maanantai 30. syyskuuta 2013

Nometreenit x 2 (viime viikkoa)


Tällä viikolla kaivoin ne damit taas esiin ja treenasimme torstaina ja lauantaina sänkipellolla. Tauon jälkeen tein aika lailla perusjuttuja. Ensi sunnuntaina on wt-koe, ja nyt taas tuntuu, että on treenaamatta sitä sun tätä...

Keskiviikon treeni oli lyhyt. Tein muisteja/linjoja kahteen paikkaan. Etäisyys ja lähetyspaikka vaihteli. Toinen paikka oli voimalinjan tolpan juuri ja toinen sellainen pieni heinäkasa. Merlin oli kaiken kaikkiaan rauhallinen ja seurasi hyvin. Ei välittänyt juuri 100 metrin päässä välillä ohi menevistä koirista. Ainoa miinus oli, että ensimmäisellä kerralla vaihteli (molemmissa paikoissa oli useampi dami). Teki molempiin paikkoihin 2 noutoa.

Gwenda oli aivan mahdottoman energisellä päällä. Seuraaminen oli hyvin kengurumaista. Meni mennen tullen aivan törkeän kovaa. Ei kuitenkaan ääntelyä. Toisesta paikasta 2 ja toisesta 3 noutoa. 

Lauantaina vähän pidempi treeni ja molemmilla koirilla kahdessa osassa. Ensin molemmille kahteen suuntaan soko linjat, (toiseen paikkaan 2 ja toiseen paikkaan 1 linja) Merlinillä yli 50 metriä ja Gwendalla alle sen. Ihan ok meni.

Sitten suuntia. Merlinillä oli vasemmalla, oikealla ja takana n 30 metrin päässä damit (motivoidusti). Tein niin, että laitoin koiran odottamaan 10 metriä ns. keskipisteen taakse. Kutsuin aina kohti, pysäytin ja näytin suunnan. Tein jokaisen x 2, ja täydensin joka välissä damin paikoilleen. Oikea ja vasen meni hyvin, mutta jälkimmäisellä kerralla se taakselähetys oli vaikea. Korjasin tämäm lisämotivoinnilla.

Gwendalle sama juttu, mutta sillä oli vain oikea ja vasen. Välillä kutsuin kokonaan luokse ja palkkasin damilla, ettei ennakoinut pysähdystä. Meni aika mainiosti.

Tein molempien kanssa myös vähän jotain malttijuttua ja panostimme siihen seuraamispuoleen. Menee ihan ok molemmilla tälläsessä häiriöttömässä tilanteessa.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Lomaillaan!

Hui, kuinka viimeisestä päivityksestä on aikaa. Tässä on ollut lomaa ilman koiria ja koirien kanssa. Viimeksi kunnon nomehommia oli mestaruudessa kuun vaihteessa. Viime viikolla oli molemmilla koirilla molemma agitreenit (akatemian ja hskh:n). Enpä enää niistä juuri muista. Varsinkin akatemian treenit olivat jotenkin tosi takkuiset, etenkin Merlinin kanssa.

Olemme myös kahden asunnon välillä, ja väliaikaisessa kodissa on myös Awe-hovawart huollettavana. Ja Awe kun ei treenaile, niin ulkoilu on keskitynyt lenkkeilyyn ja treenit ovat jääneet väliin. Olemme mökkeilleet jonkun päivän ja nyt olemme olleet Rukalla viikon. Juoksulenkki aamuisin ja päivällä 4-6 h patikkaretki saa koirat aika tyytyväisiksi.

Ilmoitin molemmat Sipoon WT-kokeeseen. Apua! Pitäisi varmaan treenata...

tiistai 3. syyskuuta 2013

Maanantai-agit ja noutoja vieraan ohjaajan kanssa

Edelliseen päivitykseen lisäyksenä: Merlinille ALO1 flattikisällistä! Helpotuksen huokaus kolmen nollan jälkeen. Ja mieltä lämmitti pelkkä positiivinen suullinen/kirjallinen palaute riistan käsittelystä. Nosti ne tosiaan aikailematta, palautti pehmeällä otteella ohjaajalle käteen. Saldona tältä kesältä on nyt 0-1-0-0-0-1. Ehkä yksi startti olisi suunnitelmissa, tai sitten ei. Gwendalle olen pohtinut WT-starttia. Tai voisin ilmoittaa myös molemmat wt-kokeeseen. Merlinillä kun on viimeinen mahdollisuus kokeilla ALO-luokkaa nyt syksyllä siinä. Toi seuraaminen on kyllä onnetonta..

Eilen taas akatemialla agit. Rata tuntui tutustuessa vaikealta. Olin iloinen siitä, että valitsin oikeat ohjauskuviot. Molemmilla meni todella hyvin ja suurempia ongelmia ei ollut. Lähinnä Gwendalla putki/A-erottelu (hakeutuu A-esteelle).

Merlinin kanssa lopussa koko 27 esteen rata ilman ohjausvirheitä (meni kepitkin meille vaikeasta kulmasta oikein!). Pari rimaa tippu ja kontakteilla oli namialustat varmistuksena.

Gwendakin teki hurjan hienosti esteet 1-24 (ei vielä keppejä). Vauhti säilyi loppuun asti! Yksi virhe tuli ja joku rima tippui.

Bonuksena Merlin teki eilen aivan pienen ja sinäänsä helpon treenin isäni kanssa. Se pääsee nimittäin vesilinnustamaan meidän ollessa muualla. Katseltiin, miten yhteistyö toimii uuden ohjaajan kanssa. Itse katselin sisältä ikkunasta. Ensin markkeeraus, lähti palauttamaan ensin sisälle päin minulle, mutta kehoituksesta vei oikealle ohjaajalle. Sitten pieni, motivoimaton hakuruutu viidellä damilla. Haetutti 4/5 dameista (löysi nopeasti jokaisen) ja palautti kaikki oikeaan osoitteeseen. Loppua kohden luovutukset paranivat. Hauskaa :)

Nyt koirille tulee pieni treenitauko, kun ihmiset suuntaavat ulkomaille.