Eilen tutustuimme uusiin lenkkeilymaastoihin ja teimme ohessa pienen treenin. Sokkona lähihakua ja linjaa. Piilotin 3 damia molempia tehtäviä varten. Molemmille sama treeni, Merlinillä linja oli n. 35 m ja Gwendalla 25 m ja kulki sellaista lyhyeksi ajettua heinikkokaistaletta damien ollessa pidemmässä heinässä.
Lähihaussa istutin koiran pöheikön eteen ja menin itse Merliniä treenatessa 30 m päähän ja Gwendan kanssa 20 m päähän. Gwenda haki sopivan pientä aluetta. Haetutin kaikki damit samalla tavalla. Merlin laajensi herkästi turhan kauas, mutta kuunteli pilliä ja suuntia saaden damit hyvin ylös.
Sokon linjan tein molemmille kahdesti, eli yksi dami jäi. Gwendalla oli ekassa lähetyksessä oma suunnitelma, mutta otin viereen ja uudella lähetyksellä eteni oikeaan paikkaan löytäen damin. Toinen tuli myös hyvin. Merlin irtosi hyvin, teki taas hiukan laajaa lähihakua, mutta jälleen kuunteli pilliä löytäen damit.
Agilityt siihen perään. Omatoimitreenit hallilla. Molemmille koirille kaksi settiä. Merlinille hurvittelua radalla ja painotimme keppejä sekä keinua radan osana. Kepeissä harjoitellaan sisäänmenoja vaikeammista kulmista ja yritän häivyttää itseäni juoksemasta siinä ihan vieressä. Tämän suhteen ollaan alkuvaiheessa. Keinussa pysyi hyvin alastulon. Aion pitää pysäytykset vielä alkuun kisoissakin.
Gwendan kanssa piti tehdä keppejä verkoilla, mutta verkot olivat edelleen kadoksissa. Teimme 6:lla kepillä sitten ilman verkkoja ja se menikin hyvin minun ollessa oikealla puolella. Vasemmalla ohjatessa ei onnistunut, mutta en takertunut siihen, vaan vahvistin parilla onnistuneella suorituksella oikealla ohjaten. Lisäksi teimme etenemisharjoitusta ja keinua. Vähän myös rallattelua radalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti