lauantai 30. kesäkuuta 2012

Riistatreeniä

Tänään Merlin nomeili Ainon (Gwendan puolisisko) kanssa. Aino treenaa taippareihin, joten ohjelmassa oli minitaipparit.

Kokeilin lähettää Merlinin hakuruutuun ensin ilman motivointiheittoa. Löysi riistan, mutta ei noussut. Sitten heittovaris, joka nousi. Seuraava tuli haulla. Kerran löysi variksen, mutta tuli tyhjänä. Viimeisestä lähetyksestä vielä nousi yksi, mutta se vähän jo ällötti, eikä tullut ihan käteen asti. Merlin oli vähän epävarma, merkkaili ja söi ruohoa sijaistoimintona.

Kani tuli hienosti käteen asti. Iso lokki tuli rantaveteen.

Kaikista kivointa oli tietysti leikkiminen AinoKaisan kanssa. Ja Gwenda sai peuhata veljensä, PirkkaPekan kanssa.

Vielä on kyllä niin ailahtelevaa ja epävarmaa tämän teini-Merlinin kanssa, että taitaa se ALO-startti mennä ensi vuodelle. Onhan kesän tavoite, NOU1 kuitenkin saavutettu. Epävirallista Juniorimestraruutta vielä pohdiskelen..

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Ei me osatakaan..

Maanantaina, kun Merlinin kanssa oli nomepuolella niin hyvät ohjaustreenit, niin teimme tänään muutoin lähes identtisen treenin, mutta pidemmillä etäisyyksillä. Jälkikäteen huomasin "oikaisseeni" viimeisessä harjotteessa, joka saattoi olla syy siihen, ettei homma toiminutkaan. Tai sitten johtuu ihan siitä, ettei homma luonnollisesti nyt kuitenkaan ole selkäytimessä.

Sekä nome- että agipuolella elämme nyt aikaa, että ALO-luokassa tai 1-luokassa starttaaminen tuntuu välillä olevan ihan parin kuukauden ja toisinaan sitten valovuoden päässä. Tänään nomen suhteen matka kasvoi taas siihen valovuoteen.

- Ensin se kellotaulu 4 damilla. Matkaa n 30 m. Ihan hyvin meni tämä ja hyvät palautukset.

- Sitten taas muistipaikkaan pitkä linja. Koira ei ehkä huomannutkaan sitä, kun jätin sen. Pysähtyi kysymään neuvoa 20 metrin jälkeen. Mentiin katsomaan, missä dami on. Uusi lähetys. Taas kysyi neuvoa, mutta sitten päässä syttyi ja eteni damille.

- Lopuksi eteen lähetystä, pysäytystä ja oikeaa/vasenta. Damit oli viety koiran nähden. Nyt en kerrannut oikeaa ja vasenta erikseen alkuun. Ekalla kerralla koira ei pysähtynyt ollenkaan. Toisella kerralla meni väärään suuntaan. Tein välissä erikseen molemmat suunnat. Yksi onnistunut setti tuli. Jossain välissä karjaisin liian voimakkaasti EI:tä, kun meni väärään suuntaan ja näytin yrmeältä vielä, kun palautti damia. Se vaikutti heti seuraaviin palautuksiin.

Palaamme siis taaksepäin harjoitteissa. Tuota etenemistä pitäisi vahvistaa. Ja erikseen niitä suuntia. Ja sitä pysähtymisen vahvistamista. Jostain olen bongannut harjoitteen, jossa koira lähetetään eteenpäin ja heti, kun lähtee etenemään avustaja tiputtaa siihen linjalle damin, jolla saisi koiraa jatkamaan vauhdikkaasti linjalla. Pitänee kokeilla.

Gwendan kanssa oli mm. istumista, paikalla pysymistä, eteenpäin lähetystä namialustalla kerran ja damilla kerran. Kieriminen alkoi mennä jo lähes ilman apuja ja seuraaminen kaikkine käännöksineen ja pysähtymisineen menivät tosi hyvin. Lopuksi koira istumassa laitoin n parin metrin päähän nameja nurtsille, jonka jälkeen eteenlähetys ja lähihakupillitystä.

Hei, me osataan

Eilen ei ollut keskiviikkoageja Ojangossa olleiden kisojen vuoksi. Olin sunnitellut Merlinille jo nometreenit, mutta laiskuus iski eikä tehty yhtään mitään. Tänään torstain ohjatussa agilityssa olisi ollut odotettavissa hyperaktivinen koira, mutta se oli superkeskittynyt. Teki tarkasti, tarpeeksi vauhdikkaasti ja innolla. Saatiin kehuja edistymisestä :)

Tehtiin kahta rataa. Ensin esteet 1-11 ja sitten 14-24. Tuossa piirroksessa on jotain häikkää tuossa mittakaavassa ja etäisyyksissä. Erityisesti vahvistettiin 3-4 esteiden välissä haltuunottoa, puolivalssilla. A-esteelle (6) tehtiin pysäytys ylösmenokontaktille ja sitten mentiin jatkamaan 7-esteestä eteenpäin. Myös välillä 7-9 tuli väliin puolivalssit, joiden piti olla vahvempia, jotta koira ei hyppää niin pienestä kulmasta ja tiputa puomia.

Tuon 14-24 -osuuden rataantutustumisen kävin vaan hätäisesti läpi. Ja se meni tosi hyvin. Esteelle 18 (muuri) pikaopeteltiin poistyöntö, ja se meni heti oikein. Etenkin tämän setin jälkeen olin niin ylpeä Merlinistä. Jonkinlainen esteiden/ohjauksenlukutaito on todella kehittynyt!

(ja vielä siis selityksinä: este 2 on pituus, 9/18 muuri, 6 A-este. Ja se millä puolella numero on, on se puoli, jolta este hypätään/mennään sisään)



keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kontakteja ja keppejä

Tänään tapahtui taas jotain edistystä Merlinin kontakteissa ja kepeissä. Jos viime viikolla Merlin tuntui olevan ihan ylivirittynyt, niin tänään ja eilen se on jaksanut keskittyä upeasti sekä nomepuolella, että agilityssa.

Vaikka viime viikolla jäi kotiläksyksi paljon ohjauksen saralla, niin päätin keskittyä nyt oikeasti niihin kontakteihin ja keppeihin. Niitä ei ryhmätreeneissä pysty harjoittelemaan rauhassa, joten itsekseen opeteltavaksi ne jää.

-En tiedä, teinkö nyt suuremman luokan mokan, kun tehtiin keinua ekaa kertaa ja heti kokonaan. Olen toki joitakin kertoja tehnyt sitä, että palkaan koiran keinun lämäyttämisestä maahan. Nyt tehtiin sitä alkuun. Tein siihen sitten pysäytyksen. Kokeilin sitten jatkaa eteenpäin, hidastin koiraa siinä keskiosassa. Keinu laskeutui, koira ei sätkyillyt, jatkettiin loppuun ja tehtiin pysäytys. Tämä tehtiin muutaman kerran onnistuneesti, koiralle ei ollut mitenkään erityisen jännä juttu.

-Lisäksi A-estettä kokonaisuudessaan. Tämähän ei viimeksi sujunut lainkaan, mutta nyt onnistui. Alkuun erikseen ylös- ja alastulokontakteja (pysäytys, alastulossa on siis käytössä nenän kosketus maahan). Sitten koko este: 2-3 kertaa teki koko setin hyvin, eli jarrutteli sopivasti alastullessa ja jäi vaadittuun asentoon tökkimään nenällä maata. Jee!

- Puomilla myös alas- ja ylösmenokontakteja.

- 6:lla vinokepillä keppejä nyt useita toistoja. Koiran päässä oikein raksutti, kun keskittyi ja mietti, miten ne pitäisi mennä, että saa sen palkan. Lopussa kepit olivat jo aika lähellä toisiaan ja näytti ihan pujottelulta.

-Rataa: kuva alla. Lähinnä esteet 3-6 oli suunniteltuna kotiläksynä etukäteen. Muut esteet olivat edellisiltä valmiina noin. Nyt se koiran takaa ohjaus sujui hyvin. En tiedä ohjasinko oikeaoppisesti, mutta koira tajusi homman. Ainoa haastava kohta oli tuo 6. esteeltä tiukka kurvi putkelle. Ei kuunnellut yhtään mun "tähän"-löpinöitä, kun oli niin varma, että putkeen mennään siitä toisesta päästä.

Gwendan kanssa ollaan nyt siirrytty oikeasti agi-painottesempaan puuhailuun.
-Tehtiin putkea, nyt täysimittainen ja kaartuva. Hienosti meni.
-Puomilla lähdin opettamaan/totuttamaan ylös- ja alasmenokontaktille pysäytystä.
-6:lla vinokepillä, joita nostin jo hiukan, ehkä
maasta nähden n 30-40 asteen kulmaan.






maanantai 25. kesäkuuta 2012

Onnistuneita ohjauksia

Niinkuin joissain aiemmissa teksteissä olen saattanut mainita, niin ohjaus on yksi asia, mihin kesällä panostetaan erityisesti Merlinin kanssa. Tästä pisteestä eteenpäin pitänee taas kaivaa kirjat esiin ja vakoilla muiden blogeista ideoita. Muutama idea onkin jo hautumassa...

Tänään meni superhyvin! Tein juuri ne asiat, joita olin suunnitellutkin etukäteen. En enempää.

-Kellotaulu 4 damilla. n 10-15 metriä vaan matka. Koira istui keskellä, kun vein damit. Istui jopa ihan paikallaan, pää vaan kääntyi, kun vein koiran taakse damin. Kaikki haettiin säntillisesti ja hyvin palautuksin.

-Yhteen muistipaikkaan vähän pidempi linja. Vauhdikkaasti molempiin suuntiin ja nappipalautus.

-Sitten uusi juttu. Aiemmin ollaan tehty lähinnä paikaltaan oikeeta ja vasenta, kunnes torstaina kokeilin pysäytyksen kanssa eteenlähetystä ja sivusuuntaa. Nyt niitylle nurtsia leikkaamalla tehdyssä T-risteyksessä tein eteenlähetyksen (n 15 m), pysäytyksen ja sitten ohjauksen oikealle tai vasemmalle (n 15 m). Molempiin paikkoihin vein damit koiran nähden. Risteyksessä päätin ohjaussuunnan niin, että lähetin juuri vastakkaiseen suuntaan, kun koira oli ennakoimassa. Pysähtyi terävästi ja toimi ohjauksen mukaan. Palautukset taas hyvät.

Gwendan kanssa oli myös puuhalenkki. Tein namialustalla 2 linjaa. Nyt tajusi jo homman jujun (ja tajusin ottaa valkoisen alustan, joka erottuu paremmin). Lisäksi pillillä pysäytyksiä. Yksi nouto damilla. Ja sitten sitä perushuttua: seuraamista, istumista.

Juhannusjäljet

Juhannuksen vietossa mökillä oli Merlinin ja Gwendan lisäksi hoffit Awe ja Puma, sekä chihuahuat Pötkö ja Paksu. Juhannuksen nomeilusuunnitelmat kariutuivat siihen, että alkuloman Merlin oli joka ikisen hetken lumoitunut Puman viehätysvoimasta. Lasittunut katse silmissä vaan yritti ja yritti saada Pumaa leikkimään. Ei voi ymmärtää taas tämän mielenliikkeitä. Välillä on ollut lähes normaalistikin Puman seurassa ja voinut ajatella edes herken jotain muutakin. Treenailuja ei tässä mielentilassa siis paljoa tehty. Heti Puman lähdön jälkeen koira onneksi palasi taas omaksi itsekseen (tosin hyvin väsyneeksi sellaiseksi).

Yhdet verijäljet tein. Verta oli vaan 2,5 dl, joten tein ihan minijäljet kaikille (koiran kokoisille koirille). Ikää oli n. vuorokausi. Pumalle oli tehty pidempi jälki kulmalla, mutta se lähtikin kotiin jo lauantai-iltana, joten joku koirista saisi 2 jälkeä. Lisäksi olin unohtanut jäljestysvaljaat ja -liinan kotiin, joten perushihnoilla mentiin.. Palkkana kissanruokapurkit.

-Ensimmäisenä Awe (ikää n 4 v, tehnyt elämässään kerran yhden nakkijäljen, mutta riistaviettiä löytyy). Awen eka jälki oli n 20-30 metriä yhdellä makauksella. Tajusi heti homman jujun ja jäljesti hienosti.

-Toisena Gwenda. Pituus n 20 m, ei makausta välissä. Aloitin nyt siis suoraan vuorokauden vanhalla jäljellä. Oli kiinnostunut, jäljesti nenä maassa ja eteni kaadolle. Hienoa :)

-Kolmantena Merlin. Pituus n 30-40 m. Yksi makaus...muistaakseni. Nyt teki paljon suoraviivaisemmin, kuin mejäkurssilla (jossa ilmeisesti ihmisjäljet sotkivat). Tekee edelleen aina pientä noutajan siksak-kuviota jäljen päällä. Mitäköhän palkkaa tolle Merlinille keksisi.. Muut koirat ovat niin haltioituneita kissanruokapurkista, mutta jäljestyksen tiimellyksessä Merlin katselee vaan, että "jaa, tällänen...missäs se jälki jatkuu..". Söi kuitenkin herken ihmeteltyään mielellään.

-Koska Awella ei juuri älyllistä virikettä ole kotona, niin se sai tehdä Pumalle tehdyn n 100-150 m jäljen, jossa oli kulma (kulmassa makaus). Jäljesti taas todella hienosti. Kulmakin tehtiin tarkasti, makaus ilmaistiin ja lähdettiin heti oikeaan suuntaan.


torstai 21. kesäkuuta 2012

Torstain touhuja - osa 2

Ennen mökille (4 muun koiran sekaan) menoa piti vielä saada vähän treeniä.  Mökillä on sitten suunnitteilla ainakin verijälkeä Pumalle (hoffi), Gwendalle ja Merlinille. Damitkin otetaan mukaan, jos vaikka löytäisi sopivan nomeilusauman.

Gwendan kanssa tein nyt namialustalla linjaa. Muutoin sitä perushuttua (seuraaminen, luoksetulo, istuminen, maahanmeno). Lisäksi lenkkiin kuului lähihakupillityksellä namien etsimistä ja uimista.

Merlinille kehkeytyi ihan kunnon nometreeni. Vielä vaan pitäisi oppia suunnittelemaan tarkemmin etukäteen. Mutta tehtiin:
-pitkä linja meidän vakkaripaikassa
-koira vierellä heittelin 5 damia oikealle ja vasemmalle. Ekaan karkasi, muihin ei, kun ymmärsi homman jujun. Sitten sai muutaman niistä hakea. Vikan muisti vielä (lähetin markkeeraukseen), mutta sitten meni jo hauksi. Vaihtoi yhden damin johinkin rikkinäiseen koripallontapaiseen ja toi sen ilolla... Yhteen lähetin linjalle. Meni hyvin.
-Suuntia: koira istumaan, damit n 10-20 metrin päähän oikealle ja vasemmalle. Molemmat suunnat kerran. Jonkun suoran linjankin tein. Sitten ex-tempore kokeiluna ohjaus eteen, pystäytys ja vasemmalle damille. Sama juttu oikealle. Tein nämä sellasessa paikassa, jossa toi 90 asteen kulma tulee pakolla. Haasteena oli siis se, että todella pysähtyy ennen käännöstä. Ja pysähtyihän se :)
-tehtiin myös paikallaoloa. Myös pysäytyksiä ihan sellaisenaan. Palkaksi dami tai tennispallo. Myös jossain välissä pitoharjoituksia sivulla seuraten.
-viimeisenä pitkä linja vakkaripaikassa, mutta toiseen suuntaan. Alkuun pysähtyi kysymään neuvoa jo 5 metrin kohdalla. Käveltiin lähemmäksi ja sitten uusi lähetys onnistuneesti.

Vire oli ihan ok, oli ihan vaudikaskin. Keskittyi. Toki alla olevat 2 kunnon lenkkiä ja agitreenit saivat pahimmat hötkyilyt ja sen turbovaihteen pois. Palautukset vaihtelivat tänään erinomaisesta vähän laiskempaan. Pari damia tiputtikin eteen ja välillä hidasteli tai istui laiskasti. Juoksin sitten vaihteeksi poispäin koiran palauttaessa, joka toi taas energiaa ja tarkkuutta toimintaan.

Kotiläksynä takaaleikkaus

Ja taas Merlinin yksi agilityviikko on mennyt. Eilisen ja tämän päivän pohjalta ei ole vaikeuksia miettiä ensi tiistain omatoimiagiin harjoiteltavaa. Myös tänään kotiläksyksi tuli takaaleikkaus ja irtoaminen. Myös lähtöasemissa paikallaistumista saa taas kerrata tehostetusti. Liikaa treeniaikaa meni koiran palauttamiseen lähtöpaikalle.

Torstaisin meillä on tällä hetkellä vain puolen tunnin treeni, koska ryhmässä on vain 2 koirakkoa. Tehtiin vaan yhtä radanpätkää, koska molemmat meistä juuttui takaaleikkauskohtaan esteillä 6-7. Sitä treenattiin sitten tehostetusti.

Ajattelin ruveta pistämään noita ratoja muistiin. Alla tämän päivän setti. Alkuun kiersi nelosen kokonaan, mutta heti seuraavasta kerrasta menivät esteet 1-5 hyvin. 6-7 esteelle juututtiin treeaamaan takaaleikkausta. Koira oli kovasti jatkamassa kutoselta oikealle. Lelupalkalla sitten jankattiin tätä, mutta ilman sitä teki pienen piruetin lähes aina kutosen jälkeen oikean kautta. Lopuksi tehtiin koko setti. Alku meni tosi hienosti, kutosen jälkeen pikkupiruetti, mutta tähän olimme tyytyväisiä. Mertsi pyörähtää kyllä niin nopeasti, ettei käytännössä hidasta vauhtia.






keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Herra ylivirittynyt..

Merlinillä oli tänään Ojangossa ohjattu agility. Yhteenvetona voisi todeta, että noin yleisesti oli ylivirittynyt sählä ja saatiin varmaankin joka esteeltä kotiläksyjä... Merlin sai itsensä jo tauoilla läähättämään, kun kaikkeen ympärillä tapahtuvaan piti reagoida jotenkin. Niin kentän tapahtumiin, nitisevään styroksiin, kentän ulkopuolen tapahtumiin jne... Mutta sinäänsä itse hommiin keskittyi innolla.

Ensimmäisellä radalla oli (hieman yksinkertaistettuna) 4 estettä niin, että koira eteni siksakkia. Päädyssä käännyttiin putkella ja sitten sama setti takaisin. Mun suunnitelmat valsseista ja persjätöistä romuttuivat heti, kun koira liikkui aivan eri tavalla, kuin olin ajatellut. Tätä koiraa pitää vaan opetella ohjaamaan koiran takaa tämän tyyppisissä jutuissa (kotiläksyä omatoimivuorolle). Toinen suoritus oli jo vähän parempi, mutta tuli siinäkin ylimääräisiä piruetteja.

Toinen rata oli myös sellainen, jossa edettiin aika suoraviivaisesti, mutta pientä käännöstä oli matkalla. Rata oli yllättävän haastava. Se tehtiin 3 kertaa, ja joka kerralla viimeinen este oli eri suuntaan. Rengasta kotiläksyksi ja taas sitä eteenpäin irtoamista. Jossain kohdassa Merlin kuulemma kääntyi postimerkin kokoisella alueella 1/2-1 kierrosta ympäri, mikä on merkki erinomaisesta notkeudesta ja ketteryydestä... Missäköhän vaiheessa siitä kömpelöstä ja hontelosta kaverista on kehittynyt ketterä?

Gwenda oli olosuhteiden pakottamana kentän laidalla seuraamassa. Omaan tyyliinsä oli hienosti ja rauhallisesti. Toivottavasti tämä nyt vahvistaa sitä rauhallista käytöstä. Minua nimittäin vähän arvelutti ottaa tämä sinne haukkukuoron keskelle, ettei tämäkin opi sitä. Parhaassa tapauksessa Gwenda tottuisi odottamaan rauhassa, varsinkin kun ei pääse edes treenaamaan. Parin kk:n kuluttua voisi johonkin pentukurssille sitten mennä.

Illalla on Gwendalla on oma lenkki tiedossa. Niin paljon on ollut nyt uutta opeteltavaa, että kertaillaan niitä juttuja.

Teini-Merlin kapinoi

Meitä oli ilokseni (ja huomaamattani) kuvattu 13.6. agitreeneissä. Jaa, noista videoista huomaa kyllä hyvin omia virheitä.. Agilitytreenit 13.6.

Mutta sitten tähän päivään: Kaikki ei-toivottu käytös 8 kk:n iästä aina sinne pariin vuoteen on sitten niin kätevä pistää teini/uhma/murrosiän piikkiin... Nyt Merlin on keksinyt, että hän ei oikeastaan tarvitse agilitytreeneissä (tai muussakaan kivassa) lainkaan taukoja. Treeni treeniltä se autossa/kentän reunalla odottaminen on alkanut tympiä enemmän ja enemmän... Tänään sai ihan toden teolla raahata koiran tauoille. Jälkimmäisellä treenisessiolla kyllästyi odottamaan paikallaan, kun rakentelin rataa. Normisti on siis odottanut tosi nätisti paikallaan tällä omatoimivuorolla. Nyt se oli jotenkin kumman kiihtynyt siitä, ettei päässyt heti treenaamaan.

Oli siis tiistain omatoimiagility. Teimme Merlinin kanssa muutamia pystäytyskontakteja (ylös- ja alastuloja erikseen) puomilla ja A:lla. Kokeilin A:estettä kokonaisuudessaan. Vielä ei olla valmiita... Keppejä: Ensin 6 ja sitten 12 kepillä vinokeppejä tunnin lopussa, jolloin koiralla oli jo aika hiki.

Ratoja oli 2 erilaista. Ensin yksi 10 esteen rata, joka meni tosi hyvin joka kerta. Pienenä ongelmakohtana oli yksi takaaleikkaus, jossa koira teki piruetin, kun ei ollut varma suunnasta. Johtui todennäköisesti liian myöhään annetusta estekäskystä.

Toinen rata sisälsi samantyyppisen takaaleikkauksen pussin kohdalla, kun ylläolevassa videossa on. Alkuun kääntyi aina väärään suuntaan omasta elämöimisestäni huolimatta. Alkoi sitten sujumaan. Tämän jälkeen olevalla pätkällä oli sekä ohjaaja että koira hukassa, koska en ollut miettinyt tarpeeksi tarkasti, missä järkässä suoritan loppuosan.

Gwendan kanssa tehtiin taas vähän sitä sun tätä ilman suunnitelmia. Tutustutin namialustan ideaan, muutaman kerrran tehtiin aita/hyppy keppi lähes maassa. Jotain peruskäskyjä ja paikallaoloa tehtiin siinä sivussa. Leikittiin pallolla ja rievulla. Alkaa jo tajuamaan lelupalkan päälle, mutta ahneena tyttönä suosii kyllä noita nameja.

Ja pitää vaan edelleen ihailla pikkutytön keskittymistä. Neiti ottaa aika tosissaan tuon treenailun eikä mikään muu kiinnosta treeniaikana. Paikalla pysyy jo todella hyvin. Voin jättää istumaan putken toiseen päähän ja kutsua toisesta päästä. Vinokeppejäkin tehtiin samalla idealla, eli kepit lähes maassa, koira istumaan ja itse menin kutsumaan toiseen päähän. Uutena asiana kokeilimme puomin alastuloa ilman mitään käskyjä, pysäytin kyllä loppuun. Gwendan kanssa aloitan jo pienenä noiden kontaktien alas- ja ylösmenijen opettelun. Saa nähdä, meneekö Merlinin ohi..


maanantai 18. kesäkuuta 2012

Mikä "suora linja"?

Tänään nomeilimme Merlinin kanssa. Aiheena ohjaus (ja se vakio-tottis/malttipuoli). Vaikka sitä linjaa on tehty ihan pienestä, tuntuu, ettei koiralla ole tällä hetkellä hajuakaan, mitä se tarkoittaa. Minusta se on sujunut jossain vaiheessa jopa paremmin. Pitänee perehtyä asiaan ja miettiä, että pitääkö helpottaa harjoitteita vai keksiä vaan uusia konsteja. Ohjaus on kesän vakioteema.

Suunnittelin etukäteen ihan niinkin paljon, että mietin, teenkö kellotaulua vai yhtä linjaa, jossa on pari-kolme damia. Päädyin jälkimmäiseen. Aika lyhyt linja, jossa alkuosa oli suoraa traktorinjälkeä ja loppu ihan tasaista. Koira istumaan, vein damit koiran nähden. Sitten malttiosio, eli koira mukaan seuruuseen ja takaisin aloituspaikalle. Lähempänä olevan luokse eteni suoraan. Kauimmaisessa teki heti polun loputtua poikkeaman 1-2 metrin verran sivulle (veikkaan, että meni tuulen alle). Vein vielä aivan samaan paikkaan yhden damin, mutta eteni aika samalla kaavalla sinne. Luovutukset hyvät.

Vein koiran kanssa damin pellolla olevan tolpan juureen. Lähetys n. 60 metrin päästä. Taas loppuosassa pientä aaltoilua. Hyvä palautus.

Sitten heitto veteen. Välissä seuraamista. Jostain syystä heitin sinisen damin, jota tuskin itsekään näin vedestä. Lähetin nyt veteen linjaan. Ja koira meni NIIN hitaasti, koska ei itsekään nähnyt damia. Mutta oikeaan suuntaan (olihan se kuitenkin markkeerannut pudotuksen). Palautuksessa taas tuli n. metrin vesirajasta, pudotti, ravisti ja sitten palautti. Näissä vesinoudoissa on kyllä hankaluutta luovutuksen osalta. Jos seison vedessä, pudottaa koira damin veteen. Jos seison kauempana rannasta, tulee koira jonkun matkaa maalle ja pudottaa.

Viimeisenä noutona heitin tennispallon pari metriä leveän ojan yli. Nopeasti palautus ja nyt suoraan käteen. Tennispallot tulevat vedestä paljon paremmin käteen, kuin damit.

Sitten paikallaanmakuuta niin, että heittelin kaikki damit ja tennispallot ympärille. Häiriötä riitti, kun taustalla oli nappulasarjalaisten futistreenit ja joku puistojumpparyhmä. Kauempana vielä meni lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä. Kerran nousi istumaan.

Gwendan kanssa oli myös oma lenkki. Tehtiin kaikenlaista. Opetin nyt istumiseen pillikäskyn. Seuraamista, luoksetuloa, paikallapysymistä, kierimisen alkeita ainakin tehtiin. Hienosti pysyi paikallaan, kun levittelin muutaman metrin päähän nameja nurtsille. Lähihakupillityksellä sai poimia namit.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Lomailua

Pikku-Gwendakin on oppinut pysymään kuvia varten paikallaan
Tutustuimme viikonloppuna tulevaan kotikaupunkiimme, Porvooseen. Oli niin paljon muuta jännää tekemistä, että reenailut jäivät kahteen markkeeraukseen. Positiivista oli se, että reenausmoodin mennessä päälle Merlin on jo jotenkin ehdollistunut siihen, että silloin seurataan vierellä. Tuli taas sellanen fiilis, että ehkä me johonkin kokeeseen joskus uskallaudutaan. Tokassa markkeerauksessa tein pienen lenkin ennen koiran lähettämistä. Merlin karkasi noutoon noin metrin verran, mutta totteli sillä samalla sekunnilla "e-e":itä. Pääsi sitten pikkulenkin jälkeen noutamaan. Tokan pudotti yllärinä eteen. Dameilla on nimittäin pito ja luovutus olleet viime aikoina aika hyviä.


torstai 14. kesäkuuta 2012

Se siitä parin viikon nometauosta...

Merlinin Nometauko jäi vajaan viikon mittaiseksi. Teki kuitenkin tehtävänsä. Yritän nyt kuitenkin pysyä siinä, että noudot jäisivät vähäisiksi, jotta vauhti ja motivaatio pysyisivät kohdallaan. Ja sitä tottelevaisuusosiota aina ennen jokaista noutoa.

-Tehtiin yksi linja/ohjaus motivoidusti. Mulla on nyt yksi kohta, johon teen toistuvasti ohjauksen -pidentäen matkaa aina kerta kerralta.
-Veteen kakkosmarkkeeraus. Ei vieläkään tule käteen asti.
-Yksi markkeeraus, joka itse hain.
-Viimeisenä heinikkoon 4 damia, joista 2 haki ohajuksella+lähihakupillityksellä.

Vauhtia ja intoa oli ja korvatkin oli tallella.

Iltapäivän ohjatussa agilityssä tehtiin 2 radanpätkää. Täällä saa aina hyvää palautetta, ja tämä ohjaaja oppii näköjään kaiken kantapään kautta. Harvoja on ne kerrat, kun menee ekalla putkeen. Mutta molemmat saatiin lopulta kerran onnistuneesti. Päivän sanoma on se (taas), että estekäsky hyvissäajoin ennen hyppyä/tms. ja ne "tähän" haltuunotot pitäisi sanoa ennen edellisen hypyn ponnistusta. Jään usein ihmettelemään, että meneehän se varmasti sen hypyn..

Ehdittiin tehdä myös pysäytykset kontaktin ylös- ja alastuloille. Ylösmenon pysäytys menee jo aika hyvin, voin jatkaa matkaa eteenpäin ja koira pysyy. Alastulokontaktilla oikean paikan löytäminen on vielä hakusessa. Tänään olin ekaa kertaa siinäkin liikkeessä. Koira pysyi, joten edistystä on tapahtunut.

Gwendan kanssa ei ihmeempää. Lähinnä ihmetellään maailmaa, mutta on sitä näköjään taas jotain muutakin ehditty tekemään. Keskimäärin yksi nouto päivässä. Nyt istuu jo perusasennossa ja hae-käsky on mukana. Gwenda on myös uinut (vahingossa ja tarkoituksella), mutta ei ole vielä superinnostunut. Edelleen treenataan perusasentoa+seuraamista, istumista+paikallapysymistä, maahanmenoa, etsi-käskyä ja lähihakupillitystä nameilla. Eilen lähdin vähän hakemaan tuntumaa kierimiseen.

Ja tätä blogia päivittäessä Gwenda on ehtinyt kaatamaan ison kukan, repimään siitä lehtiä ja levittämään koko vesikupin sisällön lattialle. Ehtivä tyttö...

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Agilityrintamalla ei uutta

Eilen oli omatoimivuoro. Meille on tullut tavaksi, että omatoimivuorolla käydään läpi ne edellisten treenien ongelmakohdat. Tein kahta lyhyttä rataa, jossa oli viime viikon keskiviikon ja torstain kinkkiset kohdat mukana. Nyt meni aika hyvin.

Sitten keppejä (vinokepit) 6 kepillä. Tässä tuntuu, että ollaan menty taaksepäin. Luulen että joku aivosolu taas liikahti koiran päässä tämän treenin aikana. Sitten puomilla ja A:lla pysäytyskontakteja sekä alas- että ylöstuloissa. 3 lyhyttä settiä Merlinin kanssa.

Gwenda kävi hallissa pyörimässä, kun Merlin taukoili. Tutustuttiin edelleen putkeen ja uutena vinokeppeihin.

Tänään taas Merlinillä Ojangossa ohjatut treenit. Monta koirakkoa oli poissa, joten päästiin  treenaamaan 3 kertaa. Lyhyttä rataa, joka meni alkuun pienellä säätämisellä ja tunnin loppuun lähes täydellisesti. Pussissa tuli takaaleikkaus, ja lähes kaikki koirat hämääntyivät siinä, mihin suuntaan jatketaan. Myös Merlin.

Välissä oli kiva A-harjoite. Tässä oli aita, A-este ja kolmeen eri suuntaan aita. Tarrkoitus oli molemmilta puolilta tehdä vuorotellen eri esteelle A:lta jatko. Meillä A:ta ei ole treenattu kokonaisena, joten harjoiteltiin vaan pysäytyskontakteja erikseen.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Uima-allaskauden avaus

 Tänään aukesi anoppilassa uima-allaskausi. Veden ollessa vielä vaatimattomat +7 astetta Merlin oli ainoa innokas uimari. Keräsi kaikki roskat veden pinnalta ja roskien loppuessa meni muuten vaan sunnuntaiuinneille. Olisi uinut koko päivän ja tuohtui kovasti, kun altaaseen laitettiin peite päälle.

Tänään ei siis reenailtu. Eikä huomennakaan ole tarkoitus. Nyt on motivointitauko nomeilusta, mutta sen pituus riippuu siitä, kuinka kauan malttaa pitää damit piilossa. Ehkä ensi viikonloppuna voisi tehdä ihan vaan pari yksittäistä, vauhdikasta markkeerausta ja ohjausta.

Kesän tavoitteet nomeilun osalta ovat myös mietinnässä. Juniorimestaruus (epäviralline nome-b -koe) tai ihan virallinen ALO-startti kiinnostaisi, mutta jos kuitenkin antaisi Merlinin vielä kasvaa ja kypsyä. Ohjauksessa kuitenkin vielä on hommaa aika lailla. Ja tuossa hallinta/maltti/tottelevaisuuspuolessa. Pitänee käydä katsomassa joku ALO-koe paikan päällä, niin näkee, minkä tasoista toimintaa siellä käytännössä vaaditaan.











lauantai 9. kesäkuuta 2012

Tauon paikka?

Tänään oli niin tahmea riistatreeni, että tuli ajatus siitä, että pitäisi parin viikon tauon kokonaan nomeilusta.  Dameillakin on ollut normaalia hitaampi.

Hakuruutu (varis, fasaani, korppi ja harakka). Mikään ei noussut. Tuli riistan löydettyään suoraan mun luo ikään kuin kertomaan, että tuolla se lintu on, mene vaan itse hakemaan. Ruutu oli pieni, mutta näköyhteyttä ei ollut, jottei koira paineistuisi.

Härnäämisen ja heiton jälkeen nousivat fasaani ja varis, mutta kaksi jälkimmäistä ei. Fasaanilla tein vielä yhden noudon ja variksella muistin. Nousivat hyvin, varis istuen eteen, fasaani tippui mun käteen. Harakan sai hakea vedestä. Korppi jää odottelemaan parempia päiviä.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Perjantaina nomeillaan

Taippareista löytyy video tuolta omalta sivultaan. Näkyy, kuinka tahmea ja hidas Merlin oli, lähinnä kuvassa siis näkyy kahisevaa metsää. En kuitenkaan editoinut, ettei näyttäisi liian hyvältä :)

Aamulla Merlin ja pari damia lenkkeilivät. Alkuun paikallaoloa. Juoksentelin hölmön näköisenä pitkin niittyä ja heittelin damitkin nurmikolle. Koira pysyi. Perään seuraamista, jossa juoksua ja äkkikäännöstä.
-Sitten seuraamista, heitin molemmille puolille damin. Vasemmalle heitetyn koira huomasi, hetken ajatteli jo peräänmenoa, mutta jatkoi kiltisti mukana. Lähetin jälkimmäiselle damille markkeeraukseen ja toiseen linjalle. Oli ohjauksessa vähän hämillään, että mihin nyt piti mennä. Käytiin katsomassa damia ja uudestaan lähetys. Molemmat palautukset hyvät.
-Heitto veteen, lähetin nyt ohjauksella. Palautus tuli taas jalkojen juureen, johon tiputti ja ravisti..äh.
-Piilotin korkeaan kaislikkoon  2 damia aika lähekkäin. Palasin koiran luokse, tarkoitus oli ensin tehdä seuraamista. Koira päätti mieluummin mennä katsastamaan kaislikkoa. Ei tullut kutsusta, hain ihan omin kätösin. Seuruutin. Ja koska en jaksanut itse rämpiä kaislikossa, niin lähetin sinne ohjauksella ja sitten lähihakupillitystä. Hyvä palautus.

Riistaa on taas sulatettu. Gwendan päivän noudot olivat riistalla. Otti spontaanisti suuhun ja toi syliin. On kyllä erittäin kiinnostunut kaikesta riistasta.

Illalla oli tarkoitus treenata vielä Mertsin kanssa riistalla, mutta mentiinkin Puman kanssa juoksu/leikkilenkille. Huomenna siis tiedossa lyhyt riistatreeni.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Täydellistä ja vähemmän täydellistä agia

Tänään Mertsin kanssa päätettiin agilityviikko. Meillä on nyt kesän aikana aina peräkkäiset ti, ke ja to agilityä. Ensin tehtiin lyhykäistä 6 esteen rataa moitteetta 2 kertaa putkeen. Sekä minä, että valmentaja olimme vähän yllättyneitä, kun meni helpon näköisesti. Siinä oli takaaleikkauskin, jota ei olla kovin paljoa tehnyt. Jee, on toi koira oppinut lukemaan jotain! Ja ohjaajakin kehittynyt.

Sitten vaikeampaa, 7 esteen pätkää, jossa jäätiin jumiin yhteen kohtaan totaalisesti. Onneksi valmentaja vaan sitkeänä pisti tekemään uudestaan ja uudestaan (vaikka koiran ja ohjaajan vire vaan laski). Saatiin yksi onnistunut setti loppuun.

Pe-su sitten nomeillaan, lauantaina varmastikin oikein lyhykäisesti. Maanantaina jos olisi lepopäivä.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Agility.

Näitä agitreenimerkintöjä on vähän hankala otsikoida mitenkään mielikuvituksellisesti. Meillä kun on ne 2 ohjattua agia ja yksi omatoimivuoro viikossa. Ja ohjatussa tehdään aina rataa ja omatoimivuoroissa sekalaisesti kaikkea. Ja itseäni varten olisi kiva nähdä suurinpiirtein otsikosta, mistä harrastuksesta on kyse.

Mutta tänään oli HSKH:n agilitytreeni ulkokentällä. Siinä oli lyhyt rata, jonka olennaisin osa oli pitkittäin olevat 4 aitaa. Ensin mentiin (tai siis olisi pitänyt mennä) ne niin, että hypättiin ohjaajasta poispäin ja tultiin aina esteiden välistä takaisin. Esteet olivat todella lähekkäin, eikä tätä koiraa vaan saanut tulemaan siitä esteiden välistä, kun vauhti vei seuraavan esteen yli. Raadin mukaan tämä oli nopealle, aloittelevalle maxikoiralle liian hankala juttu.

Tehtiin sitten jälkimmäisellä tavalla "aaltoilemalla", mitä koira luonnostaan tarjosi. Meni välillä paremmin ja välillä huonommin. Perään oli putki ja puomi. Tehtiin pysäytyskontakti puomin ylösmenolle.

Illalla päästään leikkimään Venni-kaverin kanssa. Venni on ihastuttava walesinspringerspanieli, säännöllisen epäsäännöllisesti ollaan pennusta asti leikitty.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Aamunomet ja ilta-agit

Kuvittelisi, että koira (Merlin) on jokseenkin väsähtänyt mökki- ja taippariviikonlopusta. Ja eilen sai kuitenkin ihan kunnon lenkitkin (juoksulenkki ja tunnin lenkki lähes kokonaan vapaana). Eilen iltapissatusten jälkeen Merlin oli edelleen vaan menossa ulos. Ei suostunut edes tulemaan makuuhuoneeseen. Oli levoton ja kävi toistamiseen ulko-ovella. Vaikutti siis siltä, että oli oikeasti jokin hätä ja tarve mennä ulos. Keskellä yötä siis. Mentiin sitten ulos. Ei ollut kakkahätä.. eikä edes pissahätä.. Ja Merlinhän vaan juoksi pitkin maita ja mantuja maailman onnellisimpana otuksena. Ja yhden citykaninkin kävi hätyyttelemässä. Että sellasta... Nukkumaanmennessä maalailin jo seuraavalle aamulle mielessäni superpitkää linjaa, jossa saa sitten tosissaan pinkoa..

Päivän sisältö lyhyesti: Aamulla Merlinin kanssa nomeilua. Ohjaus teemana. Kaikki nyt motivoituna/muistina. Linjalle lähetystä erilaisissa paikossa ja etäisyyksillä. 2 damia oli mukana, niillä tehtiin 180 asteen kulmassa. Lisäksi kerran oikea ja kerran vasen suunta veteen. Toi parin metrin päähän rannassta jalkojen juureen, tiputti ja ravisteli... Noiden lomassa sitä seuruuta ja paikallaan istumista.  On alkanut hiffaamaan sen, että kannattaa totella, niin pääsee tekemään kivoja juttuja.

Gwenda treffasi päivällä viikkoa vanhemman labukan. Illalla taas omatoimiagi. Gwendan kanssa 2 lyhyttä settiä. Leikkimistä, vinokeppejä, aitaa puomi maassa, putkea. Maahanmenoakin tehtiin, meni ilman mitään vartalo/käsiapua. Terävä tyttö. Toistoja max 3 per juttu.

Merlinin kanssa niinikään 2 settiä. En juuri jankkaa asioita tämänkään kanssa, vaan pidän motivaation korkealla tekemällä monipuolisesti. Tehtiin A:lla muutama pysäytyskontaki alas- ja ylösmenoihin. Alastulokontaktissa olen itse seisovassa asennossa, vielä paikallaan. Ylösmenoihin ollaan otettu välillä joku aita ensin ja siitä kontaktille. Ja jatkan itse liiketta koiran pysähtyessä. Vinokeppejä tehtiin myös. Lopussa sain jo suoristettua niin, että näytti kerran ihan oikealta pujottelulta. Sitten 8 esteen rataa (aitoja ja 2 putkea) pätkissä ja kokonaisena. Tehtiin sitä päällejuoksua, johon kompastuttiin viime treeneissä. Tänään siinä ei ongelmaa. Parissa muussa kohdassa oli ongelma koiran irtoamisessa. Kun rata jatkuisi minuusta poispäin, niin koira kääntyy minuun päin.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Pikkupuuhailua

Gwenda-tyttö täytti tänään 11 viikkoa. Pikkuinen on osoittautunut mitä mainioimmaksi veijariksi. Tämä(kin) on oikein nopea oppimaan. Varmastikaan en ole ehtinyt käyttää tähän aivan niin paljon vielä aikaa, kuin Merliniin vuosi sitten, mutta huomaamatta sitä onkin tullut jo opetettua yhtä sun toista.

Gwendalla on kyllä nopeat hoksottimet (niin kyllä oli Merlinilläkin). Vaikka Merlinkin oli pentuna ihan hyvä keskittymään, niin Gwenda kyllä on osoittautunut keskittymiskyvyltään ihmeen hyväksi. Teimme päivällä kahdenkeskisen puuhalenkin parhaaseen ulkoiluaikaan. Rantapuistossa vilisi koiria, pyöräilijöitä, ihmisiä lapsia, kalastajia yms. Ja Gwenda seurasi koko ajan silmä kovana, mitä pääsisi tekemään seuraavaksi. Ja paljonhan me tehtiin siihen nähden, kuinka vauva tämä vielä on. Mutta silti pikkuinen olisi vaan halunnut lisää ja lisää.

Näytin vähän damia. Tuo spontaanisti syliin ilman kutsua. Tein myös luoksetuloa pillillä ne pari kertaa, kun koira sattui jäämään edes vähän jälkeen.

Varsinainen teema oli seuraaminen (jota koira teki lähes koko ajan tiiviisti, vaikkei ollutkaan käskyn alla..). Merlinilläkin olen vaihtanut siihen yhden käskyn, "sivu". Se tarkoittaa paikallaollessa perusasentoa, ja ilman uutta käskyä seurataan. Sama käsky on jokaisessa harrastuksessa/tilanteessa. Gwendalla se tulee hyvin luonnostaan, ei tarvitse oikeastaan namilla houkutella. Jos asento on vino, korjaus onnistuu vaan kädellä (ilman namia) ohjaamalla. Ja liikkeelle lähdössä tämä vaan tulee mukaan...ja pysähtyessä istuu perusasentoon. Missä välissä me ollaan tämä muka opeteltu?

Toisena, tarpeeksi erilaisena juttuna tehtiin maahanmenoa. Tätä ollaan tehty aika vähän. Ajoittain menee hyvin pienillä avuilla, lähinnä vartalon asentoa muuttamalla. Usein ensimmäinen maahanmeno pitää näyttää vähän voimakkaammin kädellä.

Merlinin ollessa juoksulenkillä käytin myös omaa aikaamme hetken hyväksi. Kokeilin mielenkiinnosta kanidamia, joka on aika iso. Ja tämähän toi sen ylpeänä syliin :) Sitten osan iltaruuasta sai ripoteltuna lattialle "etsi" -käskyn kera. Pohdin, että aloitanko lähihakupillityksellä, vai suullisella käskyllä. Päädyin jälkimmäiseen.

Mökillä aloitettiin viikonloppuna myös pysähtymisen opettelu, ihan yksi sessio tehtiin. Sitä on tarkoitus jatkaa. Istumisessa ollaan nyt treenailtu kestoa ja etäisyyttä. Ruokakupilla myös odottamista harjoitellaan joka kerta.

Tätä kun lukee itse, niin ihmettelee, että missä välissä me ollaan noin monta asiaa opeteltu! Pienessä kaksiossa toisen nuoren koiran kanssa on vaikeaa löytää sitä kahdenkeskistä aikaa. Jostain sitä on sitten kai revitty ne pari lyhyttä tuokiota päivässä. Ja kun tämä pieni pentu on sellainen sieni, joka vaan janoaa oppia ja tarjoaa itse aktiivisesti juttuja.

Merlinillä on ollut nyt vapaapäivä. Lenkkeilyä lähinnä ja tehtiin pari kertaa kontaktin alastuloharjoite. Tuon kanssa pitää taas aktivoitua tekemään se päivittäin... Ja muisteltiin myös näyttelyseisomista. Nyt ei ole ihan näyttelykunnossa, kun on aika laihana. Tässä viime viikkoina on ollut muutama syömättömyysjakso ja muutenkin hoikalla koiralla tippui painoa 2 kg. Kuvissa ei niin hoikalta näytä, mutta märkänä on tosi kaponen ja joku kylkiluukin hahmottuu... Nyt taas ruoka onneksi maittaa ja painoakin tullut lähes kilo takaisin.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Taipumuskoe

Muutamaan päivään en ole ehtinyt päivittämään.. Torstaina oli agility (ohjattu treeni). Lyhyesti: Merlin keskittyi hyvin, mutta ohjaaja kompastui yhteen kohtaan (päällejuoksu), jota sitten jankattiin. Ja koira juoksi konkreettisesti jalkoihin, molempien kieriessä pitkin kivituhkamaata... Lopussa vähän onnistumistakin. Taas "ongelmana" kova vauhti, mutta siihen nähden ei tarpeeksi estehakuisuutta/irtoamista, jolloin ohjaajalla on todella kiire..

Pe lähdettiin mökille, valmistautumaan Mikkelin taippareihin. Siellä oli myös Awe-hoffi. Ja Merlin oli ihan ADHD koko alkuviikonlopun (johtui osittain myös siitä, että treeni/lenkitys on jäänyt viikolla hieman vähemmälle). Ensimmäisenä yönä Merlin mm. valvoi viiteen asti aamulla juosten jatkuvasti uimaan ja tarkastamaan jos Awekin tulisi ulos. Pääsi siis itse nukkumapaikastamme pihalle. La-su yöksi saimme oven kiinni ja koiran aloilleen.

Olin kyllä tietoisestikin treenannut hyvin vähän nome-juttuja edelliset 1,5 vko:a. Otin vähän riistaa ja dameja mökille mukaan. Oman ja koiran itseluottamuksen nostamiseksi tehtiin sitten lauantaina vielä minitaipparit, jotka sujuivat hienosti ja poisti turhan hötkyilyn. Näki siis elämänsä ensimmäisen kerran lokin heiton veneestä. Hyvin meni. Sitten tein kahdella variksella treenin, jossa ensin oli helppo markkeeraus ja samalla alueella oli toinen vaakku, jonka lähetin etsimään. Lopuksi vielä lyhyt jälki kanilla. Kaikki riista nousi, ja oli kiva nähdä muutoin sählä koira silmin nähden taas keskittyvän oikeassa työssä.

Tänään sitten taippareihin Mikkeliin! Arvostelu tulee tuonne omalle sivulleen. Merlin oli siis nyt 2 viikon sisällä tehnyt 2 taipparinomaista treeniä ilman ongelmia. Nyt oli kyllä luotto siihen, että koira varmasti osaa homman, mutta tieto myös siitä, että yhdelle sun toiselle tapahtuu ne yllätykset vasta kokeissa.. Olihan meilläkin vain 4 viikkoa siitä, kun Merlin oli aika holtiton Uudenmaan ohjuksessa, eikä nuorten koirien katselmuksessa ottanutkaan variksia spontaanisti hakuruudusta.

Nyt itse olin aika rauhallinen ja luottavainen. Koirakin oli aika rauhassa. Aivan pientä piippaamista oli odotuspaikoilla. Alun tuomarin puhuttelussa oli vähän hermona (siellä oli äänekkäitä koiria), mutta ei nyt mikään mahdoton.

Sää oli loistava puolipilvinen +10 astetta ja lampi oli melko lämmin. Täydellinen sää siis! Starttasimme numerolla 3. Tein yhden markkeerauksen variksella odotellessamme. Kumpikaan meidän edellä mennyt koirakko ei päässyt hakuruutuun, joten kovin kauan ei tarvinnut odotella. Itse suorituspaikalle mennessä vähän veti.

-Rannalta heitetty lokki: Soinen ranta, meni suoraan veteen, ei millään superloikalla, mutta epäröimättä. Lintu tuli siivestä rantaveteen. Otin sen koiran suusta, ennen kuin nousi ylös.

-Laukaus: oli rauhallinen. Sitten veneestä heitetyn lokin noutoon hyppäsi määrätietoisesti. Ui ihan sulavasti. Hyvä ote lokista ja toi taas rantaan, josta otin, kun oli nousemassa ylös.

-Hakuruutu: laukauksen aikana taas ihan rauhassa. Hakualue oli perusryteikköä, jossa ei koiraa paljon nähnyt. Ensin nousi heittovaris (lähetin ajatuksissani markkeeraukseen, vaikkei ollut alunperin tarkoitus). Sitten melko rauhallisella (arvostelun mukaan kuitenkin hyvällä) vauhdilla suoritti hakua. Haki 3 lähintä varista ensiksi. Kerran haun aikana meni hakualueen ulkopuolelle rantaan ihmettelemään puussa roikkuvia lokkeja, mutta tuli kutsulla luokse. Ennen viimeistä nostoa kävi tyhjänä mun luona, lähetin toiseen suuntaan. Vasta viimeisellä meni hakualueen takaosaan ja vasta siellä alkoi koiraan tulla vähän tutumpaa vauhtia ja variskin nousi. Pillitin aina, kun tuomari sanoi että "saa kutsua", vaikka olisi tullut ilmankin. Viimeisen kohdalla en kutsunut. Haki siis 5/6.

Yksi taisi tippua eteeni, muut tulivat käteen. Hyvä ote oli kaikista variksista. En odottanut, että istuutuisi eteen, vaan nappasin aika nopeasti vaan suusta. Jatkossa sitten alkavat/jatkuvat riistalla pitoharjoitukset. Mutta ihmeellisen rauhallinen oli olemukseltaan ja vauhdiltaan. Johtuiko rankasta mökkiviikonlopusta, epävarmuudesta, vai tekikö tämä nyt ihan tarkoituksella tarkkaa ja hötkyilemätöntä työtä. Kuitenkin koiraa saattoi odottaa rauhallisin mielein, koska olin heittovariksen jälkeen jo varma, että kyllä ne kaikki varikset sieltä tänään tulee, vaikka hakuruutuun ei lähdetäkään rakettina.

-4/8 koiraa pääsi jäljelle. Ennen jälkeä näytin vielä mukana olevaa kania, jotta tajuaisi, mitä jälkeä tänään seurataan.. Sai jäljen päästä kiinni. Jäljesti varman rauhallisesti alkumetrit ja sitten näköyhteys katkesi. Lopulta tuomari näytti merkin, että saa kutsua, ja minähän kutsuin (vaikka taas oli varmaan turhaa..). Tuli metsästä toimitsijoiden eteen, johon tiputtu kanin, mutta kutsuin uudestaan, jolloin Merlin huomasi, missä minä olen ja palautti kanin sitten oikeaan osoitteeseen. Käteen sain napattua :) Tuloksena siis NOU1

Videon yritän laittaa vielä omalle sivulleen. Ja tasapuolisuuden vuoksi Gwendasta kuvia, kun Mertsistä on juttua.