Maanantaina Akatemian agitreenit. Gwenda teki taas hyvää työtä, teimme lopussa lähes koko radan ilman virheitä (jättäen vielä kepit väliin). Myös Merlin petrasi edellisiltä kerroilta ja meillä oli oikein hyviä pätkiä.
Torstaina agit vain Merlinin kanssa Ojangossa ryhmässä. Hienoa oli, että sain irtoamaan jo aika itsenäisesti kepeille. Sitten tulikin paljon jumituskohtia, mutta näissä oli hyviä ohjausharjoituksia.
Tänään olimme UMN:n nomekoulutuksessa. Peruutusten vuoksi pääsin treenaamaan molempien kanssa. Kouluttajina olivat Susanna ja Tommy Salonen.
Lähdin Merlinin kanssa treeniin olettamuksella, että se tuskin pääsee tekemään yhtään noutoa. Meillä kun on suurin ongelma maltti ja passityöskentely. Ainoa päämäärä oli saada se hiljaiseksi ja rauhalliseksi ja päätin, että en päästä noutamaan, ennen, kuin viretaso on hyvä. Mutta yllättäen pääsimme tekemään kaikki tehtävät!
Tässä on matkan varrella yritetty kaikenlaista kikkaa Merlinin rauhattomuuden suhteen, mutta edellisessä Susanna Fontellin koulutuksessa tuli minulle jonkinlainen valaistuminen. Ja nyt tässä koulutuksessa tuli vielä täydennystä omaan ajatteluun. Jotenkin se koko filosofia siitä, että koira rentoutuu ja rauhoittuu silloin, kun ohjaajalla on tilanne hallussa. Ohjaaja kertoo, milloin on aika mennä hommiin ja noutaa, eikä koiran tarvitse olla siitä vastuussa. Silloin koiran ei tarvitse käskyttää ohjaajaa vinkumalla, tuijottamalla, polkemalla tassua ja hyppimällä vasten.
Keinot eivät sinäänsä olleet ihmeelliset. Löysin ensin oman sisäisen zenini. En enää jaksa stressata sitä, että tekeekö koira treenissä jotain "kamalaa". Olin itse päättäväisempi. Otin käyttöön viime viikonlopulta mukaan tulleen "painostetun seuraamisen", jolla oli Merliniin heti jo rauhoittava vaikutus. Lisäksi pidin sen hihnan avulla perusasennossa. Jos se nousi, yritti hyppiä, puuhata omiaan tms. niin koira oli niin tiiviissä otteessa, ettei se päässyt tekemään muuta. En ainakaan katsonut koiraan, en kieltänyt tai käskyttänyt, en riuhtonut tai kosketellut. Ja sitten jos se vingahti, niin tein joko paikallaan tätä painostetun seuraamisen tekniikkaa tai lähdin seuruuttamaan pois. Ja tällöin en ainakaan ottanut mitään kontaktia koiraan. Sen ollessa rauhallinen, silittelin/rapsuttelin, saatoin kehua rauhallisesti ja välillä antaa naminkin.
Rauhaton liikehtiminen loppui kokonaan alkupuheiden jälkeen. Se oli aivan valtaosat 3,5 tunnista hiljaa. Se ei käskyttänyt minua. Se katsoi muiden koirien puuhia rauhallisena. Sain siihen kontaktin ja teimme asioita yhdessä. Nyt sen omistajaa katsovan, vaativan tuijotuksen sijaan, se katsoi minua välillä vain tarkistakseen, että "ok, ei tarvitse nyt tuosta damista välittää, me nyt vaan istutaan tässä".
Tehtävät olivat Merlinille sellaisia, että varmasti ne osasi (lähihakua erikseen, motivoitua linjaa ensin yhteen paikkaan ja sitten kahteen paikkaan ja markkeerausta, jossa haettiin sitä tarkkuutta). Yhden damin vaihtoi ja markkeeraus pitkään heinään ei ollut aivan tarkka.
Gwendan kanssa samat tehtävät. Sillä myös tuo kuumuminen on ollut haaste, joka tulee esiin ääntelynä ja lautasen kokoisilla silmillä tuijottelulla. Tähänkin tuo painostettu seuraaminen toimi oikein mainiosti.
Gwendallahan on ollut sellaista "jäätymistä" isommissa treeni/koetilanteissa. Nyt otti ihmiset ja koirat aika hyvin, mutta Gwendan treenistä tulikin tarina siitä, miten pikkuinen kohtasi pelottavan tuulimyllyn (joka natisi!), mutta joka kerta voitti pelkonsa ja toi sieltä damin.... Ihana tyttö :)
Markkeeraus ei ollut ihan parasta Gwendaa ja palautuksissa alkoi välillä ilmenemään damilla heittelyä yms. Ilmeisesti voi liittyä juoksuihin (joista on muitakin merkkejä ilmassa).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti