perjantai 31. toukokuuta 2013

Vesitreeni mustalle

Merlin treenasi "lepakkovuorolla" ja ei voi muuta sanoa, että se oli aivan ihastuttava tänään. Liekö sitten 1,5 tunnin metsälenkki vienyt turhat hötkyilyt (ei näistä vireasioista kyllä vaan pysty sanomaan, että mistä johtuu...ehkä kuun asennosta tai jostain). Se oli sellainen rauhallinen, ajattelevainen, mutta kuitenkin vauhdikas. Teimme vesipainotteisen treenin paikassa, jossa on meri, kymmenen metrin levyinen maakaistale ja pitkulainen lampi. Kaikki oli motivoituna.

1. Kellotaulu (1 dami meressä, 1 dami lammessa ja 2 damia maalla). Ensin maalta, sitten merestä, sitten maalta ja lopuksi lammesta kaislikon läpi. Tosi hyvin kääntyi juuri sinne, minne halusin lähtevän. Ei kuumunut lainkaa veteen ja eikä ennakoinut lähetyksiä. Palautukset kaikki käteen (vedestä noustessa vähän vahvistin).

2. Heitin kaksi damia aika lailla lammen keskelle. Kiersin 1/4 kierrosta ja lähetin ensimmäiseen. Pientä epäröintiä, mutta lähti hyvin sitten. Palautus hyvä.

3. Toisen suhteen kiersin vastarannalle, mutta lähetys oli vähän viistoon ja dami aika kaukana. Dami näkyi aika huonosti. Alkuun taas vähän epäröintiä, mutta koira lähti oikeaan suuntaan. Kerran välissä kysyi neuvoa ja jatkoi kehoituksesta matkaa. Itseäni jäi tietysti askarruttamaan, että havaitsiko tai muistiko koira damin niin hyvin, vai lähtikö se ihan oikeasti oikealle linjalle puolisokkona. Palautus suoraan myös (eli ei oikaissut rantaan). Hyvä.

4. Hakuruutu motivoidusti, 5 damia. Oli aika pieni, mutta osa dameista oli kaislikossa veden puolella. Ensin tuli maalla olevat hyvin ja palautti spontaanisti, selkeästi kyllä muisti ne paikat... Sitten kaislikossa oleva dami (tässä oli huono näkyvyys koiraan). Vika ei oikein noussut. Kävin katsomassa yhdessä koiran kanssa...oli sitten näköjään vaihtanut. Tein vielä niin, että laitoin tämän damin kaislikkoon ja lähetin kerran hakuun. Hyvin tuli ja palauttu tosiaan pitkän matkan ravistamatta.

5. Olin jo lopettamassa, mutta Merlinin pitäessä kotimatkalla niin tiukkaa kontaktia, että päätin pitää vielä seuraamistreenin (kun maanantaina jäi huono fiilis).
-ensin hihnan kanssa nurtsilla
-sitten hihnan kanssa nurtsilla niin, että siellä oli dameja 5 kpl.
-lopuksi ilman hihnaa. Hyvän pätkän jälkeen vapautin, jolloin sai hakea yhden damin. Haki muuten juuri sen, mihin nenä osoitti, eikä ajatellutkaan vaihtamista. Nyt oli tosi hyvää työtä, tiivistä seuraamista, eikä ollut ongelmaa kääntää nenää poispäin dameista.

torstai 30. toukokuuta 2013

Vesitreeni ruskealle

Gwenda treenasi ihan tässä Arabianrannassa vilkkaaseen ulkoluaikaan. Vesitreeni oli helteisellä säällä pääosassa. Kaikki palautukset vedestä tulivat 2-10 metriä maan puolelle ilman ravisteluja käteen (seisten). Jossain vaiheessa tuon istuen palautuksen vesinoutoihinkin, mutta nyt pitää saada tuo ravistelemattomuus varmaksi. Gwendan kanssa tässä ei ole suurta ongelmaa ollutkaan. Toki olen osannut kiinnittää asiaa paremmin huomiota pennusta lähtien, mutta Gwendalla oli jo pentuna tiukempi ote damista vedestä noustessa.

Viime vuonna kun painin tämän ongelman parissa Merlinin kanssa (ja painin edelleen, mutta voiton puolelle ollaan), eräs kouluttaja sanoi, että "se on niin yksinkertaista, ettei vaan päästä sitä ikinä tiputtamaan damia". Ja sillä on menty, toki erilaisia keinoja käytetty (käytännössä : 1. 1/2 metriä kerrallaan rantaviivasta peruuttaminen 2. karkuun(ja piiloon) juoksu, juuri, kun koira on nousemassa vedestä ja 3. voimakas innostus/kannustus/kutsu, kun koira on nousemassa vedestä). Toinen asia, minkä uskon auttaneen on ihan koirien oma leikki. Kun toinen löytää vedestä jotain toisen kärkkyessä rannalla, on parasta vaan juosta aarre suussa niin kovaa, kuin jaloista pääsee.

-Heitto lammen sivusta, kävelin 1/4 kierrosta rantaa pitkin. Lähetys eteen. Suoraviivaisesti.

-Dami maalle 90 asteen kulmassa ja dami veteen. Ensin nouto maalta ja sitten lähetys veteen kaislikon läpi. Koira meni jonkin matkaa, mutta kääntyi takasin. Dami olikin aivan pienen tuulenvireen voimalla jo vastarannalla (=liian kaukana Gwendalle). Kannustin vielä kääntypään lammen keskelle päin, ja kun kääntyi, heitin sinne toisen damin.

-Teimme vielä samaan kohtaan uuden heiton, että sai onnistumisen.

-Lammen toiselle puolelle: dami maalle n 20 metrin päähän ruohikkoon ja heitto vastakkaiseen suuntaan tiheämmän kaislikon yli. Nouto maalta ja nouto vedestä. Tosi hyvin menee suoraan kaislikon läpi, vaikka ihan vieressä olisi ollut avoin kohta (Merlin olisi tasan kiertänyt helpompaan kohtaan). Palautuskin myöskin suoraan kaislikon läpi.

-Löysimme sen karanneen damin (Gwenda nosti spontaanisti)

-Heitto veteen tiheämpään ruohikkoon/kaislikkoon n 10 metrin päähän. Tässä olisi helposti kiertänyt maan kautta, mutta Gwenda paineli aivan suora linjaa vettä pitkin. Pyöri jonkin aikaa kaislikossa, ei luovuttanut ja laajentanut, vaan uskoi markkeerauskykyynsä. Nosti damin ja palautti vettä pitkin.

-Heitto mereen niin, ettei lähetyspaikalta nähnyt sitä pudotuspaikkaa (oli kumpua ja ruohoa). Hyvä palautus (eikä rannalla hengaillut perhe koirineen häirinnyt).

-Lopuksi häiriötreeniä. Ihan Arabian rantapuistossa tielle peräkkäin kaksi damia. Viimeinen dami oli lähes nurtsilla hengailevien ihmisten vieressä. Ensimmäisellä damilla alkoi katselemaan nurtsilla olevia lintuja. Ei ottanut damia ja meni ajamaan yhden linnun ylös. Suuntamerkillä takaisin damille (jätti loput linnut rauhaan), otti damin ja hyvä palautus. Kauimmaiselle damille kaiken kaikkiaan hyvä suoritus.

Ja meilläkö oli vielä ihan äsken jonkinlainen veteenmeno-ongelma... :)

Alkuviikon treenit

Nyt "huono koiranomistaja" -päivien aikana ollaan se vähä aika käytetty treenaamiseen ja lenkkeilyyn blogipäivittämisen sijaan.

Maanantaina alkuun nometreeniä. Merlinillä tavoitteena "perusasiat kuntoon". Tein eteenlähetyksiä motivoituna ja sokkona. Ja olin tarkkana siitä, että jos takapuoli nousee ylös omia aikojaan, niin ei saa hakea damia ollenkaan. Mutta se jotenkin skarppasi, koska lukemattomista lähetyksistä jouduin hakemaan itse vain yhden. Tämä takapuolen nouseminen onkin suurempi ongelma motivoiduissa linjoissa veden äärellä.

Kiinnitin erityishuomiota seuraamiseen ja perusasentoon, jotka olivat todella huonoja tällä kertaa. Oli tiukkana siinä, ettei pääse noutamaan, ennen kuin seuraa nätisti. Ja siinähän sai aina kävellä jonkin tovin... Jonkinlaista malttijuttua myös tehtiin.

Kaikista vaikein harjoitus oli tennispallosta poispäin istuminen perusasennossa. Ja tämä oli se kohta, missä mulla meni hermo (pallohullu koira kun on). Jotta sai edes jokseenkin onnistuneen suorituksen, mun piti laittaa se hihnaan ja asetella koira oikeaan asentoon (josta pongahti, kuin vieteri naama palloon päin...). Jotenkin rävelsin siinä sitten, mutta lukemattomia kertoja taas tätä paukutettiin.

Jotenkin jäi nihkeä fiilis treenistä. Kun olin niin tiukkana (ja tänään koira taas oli, kuin mikäkin väkkärä), tuli treeniin yleisesti sellainen turhautunut tunnelma. Ainakin mulle. Koiralla taisi olla ihan kivaa, kun tuo ei nyt niin ota itseensä mun huonoiluista.

Gwendan kanssa ihan perusjuttuja. Lähinnä motivoituja linjoja. Joku sokko linja tielläkin. Hakeutui mieluummin metsään, koska siellähän ne damit yleensä ovat olleet. Eli pitää tehdä motivoituja linjoja enemmän teillä yms. ennen niitä sokkoja. Tämä teki ihan kivasti.

Perään akatemialla agitreenit. Rata tuntui taas alkuun niin vaikealta, ettei siitä mitenkään selviä. Mutta meni oikein hienosti, eikä mihinkään kohtaan juututtu.

Merlinin kanssa tehtiin alkuun esteet 1-4 (4 oli kepit). Ekalla kerralla sähelsi keppien vikat välit. Korjattiin ja meni oikein. Lopputreeni tehtiin sitä loppuosaa radasta. Saatiin itseasiassa lopussa tehtyä se kokonaisuudessaan vaan yhdellä virheellä, joten ei valittamista.

Gwenda teki tällä kertaa oikein vauhdillakin monia kohtia. Gwendan kanssa oli taas helpompi mennä, kun on vähän hitaampi ja seuraa ohjausta tarkasti. Gwenda sai oikein erityismaininnnan kehittymisestään.

Keskiviikkona Ojangossa auringonpaahteessa agitreenit. Lyhyitä, selkeitä ratapätkiä. Molemmilla meni oikein mainiosti. Eipä siitä sen enempää kerrottavana.

torstai 23. toukokuuta 2013

Vettä, ohjauksia ja hakua

Tässä on alkamassa tälläiset "huono koiranomistaja" -päivät, eli treenit ja lenkit jäävät 1-2 viikon aikana vähäisemmiksi. Puserrettiin iltahämäräsä sitten pikkuiset treenit.

Merlin: Treenipaikassa oli sellainen muutaman metrin levyinen oja. Tein taakselähetyksiä, oikeaa, vasenta ja eteenlähetystä niin, että dameja oli usein kerrallaan maassa 2-3 kappaletta eri suunnissa ja yksi ojan toisella puolella. Tarkoitus saada irtoamaan etenkin sivusuunnissa ja taakselähetyksessä veteen. Ja toisena ne vedestä palautukset.

Meni ihan loistavasti. Noutoja tuli kaikenkaikkiaan jotain 8, joista 4 sieltä ojan toiselta puolelta. Kaikki palautukset tiputtamatta/ravistamatta ja monessa olin itse 10-20 metriä rannasta. Eikä mun tarvinnut enää niin kovasti pitää älämölöä koiran noustessa vedestä.

Tauon jälkeen hakuruutu ilman motivointia. (6 damia) Lähimmät 2-3 damia nousivat nopeasti, mutta sitten koira harhautui ihan muualle ja oikealla alueellakin ollessaan teki huolimatonta työtä. Laitoin koiran istumaan hetkeksi ja nosti 2 damia vielä tauon jälkeen ylös. Viimeinen dami oli ojan toisella puolella. Ohjasin sinne hakuun ihan ojan vierestä, jolloin vasta meni veteen.

Gwenda: Saman tyyppisiä juttuja, mutta noutoja 5-6. Kolme noutoa oja yli. Ensimmäinen tippui, mutta kielsin ja korjasin välittömästi (heitin damin uudestaan veteen). Tämä onnistui ja loput kaksi onnistuivat myös.

Tein helpon hakuruudun selkeään ja helppoon maastoon (ilman motivointia, koska muuten kuumenee liikaa). Lähin dami nousi todella nopeasti, mutta seuraavaksi koira katosi ties minne. En halunnut kutsua nuorta koiraa pois ruudusta ja sehän tosiaan teki hakua kaislikossa, ylitti ojan pariin otteeseen, irtosi ties kuinka kauas. Mutta ruutuun ei osunut... Kun lopulta löysi toisen, niin sai vapaalla haulla etsiä kaksi muuta. Ei ihan nappiin siis mennyt.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Yksityistunti

Agilityn ryhmätreeneissä oli koiria paikalla 2/8, eli Merlin ja Gwenda. Merlin treenasi paljon (kahdessa osassa) ja Gwenda välissä kerran lyhyemmin.

Merlin
Lyhyitä ratapätkiä, putki-puomi -erottelua, erilaista ohjausharjotetta, hyppytekniikkaa. Kontaktien alastuloihin kiinnitin huomiota.

Keppejä osana lyhyitä ratapätkiä. Helpoissa kulmissa (kun olin samalla puolella, mistä mennään sisään), tuli monen monta onnistunutta suoritusta. (Jee!!) Hankalammaltakin puolelta tuli onnistumisia. Lopussa koitettiin, osaako mennä täysin itsenäisesti...ei osannut. Ja tämä vähän sekoitti pasmoja ja vaati monta toistoa, että sai edes yhden onnistuneen suorituksen loppuun.

Gwenda
Lyhyitä, vauhdikkaita ratapätkiä, irtoamista. Puomi jännitti taas, (sekoittaa nyt keinun kanssa), mutta sain koiran menemään sen lopulta ja sitten meni jo ihan ok. Intoa riitti (minua jäi vähän kaivelemaan se maanantain innon loppuminen kuumassa hallissa, mutta nyt oli koira taas täpinöissään). Takaakiertoihin saatiin vauhtia.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Supermaanantai osa 3 - kunto loppuu

Maanantai "huipentui" ohjattuun agilityn ratatreeniin, josta ei jäänyt juuri jälkipolville kerrottavaa. Hallissa oli aika kuuma (ja mahdollisesti päivän treenit jo väsytti?). Merlin kyllä yritti innolla, mutta teki asiat vähän sinne päin ja laiskasti. Vauhtia oli, mutta sellainen terävyys ja tarkkuus puuttui. Kontaktien alastulot ryssi ihan täysin.

Gwenda lähti ihan hyvin. Tänään keinu ja puomi pelottivat. Jätti niitä väliin ja piti houkutella erityisesti keinuun. Lopussa sanoi, että kiitos riittää ja lähinnä laahusti kieli pitkänä. (ja seuraavaksi jaksoi kuitenkin painaa tunnin lenkin pitkin maita ja mantuja...).

En taaskaan jaksa piirtää rataa... (olen näitä piirtänyt vihkoon, katotaan, jos joskus lisäilen niitä myöhemmin).

Supermaanantai osa 2 - vesitreeni

Agilitystä suuntasimme Porvooseen tarkistamaan raksaa ja nomeilemaan vesitreenin merkeissä.

Mulla oli oikeastaan kolme paikkaa, johon tein noutoja.
Paikka A oli n 15-20 metriä rannasta sellainen pieni kaislikko/maapläntti, johon on helppo ohjata koira suoraan linjaan. Tänne on hyvä heittää damia ilman, että virta vie ja haetuttaa vasta myöhemmin.
Paikka B taas 30 metriä rannasta oleva matalikko, jossa on joku kivi ja harvaa kaislikkoa (tähän pystyy heittämään damin laiturilta), n 30 asteen kulmassa paikasta A.
Paikka C oli eri lähetyspaikalla. Ihan vaan avovesi, johon voi heittää damin taas laiturilta.

Tein molemmille koirille noudot pääosin muistina/ohjauksena ja tuohon paikkaan A myös sokkona. Eli heiton jälkeen ei päässyt suoraan veteen, vaan tehtiin seuruuta, haettiin mahdollisesti maalta toinen dami tms. Molemmat koirat taisivat tehdä kolmessa, hyvin lyhyessä osassa.

Merlin
-Maalle muistidami ja paikkaan A dami. Ensin nouto maalta ja sitten paikasta A (välissä parikymmentä metriä seuruuta). Tässä tiputti matkalla ja ravisti. Kielsin, tein uuden, lyhyemmän noudon vedestä ja onnistunut palautus (juoksin vähän poispäin rannasta koiran noustessa vedestä).

-Dami paikkaan B. Alkuun oli hankala saada veteen oikeasta kohdasta, koska M oli menossa sinne laiturin nokkaan päin (josta oli nähnyt heiton). Sain lopulta veteen ja koira eteni hyvin. Palautuksessa lähdin juoksemaan poispäin rannasta ja sain damin käteen ilman tiputteluja.

-Damit paikkaan A ja B (motivoidusti nämäkin). Ensin ohjaus paikkaan A ongelmitta. Palautuksessa siinä kohtaa, kun nousi vedestä kovasti luoksekutsua ja sain damin käteen ilman ravisteluja/tiputteluja. Ohjaus paikkaan B. Suuntautui ensin paikkaan A ja nousi maalle, tässä pysäytin pillillä ja ohjasin oikealle paikkaan B, irtosi hyvin ja palautus oli suoraviivainen. Taas kovasti kutsua siinä palautusvaiheessa ja sain damin juuri ja juuri ilman tiputteluja.

- Sokko ohjaus paikkaan A. Irtosi todella hyvin. Palautuksessa varmaan taas juoksin vähän poispäin ja sain damin käteen ilman tiputteluja.

-Heitto paikkaan C ja pienen seuraamisen jälkeen lähetys. Juoksin palautuksessa taas vajan taakse ja sain damin ilman tiputteluja.

Kaiken kaikkiaan vain yksi tiputus ja ravistelu palautuksissa, mikä on tämän hetkiseen tilanteeseen nähden suuri voitto. Toki jokainen palautus tarvitsi vielä joko suurta älämölöä tai juoksua poispäin rannasta. Ohjauksiin Merlin oli kovasti varastamassa useaan otteeseen. Siinä vaiheessa, kun kumarruin lähetysasentoon, oli koira usein jo lähdössä/nostamassa takapuolta. Uskoo kyllä aina kieltoa ja palaa takaisin. Mutta tähän pitää kiinnittää huomiota. Pitäisi tehdä ihan sellaisen treeni, jossa ei pääse lainkaan noutamaan sitä damia, jos takapuoli nousee. Vesitreeneihin on hankalaa yhdistää (ilman venettä), kun jonkun se dami on noudettava.

Gwenda
-Muistidami maalle ja dami paikkaan A. Ensin nouto maalta ja sitten ohjaus paikkaan A. Hyvin irtosi. Vedestä luovutuksessa vähän ravisteli dami suussa, mutta dami ei tippunut.

-Uusi heitto paikkaan A ja pienen seuruun jälkeen nouto. Nyt juoksin poispäin rannasta ja sain damin käteen ilman ravisteluja/tiputteluja.

-Ennen taukoa heitin damin Gwendan nähden paikkaan A (tämän Merlin oikeasti nouti tässä välissä). Tauon jälkeen laitoin Gwendan istumaan vajan taakse, jotta ei näkisi uutta heittoa samaan kohtaan. Sitten ohjaus. Irtosi todella hyvin ja dami nousi. Palautuksessa kova kutsuminen luokse ja koira tuli ilman ravisteluja, dami taisi livetä kädestä.

-Heitto paikkaan A. Heitto paikkaan C, josta ensin nouto (palautuksessa juoksin vajan taakse ja sain damin varmasti käteen. Ohjaus paikkaan A, meni hyvin.

-Teimme vielä yhden motivoidun linjan tiellä. Olikohan tässä kaikki... Saattoi joko vesinouto vielä olla...

Gwendakin tarvitsee vielä palautuksissa luoksetulokutsua/juoksemista poispäin, jottei tiputtele. Tässä ei kuitenkaan tilanne tunnu aivan niin hankalalta, kuin Merlinillä samassa vaiheessa. Kaiken kaikkiaan vesinoutoja on ollut vähän ja jos nyt saisi vahvistettua noita oikeaoppisia palautuksia/luovutuksia, niin hyvältä näyttää. Merlinin kanssa vuosi sitten vesitreeni oli pitkään lähinnä sitä, että dami heitettiin avoveteen ja koira pääsi suoraan noutamaan. Gwendan kanssa yritän alusta asti saada enemmän ohjauksia ja malttitreeniä paljon myös vesinoudoissa. Ja dameja haastavampiin paikkoihin, vaikka kaislikkoihin. Avovedessä sitten lähinnä satunnaisia noutija tai pidempiä matkoja. Sopivia rantoja vain on joskus hankala löytää...

-

Supermaanantai osa 1 - omatoimiagit

Kun kerran vuosituhannessa saa töissä nukkua yön, niin seuraavan päivän vapaa käytetäänkin tehokkaasti. Ja toistaiseksi päivän treeneihin on mahtunut paljon ilon aiheita.

Aamulla omatoimiagit.

Merlin treenasi kolmessa osassa ja kolmella eri kentällä. Teemana olivat kepit ja kontaktit. Teimme paljon erilaista, helpohkoa rataa niillä esteillä, mitä siellä oli niin, että kepit ja kontaktit olivat mukana.

Kahdessa ensimmäisessä setissä keskityimme keppeihin (siitä on taas aikaa, kun niitä on tehty). Ensin erikseen kuudella kepillä, että hahmotti homman. Sitten kahteentoista keppiin ja yllätyksekseni n. puolet suorituksista menivät puhtaasti. Teimme keppejä osana rataa ja näinkin tuli välillä suoraan puhtaita suorituksia. Pääosin kuitenkin radalla tuli ensin virhe ja vasta korjatessa teki puhtaasti. Korjaan aina niin, että aloitan alusta.

Vaihdoin tauon jälkeen rataa, jotta saisi tehdä erilaisilla kepeillä eri radoilla. Ratoja tehdessäni huomasin  kontaktien alastulojen kovasti unohtuneen. Kolmas setti meni pääosin tämän korjaamiseen. Pitänee laittaa taas radoillakin välillä sitä namialustaa kontaktin alastuloon. Treenattiin kokonaisudessa aika paljon ja jo + 14 asteessa pilvisellä säällä Merlin läkähtyi aika tavalla. Toisaalta hyvä, että tottuu nyt lämpimämmässäkin työskentelyyn ja silloin. Ja hyvin yritti, vaikka selkeästi jo painoi jaloissa. Kovasti olisi vielä radalle palannut, vaikka oli jo kaikkensa antaneen näköinen.

Gwenda on selkeästi nyt saanut lisäintoa tekemiseen ja putkirallikisa toi uutta puhtia putkiin. Nyt radalla suuntasi oitis lähimmälle putkelle :) Teimme kahdessa osassa (lyhyet setit) eri radoilla. Teemana oli erityisesti keinu, jotta saataisiin se mukaan ratatreeneihin. Toisena teemana oli vauhti. Teimme suoraviivaisia ratapätkiä, joissa oli helppo pitää vauhtia ja intoa yllä. Huomasin, että Gwendankin kontaktin alastulot ovat päässeet unohtumaan, mikä tarkoittaa seuraavaan treeniin kontaktisulkeisia molemmille.

Ensimmäisellä kerralla keinu yllätti rämähtäessään, mutta G ei saanut kovin suurta sätkyä. Toisella kerralla sitten jo osasi hidastaa vähän siinä kohtaa, kun keinu keikahtaa. Eipä enää edes typyä jännittänyt. Siitä eteenpäin ilman ongelmia :)

Teimme kuudella kepillä pari kertaa kepit, jottei täysin unohdu. Vähän käsiapuja tarvitsi (kentällä ei ollut verkkoja). Kaiken kaikkiaan Gwenda teki hyvällä innolla ja vauhdilla. Yhtään sellaista jäätymistä ei tullut, mitä aiemmin on treeneissä tullut joidenkin ohjauskoukeroiden yhteydessä tai putkeen menoissa.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Riistatreenit

Tänään oli oikein onnistuneet treenit Gwendan veljen, Winstonin luona. Merlin sai kunnon riistatreenin Winstonin kanssa (koska viikko sitten missasi riistatreenit) ja Gwendalle minitreeni perään.

Merlin
Vesityö (paikkana lampi, jossa soinen ranta. Heittäjä heitti toiselta rannalta):
-Ensin markkeeraus lokilla, meni mallikkaasti. Pillitin lokilla ja lähti palauttamaan suoraviivaisesti. Palautuksessa juoksin vähän poispäin rannasta ja sain lokin käteen ilman tiputteluja.
-Ohjaus lokille. Koira ei nähnyt heittoa, mutta tyynellä lammella kyllä näki lokin rannasta asti. Ensin oli varastamassa, mutta tuli kiellolla takaisin ja sitten lähetys onnistuneesti. Ilman pillitystä kääntyi suoraviivaiseen palautukseen (vaikka vastaranta olisi ollut ihan vieressä). Vedestä noustessa kutsuin luokse ja tuli sen pari metriä ja luovutus käteen,

Hakuruutu (ilman motivointia, ruutu oli rinteessä, jossa tiheä puusto): Ruudussa oli lokki, fasaani, pupu, varis ja korppi. Märkä lokki oli siinä lähimpänä. Otti sen ensiksi ja kantoi metrin, mutta tiputti ja lähti etsimään muita riistoja. Ensin tuli varis, sitten fasaani. Seuraavalla lähetyksellä taas lokille, jota kantoi taas metrin, mutta hylkäsi ja meni hakemaan korpin. Neljäntenä tulikin lokki. Viidentenä löysikin ruudun sivussa olleen, pikkuisen jäljenvetokanin. Viimeisenä tuli kauimmainen pupu. Kaiken kaikkiaan teki tosi nopeaa työtä, kaikki muut luovutukset käteen, paitsi varis taisi livetä jalkoihini. Ainoa miinus tosiaan se märän lokin (jonka siivetkin olivat ihan lerpattavat) hylkiminen.

Kakkosmarkkeeraus (paikka oli helppo, tieltä heitto heittäjän molemmille puolille): Ensin heitettiin fasaani, sitten varis. Nosti variksen ensin, teki palauttaessa pienen kaarroksen fasaanin suuntaan, mutta kutsulla palautti variksen. Sitten fasaanille, mietti sekunnin ennen nostoa ja palautti hyvin.

Kanin laahausjälki (motivoituna, tiheä metsä, n 200 m): Lähti vauhdilla jäljelle ja tuli hyvin nopeasti takaisin pupu suussa. Luovutus käteen.

Gwenda
Kanin laahausjälki (motivoituna, n 80 m): Nopsaa pupulle. Palautuksessa tiputti pari kertaa tutkiakseen tarkemmin. Lopulta hyvä luovutus käteen.

Kakkosmarkkeeraukset x 2 dameilla: Tämä oli aivan uusi juttu. Lyhyet etäisyydet.
-Ekassa meni ensin sinne kakkosheittoon. Lähti dami suussa sitä toista damia kohti. Kielsin, kutsuin luokse. Dami tuli hyvin hitaalla ja kaartelevalla palautuksella. Luovutuskin tipahti. Tämän jälkeen meni siihen samaan pudotuspaikkaan, jonka jälkeen vasta siirtyi ykkösheiton pudotuspaikkaan. Oli haastava paikka, mutta dami nousi ja tuli aika suoraviivaisesti, hyvä luovutus.
-Uusi yritys helpommassa maastossa. Ensin taas kakkosdamille, joka nousi hyvin. Palautuksessa taas ihmeellistä hidastelua ja kaartelua (ei mennyt kuitenkaan toista damia kohti), hyvä luovutus. Toiselle damille suoraviivaisesti, palautus myös suoraviivaisesti vauhdilla.

Ilmeisesti tämä uusi asia sai pasmat sen verran sekaisin, että ensimmäisen damin palautus kaarteli toisen damin jäädessä vaivaamaan. Muuta syytä en tuohon keksi. Gwenda kyllä käyttää ihanasti nenäänsä. Markkeerauksissakin meni pudotuspaikalle ja alkoi rauhassa rengastamaan sitä pientä aluetta nenää käyttäen. Sama on yleensä hakuuuduissakin, menee aika hitaasti, mutta nenä koko ajan tarkkana.




perjantai 17. toukokuuta 2013

Nomeilua Veikkolassa 16.5.

Omat treenit Veikkolassa (miehen sanoin: et sitten yhtään lähempää löytänyt treeni/lenkkipaikkaa..)

Merlinillä teemana taakselähetykset (yksi heikko kohta) ja lähihaku. Kaikki motivoituna (osa niin, että dami sai olla pöpelikössä pidempään ennen noutoa). Oli aika lämmin sää ja näkyi pikkaisen hitaampana vauhtina. Saas nähdä, irtoaako koira lainkaan kesähelteillä.

-Taakselähetyksiä treenin aikana yhteensä 5-6. Osa polulla, osa ihan metsässä, yhdessä ojan ylitystä ja rinteeseen menoa. Viimeinen dami oli jätetty niin, että välissä oli tehty paljon muuta. Paikka oli aika selkeä polku kahden lammikon välissä, mutta silti oli vähän vaikeuksia lähteä oikeaan suuhtaan. Sain koiran kuitenkin damille, kun pari kertaa pysäytin ja toistin käskyä. Samassa suunnassa oli pidemmällä toinenkin dami. Koska edellinen oli vähän epävarma, tein ihan perus-eteenlähetyksen ja eteni hyvin damille.

-Yksi ohjaus veteen. Heitin neliönmuotoisen lätäkön toisesta kulmasta veteen, kiersin toiseen kulmaan ja lähetin koiran. Pikkasen haki veteenmenopaikkaa, mutta meni. Oli jo menossa maan kautta palautukseen, mutta kääntyi kutsusta. Palautus pari metriä kuivalle, roiskaisi damin, sain kopin, ja ravisti.

-N. 100-150 metrin motivoitu jälki kanidamilla. Koiraan ei näköyhteyttä. Tuli ongelmitta.

-Lähihakua erikseen x 2. Nyt lamppu sytty päässäjo paremmin, kuin edellisellä kerralla.

Olen ilmoittanut Merlinin nyt kahteen Nome-B -kokeeseen (vielä pitää mahtua mukaan). Paljon on vielä harjoiteltavaa, mutta nyt koen, että parempi mennä jo ihan harjoituksen, sekä vaihtelun vuoksi kokeilemaan. Sittenpähän tulee taas uutta näkemystä ja kokemusta.

Gwenda
-hakuruutu ilman motivointia. Sai hakea 3/5. Irtosi hyvin ruutuun. Vaikka vaihdoin lähetyspaikkaa ja suuntaa, halusi aina mennä tarkastamaan saman kulman ekana... Loput damit vapaalla haulla.

-Kanidamilla n 70-80 metrin jälki motivoituna. Hyvin nousi.

-Motivoitu linja. Dami oli tien sivussa pienen kuusen alla. Pysähtyi hyvin pilliin ja teki lähihakua nostaen damin.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Möllikisat

Tänään aloitimme agilityn kisauramme mölliluokassa. Merlinillä kaksi starttia mölliradalla (hyppyrata) ja lisäksi molemmille koirille 2 starttia putkirallissa.

Möllirata (Merlin): Ihanneaika oli 50 sec, nopeimman koiran aika oli jotain luokkaa 33,5 sec. Ensimmäisellä radalla yksi kieltäytyminen ja 4 rimanpudotusta (25 virhepistettä) ja aika oli 36,78 (3 paras aika). Sijoitus 13. Toisella kerralla ei enää tiputellut rimoja, mutta radan alkaessa hyvin alkoi ohjaaja ohjaamaan laiskasti ja kahden kohdan sekoilun vuoksi tuli yht 25 virhepistettä ja aika 41,06. Muuten tässä oli tosi hyvää työtä.

Putkiradan molemmat teki virheettömästi. Merlinin ajat 29,44 ja 30,66 ja Gwendan 33,47 ja 34,37. Paras maksikoiran aika oli jotain 25,?? sec.

Koirien kanssa oli yllättävän mukava olla tuolla hälinässä. Tosin kun menin ensimmäisen kerran Merlinin kanssa radan viereen, (joka oli täynnä koiria, haukuntaa ja pörinääkin), Merlin hiiltyi ihan totaalisesti. Vein rauhoittumaan ja uudella yrityksellä käyttäytyi rauhallisemmin. Lopuksi, kun menimme odottamaan omaa vuoroamme, ei muut koirat enää häirinnyt Mertsiä ja otti tilanteen ihan lungisti.

Gwendan kanssa oli helppoa, kuten aina. Putket eivät ole olleet Gwendalle oikein lemppariesteitä ja pohdin, että jumittaako se radalla ihan totaalisesti, kun huomaa, että on vaan putkea putken perään. Mutta sehän innostui hommasta. Hyvä motivaationnostatuskisa.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Iltanomet

Tänään nomeiltiin. Alkuun pitää iloita siitä, että olimme kaverikoira Vennin kanssa pitkästä aikaa yhteislenkillä. Viimeksi ollaan ulkoiltu joskus syksyllä (kun Merlinillä vielä oli pallit..). Silloin Merlin alkoi testosteronihuuruissaan pöristä Vennille, eivätkä yhteislenkit olleet enää niin mukavia. Nyt ei ollut mitään tietoa pörinöistä ja lenkkeiltiin sulassa sovussa. Muutoinkin on helpottanut tämä muiden koirien kanssa oleminen ja ohitukset lenkeillä.

Illalla vielä pienet nomehommat niityllä. Merlinillä ensin motivoidut linjat x 4.
-Kaksi ensimmäistä (keskenään 40 asteen kulmassa) todella hyvin.
-Kolmannessa vähän häiritse se neljäs muistidami. Kutsuin ensimmäisen lähetyksen jälkeen takaisin ja toisella lähetyskellä eteni suoraan oikealle damille.
-Neljänteen lähetyksessä lähti hyvin vinoon (oltiin kierretty eri reittiä lähetyspaikkaan ja koira oli vähän hukassa). Sain suuntamerkeillä oikeaan paikkaan, ihan näytti siltä, että suuntamerkkejä noudatettiinkin.

Ennen autoon menoa jätettiin uudet muistidamit x 2 samoille paikoille, mistä tänään oli jo kerran noudettu. Tauon jälkeen lähetys näille.
-Ensimmäinen (helpompi, kiven juuressa) meni hyvin.
-Toinen oli haastavampi, kun siinä oli välissä polku ja sellainen harva puurivistö. Jumittui haistelemaan polkua, mutta toisella lähetyksellä meni suoraan damille.

Gwenda: alkuun sokot (lyhyet) linjat tuttuihin paikkoihin. Meni hyvin. Tehtiin pidempi, motivoitukin linja ilman ongelmia.

Tauon jälkeen vielä yksi linja (dami oli jätetty ennen taukoa). Vähän pidempi matka. Pysähtyi puolessa välissä kyselemään, mutta taakselähetyksellä jatkoi oikeaan paikkaan.

13.5. agitreenit

Aivan loistotreenit molemmilla eilen. Merlin keskittyi ja Gwenda sai vauhtia käpälöihin. Yritin piirtää tätä oivallista rataa paperille jälkikäteen, mutta mittasuhteet on niin pielessä, ettei siitä okein saa tolkkua.

Haastavin kohta etukäten ajateltuna oli putki-puomi -erottelu. Siinä oli putki aivan tiukassa U-muodossa  ja keskellä puomin yläsmeno. Järjestyksenä hyppy-putki-hyppy-puomi. Tämä vaikutti ennakolta ihan mahdotomalta, etenkin Merlinin kohdalla.

Merlin: Putki-puomi -erottelu toimi yllättävän hyvin. Välillä meni väärin lähinnä omasta ohjauksesta johtuen, mutta huolellisella ohjauksella meni aina oikein. Oikein mutkatonta tekemistä, mihinkään ei jääty jumiin ja saatiin tehtyä pitkiä pätkiä monta kertaa. Kepit jätimme vielä välistä, joten kokonaisena rataa ei tehty. Koira teki juuri niinkuin ohjasi, joten päästiin hiomaan niitä ohjausjuttuja, jotta saatiin hommasta sulavampaa. Ihan mahtavaa :)

Gwenda: Putki-puomi -erottelu toimi joka kerta. Tällä radalla oli monta kohtaa, jossa sai juosta vähän koiran edellä, jolloin Gwendaan tuli kunnolla vauhtia. Ainoastaan sellaiset takaakierto -tyyppiset kohdat saavat helposti vauhdin lopahtamaan. Tehtiin 11 esteen pätkääkin ihan hyvällä draivilla. Ja into riitti ihan loppuun asti :) Hienoa. Ohjaaja olikin aika naama näkkärillä tämän jälkeen.

13.5. Nome

Jo rutiiniksi muodostuma omatoiminome ennen akatemian ratatreeniä.

Merlin: Nyt huomaan, mitä käy, kun tekee liikaa sokkoja linjoja (ainakin meillä). Tulee epävarmuutta ja homma menee vähän niinkuin hauksi suoraviivaisuuden unohtuessa. Seuraavaksi pitää tehdä ensin ne motivoidut linjat ja sitten toisella kierroksella vaikka samoihin kohtiin "sokot". Tai sitten sokot linjat vaan niin selkeisiin paikkoihin, ettei juuri virheitä tule.

-Alkuun sokko linja x 4. Ensimmäinen lähti ihan lapasesta, koira lähti tekemään vähän kuin hakua. Välillä pysähtyi pilliin ja totteli merkkiä ja välillä ei. Yllättäen oikea dami nousi.

Seuraava oli jo selkeämmässä paikassa, jossa kuljettiin pellon reunaa. Meni hyvin. Kolmas oli samassa linjassa ja meni myös hyvin.

Neljäs taas hankalassa paikassa pellon keskellä, meni hauksi. Menin näyttämään damia ja lähetin motivoidusti.

-Toisella sessiolla motivoituja linjoja x 3(?). Vein alkuun useamman damin eri paikkoihin (oli ojan ylitystä, pellolta metsään menoa ym. Nyt meni todella hyvin, saipahan vähän suoraviivaisuutta taas menoon. Tein joissain palautuksissa vaihtamattomuustreeniä, eli heittelin dameja palautuksen aikana.

Tämän session loppuun vähän oikeaa suuntaa.

-Kolmannella sessiolla sitten jumitettiin todella. Tein uudessa paikassa ojan yli vinossa kulmassa motivoidun linjan (koira näki kauempaa, kun heitin damin ojan yli). Lisäksi laitoin pari häiriödamia ikään kuin kujaksi. Tämä oli yllättävän vaikea, koira jumittui totaalisesti ojan reunaan. Menin aina lähemmäksi lähettämään ja vasta viimeisellä (ties kuinka monennella) kerralla sain ojan yli, kun lähetin aivan ojan reunasta.

Tein korjauskierroksen. Heitin samaan paikkaan damin, niin että koira näki lähempää, missä se on ja uusi lähetys (häiriödamit edelleen maassa). Nyt onnistunut suoritus.

Näille häiriödameille noudot (koira istumassa ja suuntamerkillä damille).

Lopuksi kuuden damin kellotaulu. Lyhyet etäisyydet. Meni oikein. Kaiken kaikkiaan oli vauhtia mennen tullen ja jäi hyvä mieli treenistä, vaikkei kaikki nyt ihan putkeen mennytkään.

Gwenda:
-Motivoidut linjat x 3. Vein alkuun koiran kanssa kaikki damit. Taas oli yhdessä ojan ylitys ja yksi oli vähän metsän puolella. Tosi hyvin muisti paikat ja irtosi suoraviivaisesti kaikkiin.

-Taisimme tehdä myös taakselähityksiä pari kappaletta. Palautuksessa heitto, ei vaihtanut. Ja tälle damille taas seuraava taakselähetys.

-Toisessa sessiossa lähihakua ja sen yhteydessä vaihtamattomuustreeni niin, etä olin koiran huomaamatta jättänyt palautusmatkalle damin. Koiran nähden piilotin damin heinän alle. Koira istumaan, menin kauemmaksi ja pillitin lähihakuun. Tätä pari kertaa. Ei vaihtanut.

Hyvät palautukset, vaihtia oli. Toisella sessiolla oli alkuun haasteita saada mielenkiinto tekemiseen, kun havaitsi myyrän (ja sen kolot)..

lauantai 11. toukokuuta 2013

Se ui sittenkin!

Tänään vietimme Gwendan kanssa tyttöjen päivän Merlinin jäädessä sairastamaan kotiin. Suuntasimme Petran ja Eban luo vesitreeneihin. Heidi oli mukana Alvan kanssa. Meillähän on nyt keväällä ollut pikkasen käynnistysvaikeuksia näissä vesihommissa, mutta aamulenkeillä on nyt heitelty koirille vuorotellen palloa veteen, eivätkä lyhyemmät matkat tuota ongelmia. Nyt oli uusi ranta ja vene, joten paljon potentiaalista ongelmaa...

Vesinoudot lokilla:
Gwenda sai ensin motivoida itseään katselemalla Ebban noutoja. Sitten heitto lokilla vähän lähemmäksi rantaa veneestä. Lähti epäröimättä, otti spontaanisti suuhun. Otin vastaan rantavedessä ja sain juuri ja juuri käteen, ennen kuin oli tiputtamassa.

Toinen heitto jo selkeästi kauempaa. Lähti yllättänen suoraviivaisesti veteen. Suuntasi uintia sivuun menevän veneen suuntaan, mutta suotuisan tuulen ansiosta havaitsi lokin. Palautus pari metriä kuivan puolelle. Oli jo tiputtamassa ja ravistamassa, mutta kiellolla keskeytti ja palautti ensin lokin.

Hakuruutu:
Hakuruutu ilman motivointia 3 variksella ja yhdellä lokilla. Koira työskenteli pääosin niin, ettei sitä nähnyt. Alussa ei oikein irronnut ruutuun. En tiedä, oliko jotenkin huono lähetys vai mitä... toinenkin lähetys vähän takkuili. Mutta kaiken kaikkiaan 2 varista ja yksi lokki tuli. En haetuttanut tyhjäksi. Ensimmäinen palautus tippui, muut käteen.

Lisää vesinoutoja:
Kruisailimme vielä Porvooseen katsastamassa raksaamme ja teimme vielä näin aurinkoisella säällä vähän vesinoutoja venerannassa. Sai hyvin heitettyä laitureilta vähän pidemmälle.

Ensimäinen nouto, jossa olisi pitänyt mennä rannassa olevien, laonneiden kaislojen läpi oli liian jännä. Vaihdoimme paikkaa ja teimme onnistuneita ja aika pitkiäkin noutoja helpommassa paikassa. Kun nämä sujui varmasti, menimme toiseen kohtaan, jossa oli suoraan kiviltä syvään veteen meno. Ei ongelmaa. Lopuksi vielä alun kaislojen läpi ongelmitta. Lopetimme hyvän sään aikaan, kun virtaa olisi ollut vielä vaikka kuinka.

Palautuksista kaksi tippui. Toinen ihan ravistelun takia (korjausheitto välittömästi lähemmäs ja onnistunut luovutus). Toinen oli taas sellainen, jossa juoksin venevajan taakse piiloon ja palautusmatkalla vajasta lensi hanhi Gwendan kylkeen/juuri selkää hipoen yli. Tiputti damin ja seuraili vähän aikaa, mihin hanhi meni...

Muita juttuja:
Yksi muistidami noudettiin vielä maalta onnistuneesti. Lopuski vielä pari taakselähetystä.

Aika hyvin alkaa asiat olla mallillaan taippareita varten. Vielä vaan varmuutta vesityöhön, ehkä toisenlaisen veneen näkemistä ja pidempi jälki pupulla, niin eiköhän homma suju. Nyt jännitetään, ehtiikö juoksut alkamaan sopivasti nyt, vai osuuko juuri taippareiden päälle.


perjantai 10. toukokuuta 2013

Pieni tauko

Ti-ke treenit jäivät väliin. Torstaina Merlin ontui etutassuaan ja tänään se olikin jo todella turvonnut. Työpäivän jälkeen vielä kivasti nuoltu auki. Antibioottikuuri ja kipulääkkeet. Gwendakin on saanut pienen treenitauon. Pikku-G pääsee huomenna onneksi treenaamaan. Toivotaan, että M olisi viimeistään maanantaina agikunnossa.

6.5 nome+agi

Maanantain treenit jäivät päivittämättä. Molemmille oli ensin omat nome-treenit ja sitten akatemialla agilityt. Lyhyesti:

Merlinillä nomehommissa teemana sokko linja ja lähihaku.

1. Dami 50 metrin päässä ojassa tien vieressä. Osoittautui liian vaativaksi. Irtosi hyvin. Meni liian pitkälle, mutta sain kutsuttua takaisin ja pysäytettyä. Näytin pienen merkin ojan suuntaan vasemmalle ja vihelsin lähihakupillitystä. Koira katosi vasemmalle....ja tuli ulos metsän toisesta reunasta 60 metrin päästä. Noudatti siis tavallaan käsimerkkiä, mutta lähihakua taas ei.. En saanut toisellakaan yrityksellä damia nousemaan, joten menin näyttämään sitä ja ohjasin motivoidusti damille.

2. Dami mielestäni ihan helpossa paikassa metsän reunassa heinikossa. Irtosi hyvin, taas oli vähän hidas pysähtymään. Sain taas damin lähelle ja vihelsin lähihakuun. Koira jähmettyi. Sanoin suullisesti "etsi" ja koirajan lähti "etsimään" hakuruudun laajuudella... Dami löytyi siitä n 50 metrin päästä hyvin nopeasti. Tämä olisi ollut se dami, johon oli tarkoitus tehdä seuraava ohjaus.

Ok...eli lähihaun kertausta sokkona x 3 niin, että laitoin koiran istumaan siihen kohtaan, missä about se dami oli (olin piilottanut kaikki vähän heinän/juurakon alle, että piti käyttää nenäänsä). Seisoin itsekin aika lähellä. Koira oli vähän hämmentynyt, mutta kaikki löytyi lähihaulla.

Jäi vietävästi harmittamaan, että en päässyt tekemään korjauskierrosta. Olin jättänyt kahteen ensimmäiseen paikkaan motivoidusti damin ja tarkoitus oli noutaa ne tauon jälkeen. Sinne ilmaantui liikaa muita ulkoilijoita, etten enää viitsinyt jatkaa.

Gwendalla sokkoa linjaa ja sen kohdalla jäi myös asioita hampaankoloon. Olin jättänyt samalle linjalle 2 damia peräkkäin ja ajatus oli, että törmäisi ensiksi lähimpään. Se teki hiukan vinon linjan, äkkäsi kauimmaisen, jonka nosti. Paluumatkalla huomasi toisen ja vaihtoi. Tein vielä yhden motivoidun linjan. Tässä vaiheessa ne muut ulkoilijat tulivat sotkemaan treenejä...

Agility pelasti varsinkin Merlinin kohdalla päivän. Se teki vaikean radan ihan törkeän hienosti. Ei jumitettu missään, ja ne kohdat, mitä hiottiin, olivat sellaisia, että pyrittiin saamaan lisää vauhtia ja selkeämpää ohjausta. Päästiin tekemään loppuun rata 2 pätkässä (koska välissä ei tehty keppejä) ja tässä ei tullut yhtään ohjausvirhettä. Ainoastaan puomin alastuloa piti korjailla :)

Gwendan kanssa oli taas sellasta...Gwendamaista agia. Välillä oikein vauhdikasta ja välillä ihme junnaamista. Sille pitäisi saada lisää estehakuisuutta ja irtoamista - edelleen.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Merlin treenaa

Gwendalla oli tänään vapaapäivä, mutta Merlinin kanssa teimme treenit. Teemana oli taakselähetykset ja vaihtamattomuus. Merlinin kanssa pitää panostaa tuohon vaihtamattomuusasiaan, koska shoppailua on kevään mittaan alkanut ilmenemään. Ja ei riitä, että se oppii vaihtamisen olevan kiellettyä tilanteessa A, vaan erilaisilla treeneillä tahkotaan, ettei myöskään tilanteissa B, C, D ja E saa vaihtaa.

Nuo taakselähetykset ovat myös olleet heikko lenkki. Niitä ei vaan ole tullut tehtyä. Päässä oli hyvin hatara suunnitelma ja treenistä muodostui seuraavanlainen.

1. Motivoitu linja damille, palautuksessa heitän toisen damin jonnekin.
2. Tätä äsken heitettyä damia käytetään seuraavaksi. Eli koira istumaan ja ohjaaja siirtyy muualle. Dami jää niin, että siitä voi luonnollisesti lähettää koiran joko oikean tai vasemman kautta taakse.
3. taas palautuksessa heitto ja ikiliikkuja kulkee

Välillä saatoin ottaa tosin heitetyn damin itse ja vein toisen damin seuraavaa noutoa varten. Välille tehtiin myös ihan eteenlähetyksellä nouto. Välillä heitin tuon häiriödamin, kun koira oli vielä kaukana ja välillä taas koiran ollessa jo lähes luonani. 2 kertaa tarvitsi kiellon (ja minut varmistamaan, ettei vaihda), mutta kerta kerralta homma parani. Alkuun daminheittovaiheessa koiran palautuslinja teki pienen kaarroksen ja sitä sai kutsua uudelleen luokse, mutta loppua kohti parani.

Teimme yhden linjan treenin alussa jätetylle muistidamille.

Lopuksi lammella motivoitu linja. Heitin damin vastarannalla "tosi pitkälle kaislikkoon". Kiersimme toiselle puolelle, josta katsoessa dami oli ihan rannassa. Koira ei nähnyt sitä lähetyspaikalta. Meni alun epäröinnin jälkeen vauhdilla veteen (ei lähtenyt kiertämään, vaikka olisi aika hyvin päässyt maata pitkin). Linja oli alkuun avistuksen vino, yritin pysäyttää pillillä ja korjata, mutta koira ei reagoinut vedessä (ja kaukana) pysäytyskäskyyn. Havaitsi siinä vaiheessa itsekin damin ja korjasi linjan. Palautus maata pitkin (pitäisi saada nämä damit kauemmaksi rannasta. Nyt mulla ei ollut kumppareita ja ranta oli pitkän matkaa mutainen). Hyvä puoli tässä oli, että juoksi sen 100 metriä tiputtamatta damia matkalla. Menin vielä puskan taakse piiloon, jotta malttoin pitää damin suussa ihan loppuun asti.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Uudenmaan ohjus

Kuva: Kaija Leinonen
Gwenda kävi Uudenmaan Ohjuksessa. Meillä oli tyttöjen kesken mukava päivä ja pikkuinen suoritti kaikki tehtävät oikein mallikkaasti. Pienet kauneusvirheet söivät vähän pisteitä (51/66). Kisan ollessa tiukka, vähensivät tuomarit herkästi pisteitä, pienistä asioista, jotta eroja syntyisi. Gwendan kanssa oli oikein mutkatonta ja stressitöntä olla kisailemassa.

Markkeeraus: Aloitimme numerolla 1 markkeeraustehtävän. Pellolla 2 ykkösmarkkeerausta, joista toinen ojan yli. Tässä piippaili vielä hihnassa ollessaan ja ensimmäiseen oli karata tuomarin antaessa lähtöluvan. Pysähtyi kuitenkin puolen metrin jälkeen ja lähti käskylla matkaan. Suoraviivaisesti damille. Ennen damin nostoa jäi tuijottamaa heittäjää (hui), pillitin ja nosti damin, mutta tuijotti heittäjää edelleen. Uudella pillityksellä lähti palauttamaan. Juoksi aika suoraan, mutta pälyili joka suuntaan matkalla. Hyvä luovutus eteen istuen,

Toiseen markkeerauskeen eteni hyvin, tarkasti ensin ojan tämän puolen, mutta hyppäsi nopeasti ojan toiselle puolelle nostaen damin ihan pienen (3 metrin sisällä) haeskelun jälkeen. Ilman pillitystä palautus, jossa taas pälyili kaikki ihmiset ym. mutta juosten kuitenkin lähetulkoon suoraan. Tässä oli monella koiralla ollut vaikeuksia, ja olen erityisen iloinen tämän onnistumisesta. Tälläisiä vaikeampia markkeerauksia ei olle juuri harjoiteltu.

Ohjaus: Tässä käveltiin koiran kanssa hihnassa puoleenväliin, jätettiin dami ja käveltiin koiran kanssa takaisin (teimme vapaana, mutta olisi saanut tehdä ilman pistevähennystä hihnassa). Todella hyvää seuraamista. Dami jätettiin metsän reunaan ja ainoana virheenä muuten täydellisessä suorituksessa oli taas se, että jäi ennen damia katselemaan metsään päin. Mörköjä liikenteessä... Yhdellä pillityksellä palautti damin.

Haku: Parityönä hakua. Molemmat hakivat 3 damia (siellä oli enemmän kuin 6). Gwenda aloitti. Irtosi hyvin ojan yli alueelle. Teki rauhalisella vauhdilla, mutta nenää käyttäen ja ajatuksen kanssa hakua. 2 ekaa nousi nopeasti siitä läheltä. Näissä oli lähdössä dami suussa vielä seikkailemaan, mutta pillityksellä ja suullisella kutsulla tuli luokse. Viimeistä haki pidempään, eteni sopivan etäisyyden päähän ja kun ensimmäisessä paikassa ei ollut dameja, niin siirtyi kohti hakualueen toista reunaa, josta nosti damin. Tässä suoraviivainen palautus spontaanisti. Kaikki luovutukset hyviä.

Arvostelu ja pisteet tulevat tuolle omalle sivulleen.

Kuva: Kaija Leinonen


Kuva: Kaija Leinonen



torstai 2. toukokuuta 2013

Huhtikuun yhteenveto

Merlin: 12 nometreeniä (joista 5 pari/ryhmätreeniä) + Pirkan damit. 6 agitreeniä (joista 3 ohjattua ratatreeniä).

Nome:
-Paritreeneissä alkanut rahoittumaan, ei noteeraa niin toista koiraa (lenkilläkin alkanut ohittamaan nätisti). Mutta edelleen tässä on se suurin työ, koska nyt toisen koiran läsnäollessa fiksoituu liikaa niihin dameihin. Eli malttia myös silloin, kun paikalla on muita koiria.
-Sokkoja ohjauksia tehty, ihan hyvin rullannut.
-Vesityö lähti käyntiin ja palautukset paranevat koko ajan. Suurin osa kaikista on tullut käteen asti tiputtamatta.
-Riistan kanssa ei mitään ongelmaa (no, treenin ensimmäisen riistan usein pudottaa jalkojen juureen)
Pirkan dameissa käyttäytyi koiriksi.

Agility:
-Vähän treeniä. Kepeissä ollaan edistytty todella, aika lähellä kisavalmiutta.
-Helppoja ratoja ollaan tehty oiken hyvin
-Akatemialla ei juuri treeniä, ensimmäinen treeni 4 viikon tauon jälkeen oli...nooh ainakin vauhdikas...mutta vähän sinne päin :)

Gwenda: 14 nometreeniä (joista 8 ryhmä/paritreeniä), 4 agilitytreeniä (1 ohjattu ratatreeni)

Nome:
-Taipparikurssi suoritettu mainiosti, työskentelee häiriössä aika hyvin
-Kaikissa osa-alueissa on edistytty. Markkeerauksia tehty ohjusta ajatellen ja ihan ok sujunut. Linjoja pidennetty, myös sokkona muutama tehty. Vähäsen suuntia. Hakuruutu on nyt jokseenkin hiffattu. Aikaisemmin orastanut vaihtelu on nyt (ainakin toistaiseksi) unohtunut
-Vesityö käyntiin, ehkä turhan ahneesti. Tässä on eniten hommaa
-Riistan kanssa mennyt mainiosti

Agility:
-Vähän treeniä, ei sen suurempaa edistymistä (keksi aitojen alittamisen, joten rimoja lasketaan).


Taipparikurssi 4/4 (ja Merlinille omat treenit)

Gwendan taipparikurssilla vedettiin viimeisellä lyhyt, parin-kolmenkymmenen metrin kanin jälki. Lähti alkuun ilmavainulla, löysi jäljen ja päätyi kanille. Hetken ihmetteli ja katseli minua ja kania. Pillitin ja Gwenda nosti kanin ja toi ihan syliin asti. Hienoa! Viimeksihän epäröi tuoda perille asti, mutta tällä kertaa ei ollut ajatustakaan omia pupua).

Tein itsekseni vielä kaksi motivoitua linjaa. Alkuun malttiharjoituksena damit polulle peräkkäin ja pujoteltiin ilman hihnaa niiden ohi. Sitten lähetys. Hyvää työtä, ei ajatustakaan vaihtaa.

Merlinille hakuruutu rinteeseen, joka oli osittain heinikkoa ja osittain matalaa kuusta. Ilman motivointia. Välissä oli oja. Lähetin alkuun 2 kertaa eteenlähetyksellä ojan yli ja sitten etsi-käskyllä töihin. Loput lähetin suoraan etsi-käskyllä. 4/5 damista tuli ongelmitta, sitten oli sitä mieltä, että on kattanut koko hakualueen ja siellä ei ole mitään. Oli lähtemässä ihan toisaalle, jossa oli muistidami. Kävelin Merlinin kanssa ruutuun, yksi dami siellä oli. En viitsinyt nyt painostaa kovasti.

Lopuksi se motivoitu linja. Matkalla oli kaatunut puu alitettavana/ylitettävänä. Ei ongelmaa.

Gwenda on nyt ilmoitettu taippareihin. Aamulenkillä tennispallot tulivat taas vähän kauempaa rannasta.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vapputreenit

Voihan..... tänään tehtiin taas hallaa Gwendan vesityölle. Se on jo nyt leikeissä mennyt uimaan aika pitkällekin, joten ajattelin viskoa damia veteen. Meni liian pitkälle ja eihän tuo taas uskaltanut damille asti. Yritin korjata tekemällä 3 lyhyempää vesinoutoa, mutta taas tyttöä jäi häiritsemään tuo yksi dami.

Kutsuin Merlinin paikalle, mutta siinä vaiheessa dami oli mennyt jo tuulen mukana pitkälle Vanhankaupungin lahdelle. Siinä meni taas yksi dami. Mutta tehtiin muutakin:

Gwenda
Eteenlähetys, pysäytys ja oikea. Hyvin meni.
Sama juttu vasemmalle. Nyt oikealta oli jo poimittu dami, joten Gwenda tiesi mihin mennä, eikä kuunnellut pysäytyskäskyä. Tein vielä yhden lähetyksen vasemmalle paikaltaan.
Kaksi motivoitua linjaa. Toinen dami oli jätetty aivan treenin alussa paikalleen, mutta lähti suoraviivaisesti tähänkin. Hyvät luovutukset tänään.

Merlin (Mulla oli pinna vähän kireällä, kun yksi dami oli taas hukattu. Merlin ei näyttänyt paineistuvan)
-Yritin lähettää sinne lahdelle tippuneen damin luo, mutta oli jo ihan toivotonta. Vedessä ollessaan heitin uuden damin, jotta sai jotain noudettavaa, kun oli kuitenkin alkuun irronnut. Palauttaessa olin itse juuri ja juuri rantavedessä. Merlin tiputti damin varpailleni, mutta karjaisin EI, estin sitä kädellä ravistamasta. Merlin otti kehoituksesta damin uudestaan suuhun ja luovutti käteen. Palkkasin.
-1 sokko linja polkua pitkin. Hyvää työtä.
-2 sokkoa linjaa muutaman metrin levyisen ojan yli. Ensimmäisellä lähetyksellä oli lähdössä ihan muualle, mutta sitten meni ojan yli. Oli palautuksessa lähdössä joko kiertämään ojaa tai menossa Gwendan ja miehen perään. Kovalla karjaisulla muutti suunnitelmaa ja palasi ojan yli. Liekö alkutreenin palautteesta vai mistä, mutta dami tuli rannasta muutaman metrin maalle ja käteen.
-Toinen lähetys samasta kohdasta, mutta dami oli pidemmällä maalla. Meni ihan ok, palautti suoraan ojan yli ja dami tuli käteen asti.
-Pidempiä motivoituja ohjauksia lammella. Heitin toiselta rannalta damin veteem ja kiersin koiran kanssa vastarannalle, josta lähetys. Ensimmäinen meni hyvin ja otin damin vastaan heti vedessä. Oli tiputtamassa, mutta kehoitusesta sain damin käteen.
-Toisen tein peilikuvana. Heitin damin pitkälle rannasta, mutta tuuli vei rantaan. Koira ei vedessä suoraan havaunnut sitä, mutta luottavaisesti eteni vastarannalle. Koska oli jo rannassa, niin lähti sitten rantaa pitkin palauttamaan kiireen vilkkaan damia. Jotain hyvää tässä oli; ei missään vaiheessa tiputtanut ja ravistanut.

Mutta jäi vähän kökkö fiilis. Gwenda olisi tarkoitus ilmoittaa kesäkuun alun taippareihin, mutta jos jatkan samaan malliin tämän vesijutun kanssa, niin kannattaa siirtää taipparit myöhäisemmäksi