Olen viime aikoina tehnyt välillä treenejä niin, että molemmat koirat ovat mukana (toinen kiinni puussa). Merlinillä, kun se kuumeneminen tulee toisen koiran läsnäolosta, kun yksin menee ihan ok. Näissä menestys on ollut vaihtelevaa, enkä osaa sanoa, onko tämä nyt kokonaiskuvassa hyvä vai huono juttu. Lisäksi olen sisällä tehnyt sitä, että lähetän vuorotellen linjalle tai hakuun asuntoon. Se menee hyvin, ja odottava koira pysyy paikallaan. Ulkona ei olisi vielä mitään toivoa...
Ehkäpä pitää vähentää kuitenkin näitä treenejä (ja järjestää yhteistreenejä, joissa on koiria läsnä, mutta itse täyty keskittyä vain omaansa). Näissä on myös välillä sellaisia katastrofin aineksia ja Gwendalla keskittyminen on huonoa. Tiputtelee dameja (jota ei muissa tilanteissa tee).
Vaikka vesitreeneihin on jo kelien puolesta mahdollisuus, niin aloitan sen kanssa maltilla, Gwendan suhteen (oppineena viime keväästä) etenen hitaasti. Odotan, että se menisi enemmän spontaanisti sinne veteen, ettei siitä tulisi niin kuumottava elementti. Lenkit suurimmaksi osaksi ovat kuitenkin veden äärellä.
Maanantai-treeni. Omatoimitreenit, molemmat koirat mukana. Teemana erityisesti taakse lähetykset. Merlin kanssa myös malttijuttuja.
Tein pääosin niin, että laitoin 20 m koiran eteen ja taakse damin, lähetin taaimmaiselle. Palautuksessa joutui juoksemaan toisen damin yli, eli vaihtamattomuutta siinä sivussa.
Haluan tosiaan, että ensin näytän suunnan ja komennolla saa mennä. Merlin oli usein edistämässä (kerran karkasi käsimerkin kohdalla), Gwenda taas jäi vielä ihmettelemään komennon jälkeenkin, että kumpaan suuntaan nyt pitää mennä. Jouduin alkuun jättämään sen etummaisen damin kokonaan pois, että sain irtoamaan.
Merlinin kanssa oli malttiongelmaa: kun oli palauttanut damin, niin katse kiinnittyi siiheh maassa olevaan damiin. Kerran karkasi sille (ja koska kielsin, niin lähtipä rallattelemaan damin kanssa, mikä on uusi ilmiö). Tein sitten ihan sellaista treeniä, että seuruutin dameja kohti yms. Se kävi todella kuumana ja tämä "perusjuttu" jonka suhteen ei aiemmin ollut ongelmia ei näköjään onnistu nyt ilman avustajaa, koska M on niin nopea, että pääsee helposti varastamaan. Ei regoi karjaisuun (paitsi niin, ettei palautakaan damia). Kerran oli hyökkäämässä mun jalkojen juuressa olevalle damille. Läpsäsin puolisuutuksissa kuonoon kevyesti (en lähtökohtaisesti kannata koiran fyysistä rankaisua). Tämän jälkeen ei enää tavoitellut dameja samalla intensiteetillä..
Puussa odotellessa Merlin välillä huusi, ajoittain oli taas hiljaa.
Gwenda otti ilmeisesti häiriötä Merlinistä, kun jäi mutustelemaan dameja kesken matkan, tiputteli, kieri maassa yms. Gwendan kanssa tein lopussa yhden muistin (olin jättänyt damin ennen treeniä toiseen paikkaan). Meni hyvin.
Gwenda välillä ilmoitteli itsestää, kun oli puussa kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti