maanantai 11. helmikuuta 2013

Kepeissä edistystä

Treenailimme omatoimisesti agilitya. Hallilla vierähti lähes kaksi tuntia! Gwenda treenasi lyhyesti kahteen otteeseen ja Merlin enemmän 3 kertaan jaettuna. Molemmat koirat olivat oiken mukavia treenikavereita. En tajua, miten tuo Merlin vaan jaksaa ja jaksaa...

Merlinin kanssa teimme seuraavaa:
-Kepit: ensin 8 kepillä niin, että oli verkko alussa ja lopussa. Meni upeasti. Sitten verkko vain alussa ja hienosti meni edelleen. Sitten 12 keppiä, verkot alussa ja lopussa ja hienosti meni. Se oli ihan noin vaan jotenkin alkanut hahmottamaan hommaa. Lopputreeneissä homma alkoi tökkimään (ei johtunut morivaation puutteesta) ja lopulta lähdin taas helpottamaan lisäämällä pari verkkoa, että saatiin onnistumisia.

-Kontakteja: A ja puomi, joissa pysyi hyvin. A:n ylösmeno juoksulla, ei pitäisi olla riskiä kontaktin ylihyppäämisestä. Alastuloon on 2on2off, joka oli tänään hyvä, kesti härnäämistä mainiosti. Puomilla olen laittanut namin ylösmenokontaktille aina satunnaisesti, jotta koira rytmittäisi menon oikein. Ihan alussa tässäkin oli pysäytys. Tähän asti ei ole hyppinyt kontaktin yli ilman namiakaan edes radalla. Alastulossa 2on2off, joka niinikään sujui tänään hyvin. Ilmeisesti tässä hallissa sitten nämä sujuu, mutta Akatemialla ei...

-Ratapätkää: Tein samaa pätkää, kuin torstaina 7.2. (sen päivän päivityksessä, esteet 8-10) ja jatkoin siitä vielä parilla esteellä eteenpäin. Tavoitteena saada siis pituus onnistumaan, vaikka sen jälkeen kaartaisi (eli ei hyppää siitä välistä) ja se päällejuoksu-persjättö oli ihan hyvä vahvistaa. Jouduin laittamaan pituuden sivuille hieman lisäestettä, koska kaarsi välistä..

Toisena asiana etenemistä ja rimat olivat samalla aika korkealla. Etenemisharjoituksessa oli aitoja, jotka olivat hiukan vinossa eri suuntiin, rengas ja muuri. Etenemiskäsky alkaa toimia.

Gwendan kanssa teimme myös samaa radanpätkää, kuin Merlinillä. Lisäksi etenemistä (putki-aita-rengas-muuri). Muuri aiheutti ensimmäisellä kerralla ihmetystä ja renkaaseen laitoin sivulle apuaidat, koska meni herkästi välistä. Alkoi rullata. Etenemistreeniä edelleen tarvitaan.

Lisäksi jonkun verran kontakteja (A ja puomi) sekä keppejä. Gwendan kanssa kepit ovat vielä hyvin epävarmat. Voisi ajoittain palata siihen, että on kaikki verkot, niin saisi vauhtia hommaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti