maanantai 30. syyskuuta 2013

Nometreenit x 2 (viime viikkoa)


Tällä viikolla kaivoin ne damit taas esiin ja treenasimme torstaina ja lauantaina sänkipellolla. Tauon jälkeen tein aika lailla perusjuttuja. Ensi sunnuntaina on wt-koe, ja nyt taas tuntuu, että on treenaamatta sitä sun tätä...

Keskiviikon treeni oli lyhyt. Tein muisteja/linjoja kahteen paikkaan. Etäisyys ja lähetyspaikka vaihteli. Toinen paikka oli voimalinjan tolpan juuri ja toinen sellainen pieni heinäkasa. Merlin oli kaiken kaikkiaan rauhallinen ja seurasi hyvin. Ei välittänyt juuri 100 metrin päässä välillä ohi menevistä koirista. Ainoa miinus oli, että ensimmäisellä kerralla vaihteli (molemmissa paikoissa oli useampi dami). Teki molempiin paikkoihin 2 noutoa.

Gwenda oli aivan mahdottoman energisellä päällä. Seuraaminen oli hyvin kengurumaista. Meni mennen tullen aivan törkeän kovaa. Ei kuitenkaan ääntelyä. Toisesta paikasta 2 ja toisesta 3 noutoa. 

Lauantaina vähän pidempi treeni ja molemmilla koirilla kahdessa osassa. Ensin molemmille kahteen suuntaan soko linjat, (toiseen paikkaan 2 ja toiseen paikkaan 1 linja) Merlinillä yli 50 metriä ja Gwendalla alle sen. Ihan ok meni.

Sitten suuntia. Merlinillä oli vasemmalla, oikealla ja takana n 30 metrin päässä damit (motivoidusti). Tein niin, että laitoin koiran odottamaan 10 metriä ns. keskipisteen taakse. Kutsuin aina kohti, pysäytin ja näytin suunnan. Tein jokaisen x 2, ja täydensin joka välissä damin paikoilleen. Oikea ja vasen meni hyvin, mutta jälkimmäisellä kerralla se taakselähetys oli vaikea. Korjasin tämäm lisämotivoinnilla.

Gwendalle sama juttu, mutta sillä oli vain oikea ja vasen. Välillä kutsuin kokonaan luokse ja palkkasin damilla, ettei ennakoinut pysähdystä. Meni aika mainiosti.

Tein molempien kanssa myös vähän jotain malttijuttua ja panostimme siihen seuraamispuoleen. Menee ihan ok molemmilla tälläsessä häiriöttömässä tilanteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti