lauantai 19. huhtikuuta 2014

Ryhmätreenit

Otin Gwendan ensisijaisesti ryhmätreeneihin mukaan. Loppuosaksi vaihdoin koiraa, jotta Merlinille saatiin malttitreeniä.

Gwenda oli oikein mukavassa vireessä. Se oli rauhallinen, en kuullut yhtään ääntä. Silloin, kun muut tekivät, se pisti maaten, ei erityisemmin kuumunut muiden markkeerauksista ja noudoista. Palautukset olivat hyviä.

Paikkana pelto, koiria 5. Meillä oli alkuun 2 paikkaa motivoidulle linjalle, nämä alle 180 asteen kulmassa. Toinen pellolla ja toinen pollon kulmassa, ojan takana ja henikon/metsän puolella. Niiden väliin tuli sitten markkeerauksia (metsän puolelle).

Lähetin ensin pellon kulmaan linjalle samaan aikaan, kun toine oli palauttamassa. Tämä oli ilmeisesti liikaa viime viikonlopun tapahtuman jäljeen ja Gwenda nosti niskakarvat ja pysähtyi. Tein uuden lähetyksen ja se eteni hyvin. Linja myös toiseen paikkaan oli hyvä.

Seuraavaksi markkeeraus erillisenä. Taisi olla ihan ok.

Seuraavaksi markkeeraus, lähetinkin linjalle. Tässä se markkeeraus veti ja koira pysähtyi kesken matkaa tuijottaen markeerauspaikalle. Uudella kehoituksella jatkoi oikeaan suuntaan.

Teimme vielä yhden markkeerauksen (ihan ok) ja sitten linjan markkeerauspaikalle. Tässä pysähtyi metsän reunaan ja jatkoi sitä. Eteni sitten oikeaan suuntaan, kun heittäjä auttoi käpyjä heitellen.

Teimme vielä muistaakseni yhden linjan pellolle.

Merlinin kanssa heittelin alkuun muille markkeerauksia. Hiukan vaikea heittä, kun toinen tempoo hihnassa...

Sitten Merlinille malttia: Koira istumaan sivulle. Heitettiin markkeeraus. Ilman paikallaolovahvistamista lähdin hakemaan damia. Monta kertaa meni siihen, että koira ei lähtenyt mukaan (olen yleensä vahvistanut käskyä). Vaati näköjään kunnon karjaisun ja koiraa kohti "hyökkäämisen", että viesti meni perille. Saimme pikkuhiljaa onnistumisia.

Koska pellon kulmassa oli hukassa yksi dami, niin tein sinne lyhyen (20-30 m), sokon linjan.  Eteni suoraviivaisesti, ojan yli ongelmitta ja dami löytyi nopeasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti