Agikisat
Merlin starttasi viikko sitten kolme ensimmäistä virallista agistarttia. Tulokset eivät päätä huimanneet, mutta olin tyytyväinen. Merlin teki hieman normaalia hitaammin, varmaankin häiriöstä johtuen. Mutta parempi niin, ettei kisatilanne saanut sitä juoksemaan sekopäisenä radalla. Pelkään kyllä, että tottuessa kisaamiseen, tulee vauhtia liikaakin.. Ei muuten tiputtanut yhtään rimaa (korkeus oli 55 cm). :)
1. agilityrata HYL: Oli ottamassa kiellosta (outoa käytöstä, lienee ottanut häiriötä) ja A:n ylösmenosta virheet. Lopussa juoksi vikan aidan sijasta putkeen, niinkuin muutama muukin koira. Positiivista oli keppien onnistuminen puhtaasti.
2. agilityrata HYL: täysin puhdas rata, kunnes juoksi kepeille niin kovaa, ettei taipunut tokaan väliin. Korjasin, mutta nyt jätti vikan välin välistä. En jaksanut enää korjata ja otin hylätyn. Loppu meni omasta mielestäni virheettä.
3. hyppyrata 5 (n -9 sek tavoiteajasta): Kepeillä yksi virhe. Taas kovalla vauhdilla kepeille ja toka väli jäi välistä. Nyt korjaus ok. Tällä radalla muuten ennakoi vähän lähdössä.
HSKH:n agility
Teimme ensin harjoitusta, jossa piti hakea etäisyyttä sivusuunnassa koiraan (hyppy-hyppy, U-putki, hyppy-hyppy. Merlinin kanssa sai aika hyvin etäisyyttä otettua ja kokeiltiin rajojamme. Gwendan kanssa teimme 2-3 kertaa, eikä valmentaja halunnut enää lisää etäisyyttä. Gwenda kuulemma koko ajan vaan seuraa minua, eikä halunnut nuorelle koiralle nyt epäonnistumisia. Taas oli ongelmana putkeen meno hankalassa kulmassa.
Toisena asiana teimme helpohkoa W - mallista rataa, jossa oli tarkoitus itse liikkua mahdollisimman vähän. Merlin irtoo mukavasti, ja sen kanssa ei ollut ongelmaa. Gwendan kanssa en yrittänyt ihan äärirajoille asti.
Lopuksi keppejä. Merlinille hankalampia kulmia. 90 astetta on kaikkein vaikein, eikä varsinkaan hypyn kanssa oikein mene. Gwendan kanssa ilman verkkoja keppejä. Seuraa minua vielä aika tiiviisti ja menee hitaasti.
Omatoiminen agility
Merlin: Kontakteja, putki-puomi -erottelua, radan pätkiä ja keppejä. Kepeissä meni vähän vänkäämiseksi ja lopussa koirakin jo selkeästi väsyi turhan paljon, jolloin tuli herpaantumisia. Rimoja pidin vinossa ja eri korkeuksilla.
Gwendan: Tein keppejä verkoilla, jotta saisi lisää vauhtia ja itsenäisyyttä. 6:lla verkolla tekee vauhdilla ja aika itsenäisesti, mutta 4:llä verkolla alkoi epäröimään ja kyselemään. Gwendanhan saa ilman verkkojakin menemään kepit puhtaasti, mutta se on kovin hidasta ja haluaisin niihen edes vähän itsenäisyyttä ennen kisaamista.
Lisäksi vauhtiharjotteita. G pysähtyy helposti hypyn (ja varsinkin putken) eteen, jos on jotain pyöritystä tai oma vauhti pysähtyy. Nyt tein matalammilla rimoilla sellaista pientä rataa, jossa oli juuri näitä hankalampia kohtia. Ohjasin lelu kädessä ja sain pikkuiseen hyvin vauhtia ja draivia. Toisena oli etenemiskäskyn treenausta pari kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti