perjantai 27. heinäkuuta 2012

Åren viimeiset nomeilut

Nomeilua Merlinin kanssa taas laskettelurinteessä.

Ilman hihnaa "suorituspaikoille" ja siirtymisissä seuraamista. Seuraaminen oli aika huonoa, hallinnassa pysyi, mutta aika ajoin sai komentaa, kun haistelu sivummalla ja edistäminen houkutteli. Treenin välissä pääsi sitten lyhyelle lenkille (ja kakkasi kolmet kakat, joka saattoi hiukan painaa alkutreeneissä..). Parani treenin loppua kohden.

-malttia: koira istumaan yksin ja viskeltiin damit ympärille. Pari kertaa nousi seisomaan, mutta paikallaan pysyi.

- 2 ohjausta samaan kohtaan niin, että koira näki, että joku kävi linjan päässä, mutta ei nähnyt damia. Eka oli vähän poukkoileva.

-ykkösmarkkeeraus, n 50 metriä, välissä maltti/muistiharjoituksena pieni lenkki seuraten ja sitten lähetys. Suoraviivaisesti meni.

- kakkosmarkkeeraus (n 50 m): haki jälkimmäisen ekana, palautuksen lopussa iski kakkahätä...Jätin sitten kesken. Yhden onnistuneen palautuksen tein tässä välissä helposta markkeerauksesta. Sitten lenkille helpottamaan oloa ja uudestaan treenaamaan taas uudella innolla.

-Kakkosmarkkeeraus (n 70 m), kulma n 40 astetta. Heitot tulivat läpimentävän aidan taakse, toinen hiihtohissitolpan läheisyyteen ja toinen hissin ala-aseman viereen. Haki ensin jälkimmäisen, suoraviivaisesti eteni aidan ali, mutta juoksi damin yli ja sitten meni vähän hauksi. Löytyi lopulta. Palautti kiertäen aidan.

Hiukan epäröin lähettämistä toiselle damille, kun ensimmäinen meni hauksi, mutta lähetin kuitenkin. Meni täysin suoraviivaisesti ja damikin nousi heti.

-Haku: hakualue osittain rinteessä ruohikossa ja osittain metsässä, joka nousi jyrkästi siitä rinteestä. Sai hake 4/6. Vaihtelin lähetyspaikkaa ja pidin välissä pientä taukoa.

Gwendan kanssa parit noudot nyt ensimmäisen kerran avustajan heittämänä. Muuten tänään taas pikku-G:n kanssa sekalaista puuhailua Merlinin ollessa juoksulenkillä. Oikeaa ja vasenta ole alkanut opettamaan namialustan kanssa täällä Åressa ollessa.




Malttiharjoitusta


keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kakkosmarkkeerausta

Eilisen 4 tunnin patikointiretken jälkeen tänään taas oli lyhyempi retki, jotta pikku-Gwenda palautuu. Merlinillä sitten lisänä treenit. Treenattiin niityllä rinteiden lähellä. Joka välissä taas seuraamista ilman hihnaa. Malttiosiona alkuun heiteltiin dameja eteen ja ohi ensin koiran istuessa vieressä ja sitten seuratessa. Maltti riitti.

Ohjausta: Matka n 40-50 metriä. Ensi avustaja oli toisessa päässä ja tiputti damin linjalle, kun koira oli yli puolenvälin. Sitten sokkona lähetys, avusajakin oli sivummalla. Suoraan eteni.

Ohjausta
Kakkosmarkeerausta: Helpot paikat, matka n. 20 metriä, kulma n 70 astetta. Ensimmäinen yritys: haki jälkimmäisen, meni vaihtamaan. Toinen yritys: Haki jälkimmäisen, suunnitteli vaihtoa, mutta avustajan ärähtäessä ja minun pillittäessä päättikin palauttaa sen suussa olevan. Haki sitten ensimmäisen suoraviivaisesti.


Luovutus

Kerran oli lähdössä varastamaan, mutta totteli taas "ei"tä sillä sekunnilla. Hyvää oli suoraviivaiset markkeeraukset. Muisti nyt molemmat tarkasti, eikä kesken matkan alkanut pohtimaan, kumman nyt hakisikaan. Nyt kun alkaa hiffaamaan tämän kakkosmarkkeerausjutun, niin päästään varmasti eteenpäin tällä saralla.

Palautus

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Suojuoksua (viime päivien treenit)

Muutama päivä on jäänyt päivittämättä. Keskiviikkona oli Ojangossa agin ryhmätreenit ilman valmentajaa. Laiskoina tehtiin rata käyttäen valmiina olevia esteitä. Tärkeimpänä teemana siinä oli pari kertaa toistunut välistäveto/puolivalssi. Lisäksi treenattiin vähän kaikkia kontakteja.

Sitten onkin mennyt muutama päivä reissatessa autolla pohjoisen kautta Åreen. Toissapäivänä tein Merlinin kanssa lyhyesti ohjaustreeniä. Vähäsen tottelevaisuusjuttuja, 2 eteenlähetystä, oikea ja vasen erikseen, sekä poispäin etenemistä. Lisäki luoksetulosta pysäytystä. Vauhtia oli 3 päivän autoilun ja peruslenkkeilyn jälkeen todella paljon.

Eilen tehtiin pidempi, n 4 tunnin retki koirien kanssa. Suunnitelmissa on tehdä joka toinen päivä lyhyempi lenkki ja nometreeni Merlinin kanssa. Tänään oli siis lyhyen treenin vuoro.

Treenipaikaksi valikoitui suo. Alussa, välissä ja lopussa seuraamista. Ihan ok alkaa ehdollistumaan siihen, että nomehommissa ei säntäillä mihikään ilman lupaa.


Alkuun 2 markkeerausta, n 60 metriä etäisyytenä. Heittäjä oli suon reunalla kuusen kohdalla ja dami heitettiin suolle päin. Molemmat haki melko suoraviivaisesti, ihan muutaman metrin sisällä joitui pyörimään damin lähettyvillä. Näin jälkikäteen ajateltuna tuntui olevan juuri sopivan haastavat markkeeraukset.

Sitten pienehkö hakuruutu niin, että oli osittain suolla ja osittain metsässä. Sai hakea 4/5.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Jäähyilyä

Omatoimiagin rauhaa oli tänään häiritsemässä toisella puolella olleet epikset (epäviralliset kisat). Ja sekös pisti Merlinin pasmat alkuun ihan sekaisin. Aika paljon aikaa meni rauhottumiseen, paikallapysymisen harjoitteluun ja muutama jäähykin tuli (joista jokaisella oli selkeä vaikutus koiran tekemiseen).

Vähän rataa tehtiin. mm puolivalssi oli teemana. Välillä takkuiltiin. Koira oli vähän sellasella "hakkaa päätään seinään" tuulella, eli toisti samaa virhettä useasti.

Keppejä teimme myös. Ja A-estettä, keinua ja puomia, pari kertaa kutakin.

Tämä treeni opetti sen, että jos oltaisiin oltu siellä kisassa aidan toisella puolella, homma olisi tyssännyt jo siihen alkuun. Vaikka muualla on treenattu muiden koirien läsnäollessa, niin nyt tilanne oli Merlinille toinet, kun HÄNEN halliinsa tunki porukkaa.

Gwendan kanssa vain yksi lyhyt setti. Putkea, puomia ja keppejä. Harjoiteliin myös ekaa kertaa siivekkeiden kiertämistä, eli johdatusta takaakiertoon (ilman puomeja). Kerran olin tehnyt kotona tuolin kanssa viime viikolla. Hyvin hoksasi jo jutun. Eikä se välittänyt lainkaan toisen puolen tapahtumista.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Parit noudot

Viikonloppuna tehtiin ripotellen siellä täällä Merlinin kanssa jokunen nouto. Molempina päivinä eteenpäinlähetys niin, että kun oli juossut joitakin metrejä eteen, niin dami heitettiin linjalle. Sunnuntaina vielä samaan kohtaan sokkolähetys, mikä meni oikein hyvin. Yhden markkeerauksenkin teimme sunnuntaina. Muutoin on ollut peruslenkkeilyä, eikä tänäänkään tehty mitään kummempaa. 

Alla Gwendan agi/tokoiluhetkestä kuvaa. Merlinin treeneistä oli niin vähän videota (ja kaikki valokuvat epätarkkoja), ettei niistä nyt tullut pätkää tänne.






perjantai 13. heinäkuuta 2012

Riista maistuu

Merlinillä oli tänään vuorossa nomeilua riistatreenin muodossa. Mukana oli 3 varista ja fasaani. Meni ihan todella hyvin!

-Tein alkuun korkeaan heinikkoon pienen hakuruudun ihan nähdäkseni sen, miten riista tänään maistuu. Nämä oli kuitenkin useamman kerran käytettyjä ja keränneet itsensä vielä parvekkeella sulaessaan täyteen muurahaisia..yök! Mutta kaikki tuli sieltä. Ruutu oli niin pieni ja helppo, että sai hakea tyhjäksi. 2 ekaa varista tippui jalkojeni juureen, kaikki muut treeneissä noudetut linnut tulivat varmasti käteen.

-Ok, eli riistan kanssa ei tänään ongelmia, joten tein yhden vesimarkkeerauksen (joka tuli pitkän matkaa maalle ja käteen!) ja ohjauksessa oikean ja vasemman kerran. Lopuksi laitoin vähän pidemmälle linjalle koiran kanssa variksen ja kauemmaksi fasaanin. Ensin toi variksen. Välissä vähän seuruuta ja sitten fasaanikin tuli.

Todella kuuliainen ja motivoitunut koira, tarkkaa ja vauhdikasta työskentelyä ja tosi hyvää riistan käsittelyä. Jee!

Gwendan sai noutaa yhden variksen ja yhden fasaanin. Molemmat suoraan käteen. Jännä juttu, koska dami ja kaikki muutkin tavarat jäävät vielä vähän matkan varrelle (ne harvat kerrat, kun noutoja tehdään).

Sitten sisällä sekalaista juttua lyhyissä pätkissä, yhtä juttua aina pari-kolme toistoa ja sitten tauko. Aloitin opettamaan agilityä ajatellen tuolin ympäri kiertoa. Tehtiin muutaman kerran kontaktien ylös- ja alasmenot laatikolla. Alastulossa on käytössä nenäkosketus. On kyllä niin keskittyväinen ja oppivainen kaveri, että unohtaa kyseessä olevan vielä pieni pentu.

Paikalla istumista ja makuuta kerran niin, että olin muutaman sekunnin piilossa. Pysyy hievahtamatta. Eteenpäinlähetystä namialustalla pari kertaa, luoksetuloa ja seuraamista. Sivulletuloa edestäpäin, alkaa jo hoksaamaan oikean liikeradan. Lopuksi kierittiin ja istuttiin etutassut ilmassa.

torstai 12. heinäkuuta 2012

Agia

Tänään taas Agilityakatemian agit Merlinin kanssa. Tehtiin alla olevaa rataa. Ohjaaja teki tänään liikaa tyhmiä mokia, mutta lopuksi saatiin täydellinen setti, pari ok settiä myös. Tuossa tuli 4. esteen jälkeen lähettää kaukaa putkeen, juosta täysiä 6. esteen, eli toisen putken vasemmalta puolelta ja jatkaa täysiä matkaa, jotta ehti 7. esteelle ottamaan vastaan ja lähettämään siitä 8. esteelle. 6. putki meni puomin ali, puomi ei kuulunut rataan.

Viimeisessä putkessa vahvistettiin haltuunottoa. Alkuun koira ei ottanut mitään käskyjä kuuleviin korviinsa, vaan meni väärästä päästä sisään.


keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

"Toi noutajahan on kehittynyt"

Merlinin kanssa tänään HSKH:n ryhmässä agilityt: Nyt on peräkkäin molemmissa ryhmätreeneissä kehuttu, että kehitystä olisi tapahtunut :) Hyvä homma, eteenpäin siis jatketaan. Jospa syksyllä/talvella aloitettaisiin mölliura ja keväälä/kesällä ykkösluokan tahkoaminen?

Mutta tehtiin allaolevaa rataa. Alkoi siis tuolta vasemmasta reunasta ja esteet hypättiin aina sisältä ulos. Päädyssä putki ja sitten sama setti takaisin. Juju oli siinä, että ekaan suuntaan koiraa ohjattiin edestä, eli valssattiin joka välissä ja takaisin tullessa koiraa ohjattiin takaa, eli takaaleikkauksia.

Kaksi kertaa tehtiin kokonaisuudessaan, välissä tauko. Valssaaminen meni oikein mainioisti ja löytyi hyvä rytmi. Ensimmäisellä kiekalla jälkimmäinen puolisko meni selkeästi huonommin. Oli ehkä pitkä ja yksitoikkoinen pätkä koiralle ja huonoa ohjausta.

Toisella kerralla palkkasin putken jälkeen ekasta osuudesta. Sitten tein putkesta takaaleikkausosion, nyt meni jo paljon paremmin. Koira reagoi voimakkaasti, jos pysähdyn esteen eteen ja epäröi silloin hypyn kanssa. Saattaa esim hypätä esteen päälle. Pitää siis vahvistaa sitä irtoamista ja suhteuttaa oma vauhti niin, että liike jatkuu.

Teimme loppuun pari kertaa ohjausharjoitteena sellaista 2 esteen (aita ja pituus) juttua. Ilmeisesti jokin pakkovalssintapainen harjoite oli, hiukan jäi epäselväksi, mikä sen ohjausliikkeen nimi oli..

Ja Gwendan kanssa sitten sisällä/ulkona puuhailua. Pysäytyksiä, seuraamista, sivulle tuloa mun edestä, maahanmenoa, paikallaoloa. Käytiin myös puun juureen yhdessä heittelemässä nameja, seuraamalla pois ja sitten eteenlähetys ja lähihakupillitystä. Sitten näitä kierimis ja etutassut ilmassa istumis-juttuja. Sisällä päivän nouto aikuisten damilla.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Viime päivien yhteenveto

Tässä on ollut vähän taukoa päivittelyissä. Viime viikolla treenit jäi vähemmälle. Lähinnä ns. kunnon treeninä tehtiin Merlinin kanssa muutamia markkeerauksia eri paikoissa yhdellä lenkillä. Yksi sellainen ohjaus myös, jossa lähetin sokkona ja heti kun lähti etenemään, niin dami heitettiin linjalle.

Merlinillä oli tosin mahdollisuus myös toiseen treeniin (ohjausta), mutta kun päätti mennä heti alkuun linjan sijaan haistelemaan jotain kivoja hajuja. Kyllästyin ja menin vaihtamaan koiran siihen keskittymiskykyisempään... Tosin tämä linja oli ulkoilureitillä paikassa, jossa menee useampi kymmenen koiraa päivittäin. Merlin on siis ollut aika ylivirittyneellä päällä. Kai se sitten kuuluu tähän ikään (ja siihen, että täällä on varmasti koko ajan joku juoksuaikainen narttu lähistöllä..). Vire ja käytöstavat vaihtelevat todella paljon.

Gwendan kanssa on niitä omia lenkkejä ja hetkiä ollut. Ohjelmaan on kuulunut seuraaminen, seuraamisesta maahanmeno, istuminen, paikalla pysyminen, pysähtymiset, kieriminen ja uutena istuminen etutassut ilmassa, joka on ihan vasta alkuvaiheessa. Gwendankin kanssa otin kotona meidän alastulokontaktilaatikon käyttöön kertakokeiluna. Lähihakupillitystä ja laajemmalta alueelta etsimistä ollaan tehty. Eteenpäin lähetystä myös. Sitten jokunen nouto, aika vähälle se puoli on jäänyt, eikä vielä niin ole tarkoituskaan niitä hinkata.

Tämän päivän omatoimiagi

Merlin: Oli aika vallaton ja vauhdikas ja keskittymiskyly kyllä kärsi hiukan. Alkuun taisi pasmat mennä sekaisin myös kuvaajasta (videota tulee myöhemmin). Kepit ja kontaktit ovat edelleen pääteema ja siinä sivussa teen lyhyitä radanpätkiä käyttäen niitä esteitä, mitkä ovat valmiiksi paikoillaan.

Kepit: koira oli kyllä nyt ihan hukassa niiden kanssa. Taittuvilla kepeillä mentiin aimo askel taaksepäin. Viimeksi kun koira oikeasti mietti, mitä tekee, niin nyt ei kyllä yksikään aivosolu ollut toiminnassa.

Keinu: Vaihdoin käskysanaksi nyt "hiiitaasti", jotta saisin koiran menemään sen maltilla. Kerran rämäytti aika näyttävästi, mutta ei kyllä lainkaan säiky. Todellakin on oppinut, että räminä on hyvä juttu!

Puomi: Meni jo aika hyvin. Usein tein pari estettä alle ja siitä pysäytys alkuun ja loppuun. Ylösmenokontaktilla pysyy paremmin, alastulokontaktilla on jotenkin voimakkaammin lähdössä eteenpäin.

A-este: pitää tosi voimakkaasti hidastaa koiraa siinä alastulossa, jotta saa pysäytykseen oikeaan asentoon.

Sitten rataa, josta en nyt tarkemmin selittele. Aika paljon sai taas tahkota yhtä kohtaa. Yllärinä osasi vielä pöytä-esteen aika hyvin, jota innokkaana tarjosi muutenkin.

Gwenda (videokoostetta myöhemmin): Käytiin n. pari kertaa aina kutakin estettä: Kepit (6 keppiä vinossa), pussi (avustaja piti), putki, 2-3 aitaa peräkkäin ja sitten puomin ylös- ja alastuloa. Lisäksi vähän kierimistä ja sen sellasta.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Puomi selätetty

Omatoimisesti agia Merlinin ja Gwendan kanssa. Merlinin kanssa jauhettiin kontakteja ja keppejä. Välillä rytmitettiin treeniä pienillä radanpätkillä (tehtiin ihan sitä, mitä edellinen oli rakennellut satunnaisessa järkässä, erityisesti rengasta erilaisista ohjauskulmista).

-Keppejä tehtiin niillä taittuvilla (6 kpl) kepeillä. Nyt oli jo niin pystyssä, että piti ihan pujotellakin. Enemmän oli onnistumisia ja virheiden jälkeen koira aina skarppasi ja teki oikein. Mutta vielä on paljon matkaa ihan koko keppisettiin radalla.

-Keinua. (pysäytys alkuun ja loppuun, hidastan keskellä). Alkuun pelkkää keinun iskemistä maahan. Sitten koko estettä. Kerran meni vauhdikkaammin ja keinu rämähti mutta heti vaan perään uudella innolla.

-Puomia. Puomi on ollut niin jännä este, että keväällä Merlin jäätyi totaalisesti siihen. Sitten kesällä aloitettiin erikseen alas- ja ylöstulokontaktien treenaus. Nyt kokeilin, mitä käy, jos jatketaan siitä. Ja Merlin meni koko puomin! Useamman kerran. :)

-A-estettä. Ohjaavalla kädellä hidastan alastulossa, jotta pääsee siihen pysäytykseen.

Gwendan kanssa aitaa rima siinä 3 cm korkeudella. Myös kahta aitaa perätysten. Putkea (puolikaari), pussia (uusi), keppejä (n 60 asteen kulmassa) ja puomin ylösmenoa ja alastuloa.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Iltanomet

Tänään ollaan lähinnä ulkoiltu (kuvat Vaakkoista), eikä etukäteen oltu mitään trenejä pohdittu. Merlin on ollut niin täynnä virtaa, että piti käyttää se hyväksi pienenä iltatreeninä nomeilun merkeissä. Oli ihanassa vireessä. Intoa ja vauhtia, mutta myös kuuliaisuutta täynnä.

Laitoin melko pitkälle linjalle (yksi vakkaripaikoista) 2 damia (n. 20 m välissä). Molemmat tulivat hienosti.

Yksi suunnista, taaksepäin meno, on meillä opeteltu aika myöhään. Nyt sitten tein sitä. Olin jossain bongannut harjotteen, jossa heitetään dami koiran taakse, kutsutaan koira luokse, pysäytetään ja ohjataan damille. Toimi erittäin hyvin. Tätä tehtiin ehkä 3 kertaa.

Muutama paikallaolo, jossa menin piiloon. Yksi maailman vauhdikkain luoksetulo. Yksi pieni hakuruutu korkeassa heinikossa. Sai noutaa 2/4.

Ja virtaa olisi jäänyt vielä vaikka mihin, mutta maltoin lopettaa ajoissa.


Gwendallakin oli oma treeni. Linja namialustalla x 3, yksi nouto damilla, seuruuta, paikallaoloa, luoksetuloa ja lähihakua.