maanantai 9. joulukuuta 2013

Omatoimiagit

Tänään on oikein koiranpäivät! Tunnin metsälenkki ennen agilityä ja myöskin sen jälkeen. Illalla vielä metsälenkki ennen ohjattua agia. Saas nähdä, riittääkö virtaa vielä illalla.

Omatoimiagit hallilla. Tein vuorotellen molempien kanssa lyhyen pätkän kerrallaan, mutta kokonaisuudessa treeniin vierähti tunti ja vartti. Ja edelleen koirat vetivät kentälle päin.

Merlinin kanssa tehtiin mm. seuraavia juttuja:

- Putki-A -erottelua. Välillä sanoin vain esteen nimellä, välillä autoin omalla liikkeellä. Ei mitään täysin varmaa ole, mutta kyllä se selkeästi pohti tuota juttua eikä vaan painanut menemään putkeen peräjälkeen. Muitakin kontakteja tehtiin ja alastulot olivat pääosin ihan jees.

- Keppejä osana rataa erilaisista kulmista. Tuli onnistumisia ja epäonnistumisia. Välillä keppien lopussa herpaantuu. Tiukalla kulmalla ohjatessa on vaikea taipua 1-2 väliin.

Gwenda:

- Keppejä ilman verkkoja, ensin kuudella ja sitten 12 kepillä. Taas oli jo enemmän jyvällä hommassa. Menee aika rauhallisesti, mutta jo hiukan itsenäisemmin.

- Putki-A erottelua. Gwenda on puolestaan kontaktihullu, mutta kyllä se alkoi toimia tässä. Ja lähestymistapa Merliniin verrattuna on niin erilainen! Alkuun Gwenda oli varovaisempi ja varmisteli minulta tehtävänantoa, mutta varmuuden kasvaessa vauhti kasvoi.

- Vähän rallattelua radalla, rengasta myös vahvistimme.

1 kommentti:

  1. Tuo alku: Tunnin metsälenkki ennen agilityä ja myöskin sen jälkeen.
    -Oikeen kateeliseks muutun! Se ois ihanaa jos joskus meidän koiran kanssa voisin kävellä metsässä koira irti (niin ettei se karkaisi jänisten hajujen perään) sen jälkeen ihanaa agia harrastamaan ja uusi lenkki sen jälkeen. ♡♡♡♡♡♡♡♡♡

    VastaaPoista