sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Hakuruutua

Tänään pieni treeni lenkin lomassa. Hakuruudussa 7 damia. Minä ohjasin Gwendaa ja mies Merliniä.

Se haku ei ollut se pääpointti vaan odotaminen. Merlin näytti käyvän aika kuumana ja oli vähän hämillään tilanteesta. Viimeisen odotteluvuoron teki ilman hihnaa ja pysyi paikallaan. Gwenda jonkin verran piippasi ja kävi aika kuumana, joten rauhoittumiseen meni aikaa. Itse damit nousivat molemmilla tehokkaaseen tahtiin.

Gwendan kanssa treenailin sisällä suuntia, kun Merlin oli omalla juoksulenkillään. Vielä on niitä epävarmuuden hetkiä.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Agi x 3 ja nome x 2

Löysähkö treenitahti sen kun jatkuu. Kirjaamatta on kolmen viikon treenit. Ensimmäisenä kahdet maanantai-agit akatemialla. Ensimmäinen niistä oli lenkkien ja treenien täyteisen vapaapäivän lopussa. Radalla oli monta takkuista kohtaa ja erityisesti Gwendan vauhti lopahti. Merlinillä riitti virtaa. Kepit taisivat mennä radalla suoraan ekalla yrittämällä nappiin. Toinen maanantai-agi oli parempi, molemmilla oli oikein mainioita pätkiä. Gwenda on jatkanut hyvää työtään, mutta ne kepit ovat vielä esteenä kisaamiselle. Lisäksi muutamissa ohjauskuvioissa vauhti saattaa pysähtyä ihan kokonaan. Saimme ohjeita näiden korjaamiseen, pitäisi vielä vaan toteuttaa ne.

Torstain HSKH:n agiin otin Gwendan. Tein kepit ensimmäistä kertaa osana rataa, ja sehän meni (minun tukiessa) pariinkin otteeseen tehtynä ihan puhtaasti, mutta toki hitaasti. Muutoin G teki hienoa työtä, mutta yksi putkeenmeno sai taas sen pysähtymään. Teimme tätä erikseen palkalla, mutta vieläkin se oli vähän epävarma (ja kun se on epävarma, se pysähtyy),

Iloisena yllättyksenä yksi radoista oli tyhjänä ja tein Merlinille kahdessa ja Gwendalle yhdessä pätkässä vielä omatoimiagit. Merlinille erilaisia kepeille menoja, vielä vaatii työtä paljon.. Gwendalle sitä sun tätä ja vähän keppejä.

Merlin on nyt ilmoitettu kahteen agikisaan tammikuussa, kolmaskin harkinnassa. Gwenda kaipaisi vielä vähintään muutaman omatoimitreenin kepeillä, mutta nyt on kovin huonosti tiedossa arkivapaita, joten startti menee myöhemmäksi. Ehkä jokin möllikisa tammikuussa pikkuiselle.

Tapaninpäivänä nomejuttuja. Merlinille sellasta, että n 120 asteen sisällä oli yksi ohjauspaikka ja kaksi markkeerauspaikkaa. Tein ensin kaikki erikseen, sitten yhdistäen markkeerauksen ja linjan. Lopulta niin, että ensin katsottiin kakkosmarkkeeraus, lähetin ohjaukseen ja lopuksi markkeerauksiin. Ei vaikeuksia.

Gwendalle alkuun linjaa/ohjausta. Kahden ohjauspaikan välillä oli pieni kulma. Vein molempiin damit Gwendan nähden. Avustaja otti koiran huomaamatta jälkimmäisen (=houkuttelevamman) pois ja lähetin toiselle. Niin vaan G lähti väärään suuntaan, mutta en kieltänyt. Kävi huomaamassa, että damia ei löydy, kutsuin koiraa. G vaan ei totellut (sille on vaikeaa tulla tyhjänä takaisin). Lopulta koira luokse jä uusi yritys, jolloin koira meni oikeaan paikkaan. Toistia pariin kertaan samalla idealla.  Kerran jäi dami löytymättä, vaikka oli juossut yli. Lopuksi vielä ykkösmarkkeerausta + ohjausta. Ensin lähetys ohjauspaikalle. Kulma oli n 50 astetta.

Lopuksi molemmille koulutuksissa vinkattua harjoitusta "noutaa ei saa ilman lupaa, vaikka olisi vapaana". Eli koira vapaana, avustaja heittelee dameja. Koira ei saa rynniä damille ilman lupaa. Välillä annoin koiran mennä noutoon sieltä, mihin oli pysähtynyt ja välillä kutsuin ensin luokse. Jonkun damin nostin itse. Gwenda oppi ekasta kerrasta, aina pysähtymään ja odottamaan noutolupaa. Merlin oli hiukan kovakalloisempi, mutta oppi yllättävän nopeasti homman jujun. Kerran päihitti avustajan kilpajuoksussa.

Tänään vielä nomehommia. Merlinille parinmetrin levyisen ojan yli markkeerausta. Kasvatin noutoetäistyyttä kerta kerralta. Lopussa 3 kertaa niin, että ensin lähetys linjalle vastakkaiseen suuntaan, sitten vasta markkeeraus ylös. Ekan damin kohdalla vähän ravisteli, mutta loput tulivat nätisti.

Gwendalle ei vesihommia, vaikka on näin joulukuussa ihan oma-aloitteisestikin uinut. Teimme alkuun markkeerauksia heinikkoon niin, että kasvatin lähetyspaikan etäisyyttä. Sitten välissä 3 kertaa niin, että ensin lähetys linjalle 60 astetta toisaalle ja sitten markkeerauksen nosto. Näissä tuli hiukan ääntä kun käänsin pois markkeerauksesta, mutta teki kuitenkin suoraviivaiset linjat. Yksi palautus meni ihan damin hettelyksi, muut ok. Lopulta pari markkeerausta jo aika pitkällä etäisyydellä, toki samaan muistipaikkaan.

Sisällä olen muutamia kertoja viikkojen aikana tehtyn sellaista malttiharjoitusta, että joko asunnossa on piilotettu dameja tai käytävän päässä damikasa. Laitan toisen istumaan sivummalle ja toiselle lupa noutoon. Gwendalla ei ongelmia odottelussa, Merlinkin on yllättävän hyvin kestänyt. Takapuoli nousee maasta, välillä on ollut aikeissa lähteä, mutta kiellolla muuttanut mielensä ja pysynyt paikallaan.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Omatoimiagit

Tänään on oikein koiranpäivät! Tunnin metsälenkki ennen agilityä ja myöskin sen jälkeen. Illalla vielä metsälenkki ennen ohjattua agia. Saas nähdä, riittääkö virtaa vielä illalla.

Omatoimiagit hallilla. Tein vuorotellen molempien kanssa lyhyen pätkän kerrallaan, mutta kokonaisuudessa treeniin vierähti tunti ja vartti. Ja edelleen koirat vetivät kentälle päin.

Merlinin kanssa tehtiin mm. seuraavia juttuja:

- Putki-A -erottelua. Välillä sanoin vain esteen nimellä, välillä autoin omalla liikkeellä. Ei mitään täysin varmaa ole, mutta kyllä se selkeästi pohti tuota juttua eikä vaan painanut menemään putkeen peräjälkeen. Muitakin kontakteja tehtiin ja alastulot olivat pääosin ihan jees.

- Keppejä osana rataa erilaisista kulmista. Tuli onnistumisia ja epäonnistumisia. Välillä keppien lopussa herpaantuu. Tiukalla kulmalla ohjatessa on vaikea taipua 1-2 väliin.

Gwenda:

- Keppejä ilman verkkoja, ensin kuudella ja sitten 12 kepillä. Taas oli jo enemmän jyvällä hommassa. Menee aika rauhallisesti, mutta jo hiukan itsenäisemmin.

- Putki-A erottelua. Gwenda on puolestaan kontaktihullu, mutta kyllä se alkoi toimia tässä. Ja lähestymistapa Merliniin verrattuna on niin erilainen! Alkuun Gwenda oli varovaisempi ja varmisteli minulta tehtävänantoa, mutta varmuuden kasvaessa vauhti kasvoi.

- Vähän rallattelua radalla, rengasta myös vahvistimme.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Nometreenit

Otin itseäni niskasta kiinni eilen ja ehdimme vielä juuri ennen auringon laskua tehdä nometreenit. Etukäteissuunnittelu oli vähäistä. Välillä on paljon ajatuksia, mutta tuntuu, että omissa treeneissä vaan toistaa samoja juttuja. Moneen juttuun edelleen kaipaisi apuria. Pitänee nyt kirjata ihan paperille yleiseti tavoitteita ja harjoitteita eri osa-alueille.

Tein taakselähetyksiä ihan simppelisti motivoituna. koska olen nyt venkslannut näiden merkkien kanssa. Aikaisemmin mulla oli pystyssä oleva käsi pysähtymismerkkinä ja sitten taakselähetykset (hiukan viistoon) oikealla/vasemmalla kädellä heilauttaen ylös. Muomasin tämän ristiriidan ja vaihdoin taakselähetykseen kaksi kättä. Nyt kuitenki erään koulutuksen jälkeen päädyin vaihtamaan pysäytysmerkin niin, että käsi on matalammalla ja taakselähetysmerkit vaihdoin vanhoiksi.

Toisena asiana kiinnitin huomiota siihen, että näyttäisin merkin ensin ja vasta sitten suullisella käskyllä annan koiralle luvan mennä. Varsinkin Merlin on niin kova ennakoimaan, että merkit jäävät helposti katsomatta ja poika päättää itse, mihin menee. Yllättäen molemmilla tämä toimi paikaltaan lähtien jo heti, eli katsoivat ensin merkin (vaikka oli motivoituna) ja suullisella käskyllä lähti.

Tein myös pysäytyksiä erikseen. Palkaksi heitin damin, mutta annoin koiran odottaa hetken ja vasta luvalla sai noutaa.

Viimeisenä harjoituksena linjaa sellaisessa metsässä, jossa oli kuitenkin koko ajan näköyhteys koiraan. Matkaa 40-60 metriä. Kolme paikkaa, jotka oli kaikki alle 180 asteen kokoisessa viuhkassa. Ensin kaikki paikat erikseen. Lopuksi vein kaikkiin kolmeen paikkaan damit ja kolme linjaa putkeen. Merlinin kanssa kikkailin lähetyspaikoilla matkat pidemmiksi ja kulmat hastavammaksi. Gwendan lähetin kaikkiin samasta pisteestä.

Molemmat koirat tekivät oikein hyvin. Merlinillä tapansa mukaan poukkoilevampi linja. Gwenda heitteli alkuun lumisia dameja, mutta palautukset/luovutukset paranivat loppua kohti.

torstai 5. joulukuuta 2013

Kisavalmiita agiin?

Tässä on taas vierähtänyt reilu viikko sisältäen 2 akatemian agitreeniä, yhden HSKH:n agitreenin, yhden omatoimisen agitreenin ja yhden nometreenin.

Gwenda on kehittynyt agilityhommissa treeni treeniltä. Se tekee ihanan huolellisesti ja hyppää ilmavasti, ettei vaaan rimat kolise :) Kontakien alastulot ovat oikein korostetun huolellisia. Se on aivan mainio! Viimeiset HSKH:n treenit meni ratojen ja harjoitteiden suhteen täysin virheittä. Akatemiallakin on ollut hyvin huolellista tekemistä. Välillä tulee niitä rytmitysasioita eteen, Gwenda on herkkä minun liikkeen pysähtymiselle ja pysähtyy helposti myös itse. Akatemian radoissa ollaan sitten kiinnitetty tähän enemmän huomiota.

Kepit ovat Gwendan kohdalla se este vielä kisaamiselle. Pääsimme treenaamaan omatoimisesti pitkästä aikaa ja nyt myös verkot olivat käytössä. Tein muun ohella keppejä 3-4 verkolla, jolloin meni ihan ok. Kokeeksi poistin lopussa kaikki verkot ja saimme puhtaita suorituksia. Tämä vaatii, että olen siinä vieressä tukena ja pikkasen autan omalla liikkeellä pujottelua. Homma ei vielä ole vauhdikasta ja itsenäistä, mutta treenikertoihin nähden ollaan päästy nopeasti eteenpäin. Gwenda olisi siis kohta kisavalmis!

Merlinin kanssa ollaan petrattu tuosta aallonpohjasta taas parempaan suuntaan. Sen kohdalla ongelmia ovat kova vauhti ja halu edetä yhdistettynä rämäpäisyyteen ja pieneen huolimattomuuteen (välillä aidat siivekkeineen kaatuu). Lähdössä ja kontakteilla on malttiongelmaa. Välillä on aivan huisin hienoja pätkiä noilla vaikeillakin radoilla, mutta homma ei ihan koko rataa pysy kasassa. Kepeille ollaan treenattu nyt enemmän itsenäisyyttä ja haastavampia kulmia. Se olisi kyllä kisavalmis, mutta en vaan ole uskaltautunut vielä.

Nyt ostin molemmille ihan fleece-taluttimet palkkaamista varten, joten loppu viimeisetkin tekosyyt kisaamiselle. Tammikuussa kai sitten pitäisi starttailla...

Nomehommia teimme viime viikonloppuna. Tein uusissa kotimaastoissa linjahajoituksia muistina. Maasto oli harvaa rantametsää, jossa oli paljon pieniä ojia. Linjoilla tuli siis monta ojaa ja tiekin ylitettäväksi. Merlinille vähän vaikeampana ja Gwendalle helpompana.

Edellisistä koulutuksista muistin olla avustamatta Gwendaa, kun se kesken yhden linjan pysähtyi ja alkoi arpomaan, että oliko oikea suunta (vai pitikö mennä sittenkin toiseen paikkaan, jossa oli myös dami). Gwenda ratkaisi asian itse jatkamalla linjaa :). Molempien kanssa tein myös koulutuksessa vinkattua harjoitetta, jossa koira on vapaana ja heittelen dameja. Ilman lupaa ei saa mennä ja silloin, kun koira ei lähtenyt damin perään, annoin sen välillä luvan kanssa noutaa. Tämä ei ihan mennyt käsikirjoituksen mukaan, vaan koirat vaan lähinnä kuumuivat. Tarvitsee kyllä mieluummin avustajan heittämään.