tiistai 25. helmikuuta 2014

Kevät tulee, damit siis esiin!

Gwenda sai tänään treenailla jo nomehommia. Agitreeneihin pääsee vasta ensi viikolla. Merlin pääsi lenkille/treenaamaan uuden tollerikaverin kanssa :)

Nyt treenipimennon jälkeen helppoja juttuja (etenkin Gwendalle), jotta itseluottamus kasvaa.

Gwenda: Alkuun hakuruutu ilman motivointia metsäisellä, avonaisella rinteellä. Osassa oli näköyhteys ohjaajaan. Lähetys pellolta 20 m metsänrajasta. Haki 5/5 damia

Alkuun vähän pysähtyi kyselemään keskellä ruutua (en reagoinut). Ekan damin jälkeen ei enää kysellyt. Vauhti ei ollut kova, mutta damit tulivat hyvin järjestelmällisesti ja nopeasti. Gwenda on hauska, kun se jo lähetysvaiheessa haistelee tuulta ja laatii selkeästi hakusuunnitelmaa ja ihan ajatuksen kanssa se siellä ruudussa liikkuukin.

Teimme myös oikeaa ja vasenta (damit molemmissa suunnissa). Tämä oli sellainen, mikä juuri ennen juoksuja sai koiran täysin lukkoon. Nyt muisti taas suunnat.

Merlin: Alkuun omaa treeniä. Tein motivoitua linjaa pellolla. Koira istui lähetyspaikalla ja kävin viemässä 3 damia n 50 asteen sektorille. 2 dameista oli ojan toisella puolella ja yksi ihan keskellä peltoa.

Eka linja lähti oikeaan suuntaan, mutta ojan reunalla lähti tekemään omia ratkaisuja. Kutsuin takaisin luokse. Kävelin lähemmäksi. Uusi lähetys lähti ihan väärään suuntaan ja koira taas luokse. Taas kävekyä kohti damia ja nyt meni sitten ojan yli. Linja ei ihan suora ollut.

Toisessa linjassa ekassa lähetyksessä sama juttu, eli ojan reunalla muutti suuntaa. Kutsuin luokse, kun lähti omaan hakuun. Toisella lähetyksellä taas jäi ojan reunalla pyörimään. Pysäytin ja sain ohjauksella ojan yli oikeaan paikkaan.

Vika linja lyhyellä matkalla oli ok.

Sitten lenkki ja lenkin lomassa treeniä uuden tollerikaverin kanssa:

Alkuun seuraamista ilman hihnaa. Sitten hihnan kanssa niin, että maassa oli dameja. Ei ollut mitään saumaa seuruuttaa ilman hihnaa, kun Merlin kuumeni toisen koiran läsnäolosta niin, että olisi rynnännyt jokaiselle damille.

Hakuruutu vuorotellen. Molemmille 3 damia. Itse haku oli hyvää. Merlin odotti hihnassa ihan nätisti toisen vuoron aikana. En uskaltanut pitää vapaana, koska tuo tolleri oli aika pehmeä, ja olisi säikähtänyt ikiajoiksi, jos mun olisi pitänyt huutaa Merlinille perkelettä..

Kerran Merlin säntäsi damikasalle hakemaan damin ilman lupaa. Tämä on juuri sitä, mitä toisen koiran läsnäolo tekee: kaikki damit kuuluu Merlinille..

Merlinin viikko

Merlinillä on ollut oikein koiranpäivät Gwendan ollessa saikulla: se sai siis viime viikolla treenata Gwendankin edestä agihommia.

Tiistai-agilityssä (HSKH) teimme alkuun keppiharjoituksia kahdesta kulmasta. Ongelmana edelleen alun huolimattomuus. Sitten teimme 1-luokan tasoista rataa, joka meni ongelmitta. Lopuksi kontakteja erikseen.

Keskiviikkona vähän damijuttuja ennen agia. Tein linjoja pellolla motivoituna, pysäytyksiä ja suuntia. Tällä kertaa toimi hyvin se, että ensin näytin suunnan ja sitten vasta käskyn. Koira malttoi odottaa suullista käskyä.

(Akatemian) Agilityssä meni oikein mainiosti, saimme hiottua monia ohjausjuttuja, kun oli tupla-aika. Lopuksi vielä kontaktien alastuloja ja saimme siihen vinkkiä. Treeneissä etupalkka ja koira kannattaisi vapauttaa melko nopeasti, kun on pysähtynyt oikeaan asentoon. Merlin näyttää tietävän kyllä, mitä pitäisi tehdä, mutta maltti puuttuu. Nopeammalla palkkauksella menisi a) nopeasti siihen alastulokohtaan ja b) pysähtyisi "särmikkäämmin".

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Agilityhommia

Akatemian agitreenit: Molemmilla oikein mainiot treenit. Gwenda taisi loppuun tehdä virheettömän radan ja Merlininkin kanssa teimme ilman ohjausvirheitä. Nyt nuo kepit ovat alkaneet kummittelemaan Merlinillä, tulee radalla enemmän epäonnistumisia, kuin onnistumisia. Pitää keksiä jotain niihin. Mutta tosi kiva ohjattava koira, muutamia vaikeita kohtia meni kivasti. Gwendallakin oli niitä vauhdikkaita kohtia ihan kivasti.

HSKH:n treenit: Gwenda osallistui itse varsinaiseen treeniin. Oli aika vaikea rata, esteet lähellä tosiiaan ja paljon ansoja. Gwendan kanssa tosin vaikeinta oli ne kohdat, missä piti irrota. Kepit meni ok kahteen otteeseen radalla.

Lopetimme ajoissa, niin tein omatoimisesti rataa myös Merlinin kanssa. Sille tämä rata oli paljon vaikeampi. Ne kepit tuottivat taas harmaita hiuksia...

lauantai 8. helmikuuta 2014

Hei, me myös nomeillaan!

Pari viikkoa on lähes vierähtänyt. Gwendan juoksut ovat juuri loppuneet ja elämä palaa taas normaaleihin uomiinsa. Viikon päästä Gwendalla on sterilointikin edessä, joten valeraskaus jäänee tulematta :)

Maanantai-agility: Merlin teki oikein mukavasti, eipä mulla ole paljoa moittimista. Gwendalla alkoi olla tärppipäivät lähellä ja se oli vähän sellainen haahuilija... Mutta kepit osana rataa Gwendan kanssa ekaa kertaa!

Torstai-agility: Merlin oli mukana. Radalla oli paljon ansoja, joista aika moniin sitten jäimme.

Nome-treenit: Ryhmätreenit useamman koiran kanssa. Merlin oli mukana, lähinnä yritin saada sitä rauhoittumaan ja kontaktiin, joten emme tehneet aivan samaa kuviota, kuin muut. Se kävi todella kierroksilla, mutta aina välillä rauhoittui.

- Motivoitu pitkä linja x 2. Treenin alussa veimme damit paikkaan pellon kulmassa. Tässä välissä tuli ohjausta ja markkeerauksia monelle koiralle ties minne. Merlin näytti pitävän kaikki paikat mielessään. Ensimmäisellä kerralla paikalla oli avustaja varmistamassa, ettei Merlin vaihda. Paikka oli niin pitkällä, ettei koiraa edes oikein nähnyt. Meni suoraviivaisesti, ei ollut aikomustakaan vaihtaa.

Toinen linja taas samaan paikkaan (välissä muut koirat tekivät taas kaikenlaista). Hyvä suoritus taas.

-Markkeeraus x 2. Heittäjä heitti pellolta metsän reunaan. Oikein hyvin meni.

-Tein vielä itse yhden muistin/linjan. Ei ongelmaa.

Taas siis sama juttu, kuin muissakin ryhmätreeneissä. Koira osaa paljon (ja tietää osaavansa). Pää kestää ne tehtävät, mutta se maltti/odotuspuoli...

Tiistai-agility: Molemmat koirat mukana. Ensin harjoitusta, jossa lisättiin sivuetäisyyttä koiran ja ohjaajan välillä. Merlinin kanssa ok, Gwendan kanssa piti helpottaa, koska oli aika vaikea.

Toisena asiana rataa, jossa harjoiteltiin ensin erikseen takaaleikkausta ja ylikulmassa kepeille vientiä. Sitten nämä asiat osana rataa. Merlinin kanssa se takaaleikkaus vaan ei toimi, tekee piruettia. Gwendan kanssa menee paremmin. Kepit sujuvat G:n kanssa koko ajan paremmin. Merlinin kanssa se tokan välin skippaaminen edelleen toistuu liian usein.

Omatoimiagility: Merlinille 3 settiä, Gwendalle 2. Erilaisia radanpättkiä, jossa oli paljon keppejä ja kontakteja. Merlinin kanssa sitä takaaleikkausta. Gwendan kanssa nyt putkeen meno sille vaikeasta kulmasta sujui. Nyt ei pelännyt keinua lainkaan, eli taisi olla joku väliaikainen juttu.

Nomeilua: Sokkoja linjoja x 3. Paikka oli vanhastaan tuttu, sellainen suora polku. Linjat menivät ihan ok.