohjaus sujui todella vaivattoman oloisesti.
Nyt ei aivokapasiteetti riitä piirtelyyn. Rata tuntui aika vaikealta kokonaisuudessaan. Molempien koirien kanssa tuli kohtia, joita sai hioa. Merlin teki kepit monta kertaa puhtaasti (n 10 x ja vain kerran tuli virhe). Suurimmat ongelmat muodostui liiasta irtoamisesta, jolloin haettiin välillä vääriä esteitä. A:n alastulossa ei meinannut pysyä lainkaan (tässä olisi pitänyt ohjaajan saada etumatkaa), joten valmentajan piti pidellä koiraa kiinni kun hioimme A:lta kepeille menoa... Positiivista palautettakin tuli, vaikka oma fiilis oli lähinnä kuollut ja tuntui, että tilannetta oli vaikea hallita, kun vauhtia oli liikaa. Joissain treeneissä, kun on saatu sellainen mukava ohjausrytmi. Nyt mulla oli koko ajan hirveä kiire ja hätä. Lisäksi piti olla tosi tarkka, jottei koira ohjaantunut minne sattuu.
Gwenda todella teki vauhdikkaita pätkiä. Menin itsekin hapoille. Kiva treeni :) Keinu jännitti, kun tässä hallissa ei oltu juuri sitä tehty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti